Ladataan...

Vuonna 1999 olin 11-vuotias ja näihin aikoihin vuodesta kaikkien huulilla oli kohta koittava Millenium. Glitteri oli todella kova juttu ja sitä oli luomilla, hiuksissa, sukkahousuissa ja kynsissä. Tästä syystä yhdistän joka vuosi uudenvuodenaattoon glitterin. Normaalisti vierastan kaikkea kimaltavaa meikissä, mutta uutenavuotena se on mielestäni melkein pakollista. Tänä vuonna ajattelin pukea päälleni vielä raidallisen kimallemekon. Mekosta tulee mieleeni ihana Edie Sedqwick, jonka tavaramerkkinä oli todella tumma silmämeikki. 

Kokeilinkin tänään tällaista melko dramaattista silmämeikkiä ja minun oli tarkoitus kuvata siitä myös tutorial. Kukaan ei tosin ollut kertonut, kuinka vaikeaa on ottaa itse omasta meikistä lähikuvia. Tämän takia kuvat ovat mitä ovat. Toivottavasti tästä kuitenkin saa jotain selkoa. Käytin itse luomivärinä Nakedin pienempää palettia ja kimalteena Macin hohtavaa kultaista luomiväriä. 

  1. Aloita pohjustamalla luomet ennen luomivärin levittämistä. Sen jälkeen sudi beigeä luomiväriä koko liikkuvalle luomelle. 
  2. Aloita tummentaminen asteittain silmän ulkonurkasta. Itse käytin kaikkia kolmea tumminta väriä paletistani ja häivytin reunat aina vaaleammalla värillä. Laita myös alaluomelle tummanruskeaa väriä ohuella siveltimellä. 
  3. Levitä paksu rajaus nestemäisellä rajauskynällä ja jatka sitä ronskisti silmän ulkonurkan yli. Rajaa kajaalilla alaluomi ja pehmennä rajausta sen jälkeen siveltimellä. Laita ripsiväriä ylös ja alas.
  4. Viimeistele luomet vaalealla ja kimaltavalla luomivärillä. Laita lopuksi tekoripset tai ripsitupsuja silmän ulkonurkkaan. 

 

Huuliin laitoin vain nudea huulipunaa (minulla Estee Lauderin sävy "desririble"), kun silmät ovat niin tummat. Lopuksi vain hiukan aurinkopuuteria, poskipunaa ja korostusväriä, niin meikki on valmis! Kun on pitkä ilta tiedossa, suihkin lopuksi kasvoille viellä tätä Avonin meikinkiinnittäjää.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLE!

Ladataan...

LOKAKUUssa luin pitkästä aikaa hömppäromaaneita ja nautin koti-illoista. Vastapainoksi kävin ulkona syömässä ja tanssimassa tyttöjen kanssa. Kun viikonloput oli monen vuoden kolmivuorotyön jälkeen vapaita, oli ihanaa löytää kunnon balanssi elämään. Kotona tuli tehtyä paljon seesamikanaa eri variaatioilla. 

Stailaamani Sloggi-kirja valmistui ja tein Detox-vettä mintunlehdistä, kurkusta ja sitruunasta. Sisustin taas uudestaan hiukan asuntoamme ja sain vihdoin työpisteen olohuoneeseemme. 

 

MARRASKUUssa poltin hurjia määriä kynttilöitä, kävin Ruudolfin 10-vuotiskeikalla tavastialla, treenailin ulkona ja pidin tapas-illan luonamme. 

 

Vietin myös syksyn mahtavimman viikonlopun ystäväni kanssa Roomassa. Lämpimiä päiviä, tunnelmallisia iltoja, kauniita maisemia ja loistavia keskusteluja. Hyvä resepti onnistuneelle viikonloppureissulle.

JOULUKUUssa kirjoittelin hyvästä itsetunnosta ja menestymisestä. Jaoin myös herkkupastareseptin jota tuli tehtyä useamman kerran itsekin. Kävin myös pelastamassa hiukseni huonon värjäyksen jäljiltä.

Ladataan...

Pages