Ladataan...

Joku toivoi valokuvausta käsitteleviä postauksia, niin päätin tehdä ihan tällaisen postaussarjan. Olen itsekin tuskaillut näiden ihan samojen juttujen ääressä aiemmin. Monet ovat myös kyselleet minulta vinkkejä kuvaukseen liittyen, joten jaan nyt kaikki niksini täällä. Ostin ns. kunnon kameran, eli Nikonin D610 vasta tänä kesänä, ja se on nostanut omaa kuvausintoani todella paljon. 

Tämä ensimmäinen "oppitunti" koskee valotusta, sillä se on mielestäni yksiä tärkeimpiä asioita hyvän kuvan saamisessa. Ja muistakaa, etten todellakaan ole mikään ammattikuvaaja. Toivon silti, että näistä voisi olla hyötyä jollekin toiselle harrastelijalle. 

1. Älä koskaan kuvaa automaattiasetuksilla, sillä silloin et ikinä opi tekemään säätöjä itse. Automaattiasetuksilla otetut kuvat ovat harvoin myöskään erityisen hyvän näköisiä, ainakaan omaan silmääni. Niihin on myös melko mahdoton saada taltioitua sitä oikeanlaista tunnelmaa. 

2. F-luku oli itselleni ehkä vaikein ymmärtää, joten selitän sen mahdollisimman yksinkertaisesti. F-luku kertoo aukon suuruuden, eli sen reiän objektiivissa, jonka läpi valo pääsee. Mitä isompi aukko, sitä enemmän läpäisevää valoa, ja sitä valoisampi kuva. Hullunkurisesti kuitenkin tiivistettynä = mitä pienempi F-luku, sitä suurempi aukko -> sitä valoisampi kuva. Objektiivissa lukee aina pienin mahdollinen F-luku, joka sillä objektiivilla on mahdollista saavuttaa. Oma objektiivini on 85mm f/1.8. F-luku vaikuttaa myös muihin asioihin, kuten syväterävyyteen, mutta siitä lisää seuraavassa osiossa. 

3. Toinen, millä valoitusta säädetään, on valotusaika. Lyhyesti sanottuna, mitä pidempi valotusaika, sitä kauemmin kameran suljin on auki. Eli toisinsanoen, jos valotusaika on pitkä, valoa pääsee kauemmin läpi = kuva on valoisampi. Tämä kuitenkin tarkoittaa myös sitä, että kuva saattaa tulla helposti epätarkaksi, sillä kuvanotto kestää kauan. Yleensä pyrin itse pitämään suljinajan mahdollisimman lyhyenä ja säätämään valotusta muiden työkalujen avulla ensisijaisesti. Tripodilla tai alustan päällä voi toki ottaa pitkälläkin valotusajalla kuvia saadakseen makean efektin aikaan. Omassa kamerassani valotusaika näkyy sellaisena mittarina kuvaa otettaessa alareunassa ja rullaa pyörittämällä sitä saa liikutettua suuntaan tai toiseen. 

4. Kolmas, joka vaikuttaa valotukseen on ISO. Se kertoo kameran herkkyydeen, mutta taas mahdollisimman paljon yksinkertaistettuna se vaikuttaa valotukseen. Mitä pienempi ISO, sitä pimeämpi kuva. Jos kuvaat hämärässä, kannattaa nostaa ISOa, jotta valotusaikaa ei tarvitse pitää niin pitkänä ja kuvasta tulee tarkempi. Jos ISOn nostaa liian korkeaksi, on kuitenkin vaarana että kuvaan tulee kohinaa. Yleensä itse en kuvaa yli 600 ISOlla, ellei olla todella hämärässä paikassa. 

Ladataan...

Tänään on ollut ensimmäinen sadepäivä tänne tulemisen jälkeen. En ole tästä kuitenkaan lainkaan harmissani. Olemmekin lykänneet galleria- ja museokäyntejä juuri tällaisia päiviä silmällä pitäen. Sateisessa New Yorkissa on mielestäni jotain maagista.  

Kai se on se sateen tuoma melankolian tunne, joka joskus pitää otteessaan melko tiukasti. Tällä hetkellä istun kantakahvilassani ja katselen ikkunan läpi sadetta, joka ripottelee kellastuneiden lehtien peittämälle kadulle. Ihmiset harppovat ohi pitkin askelin sateenvarjot suojanaan. Death Cab For Cutien "I Will Follow You Into The Dark" pauhaa stereoissa, ja sopii loistavasti tähän tunnelmaan. 

Melankoliaan vaipumiseeni liittyy myös jollain tapaa kaipuu omaan rauhaan. Tunteen vallatessa mieleni, tekee mieli olla puhumatta kenellekään, polttaa kynttilöitä, kuunnella itselleen merkityksellistä musiikkia ja velloa sellaisessa pysähtyneessä tilassa. Sadeilmalla tämäkin on jotenkin helpompaa, sillä voi piiloutua tuntemattomien katseilta sateenvarjon alle. 

Koska olen perusluonteeltani todella positiivinen, tuntuvat tällaiset satunnaiset alakuloiset päivät vievän ihan toiseen maailmaan. Siihen liittyy jonkinlaista eskapismia. Katselen asioita ihan eri perspektiivistä ja huomaan merkityksellisyyttä asioissa, jotka muina päivinä saattaisivat tuntua mitättömiltä. 

Vierastan ajatusta, että melankolian tunteet olisivat sen aidompia kuin muutkaan. Voin kokea ihan yhtä syviä tunteita pakahtuessani onnesta. Kuitenkin melankolia tuntuu joskus jollain tapaa monitasoisemmalta. Tunne on samaa aikaa hauras, inhimillinen, synkkä, surumielinen, kaunis, nostalginen ja toiveikas. Ehkä minua kiehtoo siinä juuri sen ristiriitaisuus. 

Melankoliset kappaleet, maalaukset, valokuvat, runot, elokuvat tai ihan mikä tahansa taide kolahtaa minuun ehdottomasti kovempaa. Esimerkiksi tämä Paolo Roversin muotokuva Natalia Vodianovasta on sellainen, jota voisin tuijottaa ikuisuuden. Natalian surumielinen katse on niin intensiivisen vangitseva, että se menee ihon alle. 

Tässä vietä muutamia lempparibiisejä, jotka sopivat tunnelmaan oikein hyvin. 

  • Birdy - Skinny Love
  • Daughter- Youth
  • Moddi - House By The Sea
  • Pink Floyd - Wish You Were Here (klassikko!) :D
  • Yann Tiersen - Comptine d'un Autre Été - L'Après Midi
  • Angus & Julia Stone - For You
  • Diane Birch - Rewind
  • Sia- I'm in here (piano & vocal version)
  • The National - Slipped
  • Lana Del Rey - Video Games

Löytyykö sieltä muita, jotka nauttivat joskus melankolisista päivistä? 

Pages