Ladataan...

Yleensä tähän aikaan vuodesta on jo sellainen olo, että rantavaatteet ja flipflopit hautaa jo ihan mielellään kaapin pohjalle ja kaivaa jotain vähän skarpimpaa päälle. No, tänä vuonna niitä rantavaatteita ei ole juurikaan tarvittu, mutta kyllä silti jokin ero on tapahtunut ainakin omassa pukeutumisessa. Syksy on jotenkin mielenkiintoisinta aikaa vaatteiden suhteen, kun saa taas alkaa kerrostamaan, mutta ei vielä ole niin kylmä että lämpimyys pitäisi laittaa etusijalle asuvalinnassa. 

Syksyn alku näyttää muutenkin todella mukavalta, joten pitää nyt vain nostaa pää pystyyn ja lopettaa kesän loppumisen murehtiminen. On tulossa vielä kahdet(!) festarit, pari työreissua, mutoviikkoja ja melkein kuukausi Nycissä. Yleensä osaan jotenkin aina keskittyä positiiviseen, vaikka mitä olisi päällä elämässä, mutta viime päivinä asennoituminen on ollut vaikeampaa. Veikkaan, että se johtuu siitä että koko kesä on tullut mentyä aikamoisilla sosiaalisilla lisäakuilla. 

Tällä tarkoitan sitä, että hiukan introverttiin luonteeseeni nähden en ole ollut juuri lainkaan yksin. Kun olen seurassa, olen täysillä mukana ja annan itsestäni 110 prosenttia. Se kuitenkin tarkoittaa sitä, että mitä enemmän näen porukkaa, sitä enemmän energiaani kulutan. Olemme naureskelleet ystäväni kanssa, kuinka Gasellien Imus biisi on kertonut tavasta suhtautua toistemme ideoihin. Hän on täällä vain kesän, joten ihan sama mitä hän ehdottaa, olen tottakai mukana. Sama juttu jatkuu toki muidenkin kaverien tai poikaystävän kohdalla, sillä nyt on kesä, enkä halua jäädä mistään paitsi. 

Oli kyseessä sitten sompasauna, Lintsi-päivä, VUM, mökkireissu, Italian matka, livekeikka, mölkkyturnaus, minigolf, riksa-kyyti, tennisturnaus, dildobingo, ex tempore rapujuhlat, pesäpallopeli tai puistopiknik, olen ollut valmis lähtemään mukaan. Ja olen nauttinutkin joka hetkestä. En huomaa oman aikani kaipuuta oikein muuten, kuin hurjasta väsymyksestä joka lyö vasten kasvoja aina kotioven avattuani. Aamuisin tuntuu, ettei sängystä pääse ilman nostokurkea ylös, vaikka tietäisi että on tulossa kiva päivä. 

Yritän nyt varastaa sitä omaa aikaa lukkiutumalla makuuhuoneeseen tekemään töitä toimiston sijaan. Tuijotan täällä zombina seinää kaikessa hiljaisuudessa, mietin juttuideoita ja samalla yritän latailemaan sosiaalisia akkuja. Ja kyllähän sitä pian arki taas normalisoituu ja saa taas viettää ihan tarpeeksi erakkoelämää. Onko muilla ollut samanlaisia ongelmia nyt kesällä?

Shirt - Gina Tricot , Suede skirt - old, Beret - Zara

Pictures: Tomi Taskula

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ai että!! Nyt tuli tehtyä niin hyvä salaatti, että edes Maailman paras kanasalaatti ei pysty kilpailemaan tämän kanssa. Teki tennispelin jälkeen mieli jotain tuhtia, mutta ravinteikasta, herkullista ja maukasta, muttei kuitenkaan mahdottoman epäterveellistä. Päädyinkin sitten tekemään majoneesittoman version Caesar-kastikkeesta ja nauttimaan sen lehtikaalipohjaisen salaatin kanssa. Kaiken kruunasi herkulliset tortellinit. Tämä jää ehdottomasti meidän talouden vakioresepteihin! 

Voisi muuten olla hyvä postausaihe koota kaikki sellaiset arkiruoat yhteen postaukseen, joita tulee tehtyä vuodesta toiseen. Alan keräämään listaa!

Kauppalistalle:

Lehtikaalia

Romaine-salaattia

Kanaa 300 gr

Pinaatti- tai juustotäytteisiä tortellineja

Parmesania n. 2 dl

1 avokado

Kastike:

1 Creme fraiche

2 valkosipulin kynttä

6 anjovisfilettä

1 sitruuna (kuori raastettuna sekä tilkka mehua puristettuna)

1 tl Dijon-sinappia

Keitä tortellinit suolavedessä ja valuta kylmän veden alla. Paista kanat ja mausta mielesi mukaan. Tee kastike leikkaamalla anjovikset ja valkosipuli mahdollisimman pieniksi tai hurauttamalla kaiken blenderissä tasaiseksi. Anna kanojen jäähtyä hetki. Revi lehtikaali ja salaatti astiaan, ripottele Parmesan ja sekoita kastike kaiken joukkoon. Salaatti on parhaimmillaan seuraavalla syöntikerralla, joten kannattaa tehdä hiukan isompi satsi kerralla!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

Kyselin viime maanantaina toiveitanne Mental Health Monday -sarjaan, ja sainkin hyviä ehdotuksia. 

"Ymmärrän ajatuksen, että toisten menestys ei ole itseltä pois ja henkilökohtaisesti koen, että minun on helppo iloita lähimmäisteni menestyksestä. Mutta miten suhtautua tähän silloin, kun haetaan vaikkapa samaa työ- tai opiskelupaikkaa? Varsinkin työelämässä tuntuu hankalalta ajatella, että jos hakemani paikka menee jollekin muulle, ja pahimmassa/parhaassa tapauksessa hyvälle ystävälleni, niin miten pääsen mielentilaan, ettei se olisi minulta jotenkin pois, kun en haluamaani paikkaa saanut? Onko mitään muuta keinoa kuin ajatella, että "no joskus tulevaisuudessa huomaan sitten, että tämäkin oli hyvä juttu"? Miten jaksaa uskoa siihen, että kaikki tapahtumat elämässä johtaisivat meitä johonkin parempaan? Vai pitääkö vain "väkisin" yrittää olla iloinen toisen puolesta?"

Aihe voi olla monelle hyvinkin ajankohtainen, kun aloittelee työelämää tai hakee opiskelupaikkaa. Kateus on inhimillinen tunne, ja varsinkin silloin hyvin ymmärrettävä kun unelmien työpaikka menee sivu suun. 

Uskon että suuri osa tunteen epämiellyttävyydestä johtuu siitä, ettei sitä halua myöntää itselleen. Ei halua uskoa, että tuntisi noin alhaisia tunteita saatika sitten toivoisi ystävänsä epäonnea oman menestyksen sijaan. Sen takia oma sisäinen äänemme taistelee luonnollisia tuntemuksia vastaan ja saa todella ristiriitaisen olon sisällemme. 

Kun tunteen myöntää itselleen, on sitä helpompi hallita. Sama homma on melkein kaikkien negatiivisten tunteiden kohdalla. Olen itse välillä liiankin rehellinen ystävilleni, joten mielestäni siitäkin on apua että kertoo hänelle kateudesta. Monien asioiden taakka keventyy samalla sekunnilla kun sen sanoo ääneen. Muistan joskus lukeneeni, että läheisen ihmisen kadehtiminen on tunteena paljon voimakkaampi. Sen takia kadehtiessa saattaa ottaa toiseen etäisyyttä. Se on helpompaa silloin, kun toinen ei olekaan niin läheinen. 

Kun asiaa kuitenkin miettii rationaalisesti, on kateus todella hölmö syy etääntyä ystävästä. Olen itse hyvin erilaisella alalla kuin monet ystävistäni, mutta toki tämänkin alan sisällä on tullut solmittua todella tärkeitä ihmissuhteita. Näen sen kuitenkin niin, että jos toinen menestyy saman alan sisällä, on siitä usein hyötyä myös sinulle. Sen lisäksi, että pääset kuulemaan ystäväsi kautta hänen uusista työtehtävistä, haasteista ja oppikokemuksista, saattaa samaan firmaan yhtäkkiä vapautuakin jokin uusi positio, mistä kuulet ensimmäisten joukossa. 

Kun miettii pettymyksiä, joita on kokenut esimerkiksi opiskelu- tai työrintamalla, yleensä myöhemmin on aina tajunnut miksi se olikin hyvä asia. Joskus sen näkee hyvinkin pian ja toisinaan saattaa mennä vuosia, kun palaset loksahtavat paikoilleen. Kateutta voi pitää siinä mielessä hyvänä asiana, että tiedät ainakin mitä haluat. Sitä kannattaa myös tutkailla tarkemmin. Mistä kateus oikeastaan johtuu? Onko se tietty ominaisuus joka ystävässä esimerkiksi nousee aina kateuden yllättäessä? Voisitko itse kehittää sitä ominaisuutta itsessäsi? 

Kun huomaa kateuden nostavan päätään, helpoiten siitä mielestäni pääsee eroon vaihtamalla vain ajatusketjua. Jos yrittää taistella sitä vastaan, vahvistuu tunne entisestään. Jos sen sijaan, että suuntaa katseen kateuden kohteeseen, ajatteekin itseään. Miettii kaikkia hyviä asioita, joita on saanut aikaan. Ne voivat olla uraan liittyviä tai vaikkapa arvoihin. Voit vertailla itseäsi entiseen minääsi ja katsoa kuinka paljon oletkaan kehittynyt. 

Pictures: Sara Vanninen

Share

Pages