Ladataan...

 

 

Eilen yöllä istuin ratikassa ja selasin instagramia. Piizun (Pia Dahlmanin) kuvateksti kertoi "Jos jotain olen oppinut, niin sen että kannattaa kerätä ympärilleen itseään viisaampia. Ja kuunnella. Kuunnella tarkasti."

En voisi olla enempää samaa mieltä. Hymyilytti. Olin juuri tulossa ystäväpariskunnan luota illalliselta. 

Koko illan ajan tuntui, kun olisin ollut lapsi vanhempien pöydässä. Puhuimme muun muassa Iranin historiasta ja geopoliittisista valtasuhteista. Tai lähinnä minua opetettiin. Ja kuuntelin. Kuuntelin tarkasti. 

He suhtautuivat myötätunnolla sivistykseni puutteeseen, kertoivat selkokielellä mielenkiintoisia tarinoita ja neuvoivat mitä kirjoja minun kannattaa lukea, mikäli haluan tutustua aiheeseen enemmän. Siinä näiden ihanien ihmisolentojen valmistamia simpukoita syödessäni ja heidän juttuja kuunnellessani mietin, miten ihmeessä olen päässyt osaksi näiden tyyppien elämään. 

Huijarisyndroomasta on paljon puhuttu työelämän suhteen, enkä ole sitä siinä suhteessa potenut. Ihmissuhteissa taas olen kokenut sitä useinkin. Olen miettinyt että luuleekohan nämä tyypit, että olen paljon fiksumpi ja filmaattisempi mitä olenkaan?

Tajuaakohan ne jossain vaiheessa, kuinka ankea tyyppi olenkaan, jolla ei ole oikeastaan mitään annettavaa missään keskustelussa, eikä yhtään orginellia ajatusta? 

Olen saanut monesti blogissa kritiikkiä tietynlaisesta oman onnensa seppä- ajattelusta, ja haluan kiittää siitä. Se on avannut omaa maailmankuvaani todella paljon ja nykyään aiemmat ajatukseni tuntuvat todella naiiveilta. Suomessa toki on maksuton koulutus ja yhteiskuntarakenteet mahdollistavat sen, että kuka tahansa voi väitellä tohtoriksi, riipumatta siitä minkälaiseen perheeseen on syntynyt. 

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikilla olisi samanlaiset mahdollisuudet tavoitella esimerkiksi korkeampaa tulotasoa. On hölmöä sysätä vastuuta yksilön harteille, sillä ympärillä olevillamme ihmisillä on järkyttävän suuri rooli siinä, millaiseksi maailmankuvamme rakentuu. 

Perhe on oma kulttuurinsa ja kaveriporukat myös. Jos esimerkiksi koulutusta olisi katsottu nenänvartta pitkin perheessäni ja ystäväpiirissäni, en tiedä mitä valintoja olisin lopulta itse tehnyt. Olin kaksi ensimmäistä kouluvuottani sellaisessa koulussa, jossa väritin värityskirjoja ja luin romaaneja kun muut tavasivat aapista. Opettajani otti yhteyttä vanhempiini ja kertoi ettei hänellä ole resursseja antaa minulle lisätehtäviä ja kehoitti minua hakemaan toiseen kouluun. 

Kun vaihdoin Sykkiin, muuttui koulunkäyntini täysin. Yhtäkkiä ympärillä oli kokonainen luokka motivoituneita oppilaita ja tahti oli paljon kovempaa. Tutustuin lapsiin, jotka tulivat kouluun ympäri Helsinkiä ja erilaisista taustoista kuin minä. Opiskelukulttuuri ja asiat, joita pidettiin arvokkaina, alkoivat muovata omaa maailmankuvaani jo varhain.

Nyt kun ympärillä on tyyppejä, jotka rikkovat lasikattoja, ovat kunnianhimoisia, tiedonjanoisia ja näyttävät hyvää esimerkkiä, on paljon helpompaa visioida myös itselleen kivoja asioita tulevaisuuteen. Silti välillä koen sellaisia kuvitteelisia yhteiskuntaluokkia. Olen yleensä porukan ainoa, jolla ei ole esimerkiksi akateemista koulutusta ja välillä se luo henkisen kuilun minun ja muiden välille. Kukaan muu tätä tuskin on koskaan huomannut kuin minä. 

Vaikka tiedän, ettei akateeminen koulutus ole mikään älykkyysosamäärän mittari ja älykkyyttä on montaa erilaista, on se asia josta tunnen riittämättömyyttä. Vaikka huijarisyndrooma nostaa välillä päätään ihmissuhteissa, tunnen olevani maailman onnekkain huijari, sillä olen jotenkin onnistunut petkuttamaan elämään niin hienoja ihmisiä. 

Nykyään ymmärrän paljon paremmin, kuinka kaikki elämäni ihmiset ovat tuuppineet minua eteenpäin ja kuinka vähän lopulta onkaan ollut itsestäni kiinni. 

Onko muita jotka tunnistavat huijarisyndrooman ihmissuhteissa?

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ai että, se olisikin sitten perjantai! Tänään heräsin jotenkin poikkeuksellisen hyvällä mielellä. Kävimme eilen Väinö Kallion avajaisissa, joka on siis Elannon vanhaan rakennukseen tehty ravintola/brunssipaikka/keikkapaikka/vuokrattava juhlatila. Kun kuuntelin toisen perustajista, Johanneksen puhetta, sain inspiraatiota taas koko vuodelle. Hän on henkilö, joka todella uskoo unelmiin ja muistaa aina myös kannustaa muita tekemään saman. Puheen jälkeen juttelimme ja hän sanoi että joku oli kertonut että intohimo näkyi puheesta. Totesin, että mielestäni Johanneksen intohimo näkyy aina. Paikka itsessään oli UPEA, ja on jotenkin ihanaa että tuollaisia historiallisia rakennuksia otetaan kulttuurikäyttöön.

Tänäänkin on ihan mahtava päivä, sillä meillä on toimiston "avajaiset". Saamme kerrankin siis koko jengin yhtä aikaa paikalle. Tarkoituksena on syödä hyvin, ehkä vähän kilistelläkin ja pelata paria seurapeliä. Sitä ennen menen vähän auttamaan Saraa muuttokaaoksen purkamisessa, sillä he muuttivat eilen viereiseen taloon. Ihan huippua!

Pakko fiilistellä vielä tätä kuvissa näkyvää paitaa, sillä näin sen joskus Zarassa ja ihastuin heti. Yritän kuitenkin nykyään miettiä jokaisen vaatteen kohdalla, että selviäisinkö kuitenkin ilman sitä? No silloin tämä jäi kauppaan, sillä en pystynyt mitenkään selittämään sen tarpeellisuutta itselleni. Mutta kuinkas ollakaan, paita pamahti pitkän ajan jälkeen Kallio kierrättää- ryhmään myyntiin kolmella eurolla!!! 

Sain kun sainkin siis paidan, mutta nyt se on ehtinyt ilahduttaa jo kahta ihmistä. Pelastin sen myös mahdolliselta jätekasalta, joten en voisi enempää olla iloinen tästä. 

Mitä kivaa teidän perjantaihin kuuluu?

Shirt - 2nd hand, Pants - AninebingxGinaTricot, Shoes - Dr. martens, Cap - 2nd hand, Leather jacket - Samsøe samsøe, Bag - Tommy Hilfiger

Pictures: Tomi Taskula

Share
Ladataan...

Pages