Ladataan...

Surffasimme Sayulitassa jokaisena päivänä, vaikka välillä aallot olivatkin melko pieniä. Yhtenä päivänä kävimme myös kokeilemassa stand up paddlea, mutta se oli yllättävän hankalaa aallokossa. Olen kokeillut sitä aiemmin vain Suomessa ja silloin laudan päällä pysyminen ei tuottanut mitään hankaluuksia. Nyt kaaduin aika pahasti kiville ja ruhjoin jalkani. Kuulin myöhemmin, että se sama ranta on täynnä merisiilejä. Onneksi en osunut niihin. Päätin pysytellä surffilaudassa lopun aikaa. Pienempää lautaa on helpompi hallita ja surffirannalla oli hiekkapohja. 

Sayulita sopii loistavasti aloittelijoille, koska aallot eivät koskaan ole hirmu isoja. Lautoja saa monesta eri paikasta vuokrattua ja koko päivän hinta oli noin 10 euroa. Lautaa sai myös vaihtaa kesken kaiken jos tuntui että se on vääränlainen. Yhtä surffikauppaa piti suomalainen Kalle, joka oli todella mukava. Vuokrasimmekin siitä parina päivänä laudat ja viimeisenä iltana käytimme hostellimme lautaa jonka sai lainaan ilmaiseksi. Sain ensimmäisinä päivinä pahat naarmut kylkiin ja polviin joten käytin paitaa muina päivinä. 

Sayulita is a great place to surf if you're a beginner. The waves are never too big and there is no reef or rocks. We surfed every day when we were there. Renting a board for a whole day isn't too expensive (about 10 euros/day). We had also boards in our hostel, which were free of charge. 

Share