Ladataan...

Kiitollisuusprojekti jatkuu! 

An ability

Tähän voisi kirjoittaa pitkän listan asioista, joista olen kiitollinen. Hajuaisti, tuntoaisti, näkökyky, puhekyky... Kuitenkin kaikkein kiitollisin olen kyvystäni liikkua. Kävellä kahdella jalalla, tanssia kun huvittaa, nauraa selkä kippurassa tai juosta niin kovaa kuin kintuista lähtee. Kehonkieli ja vartalolla asioiden ilmaisu on minulle aina ollut todella tärkeää. 

An annoyance

Olen melko varmasti erityisherkkä ihminen. Ainakin kaikki kohdat yleensä sopii minuun todella hyvin. Yksi tämän erityisherkkyyden ärsyttävimmistä asioista on se, että kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin joita muut ihmiset eivät välttämättä edes huomaa. Yksi näistä on esimerkiksi syömisäänet. Muistan, että lukiossa jouduin lähtemään jokaisista kirjoituksista tasan kello 12 pois, koska eväiden syömisestä kuuluvat äänet tekivät minut hulluksi. Kuitenkin tämä on kaikessa ikävyydessään opettanut minulle paljon kärsivällisyyttä. 

Something you own

Silloin kun aloitin bloggaamaan, minulla ei olut tietokonetta. Viime keväänä ostin vihdoin ikioman Macbook pro:n ja tämä on kyllä ollut paras hankintani miesmuistiin. Joka päivä konetta avatessani olen niin kiitollinen tästä. Pieni, kaunis, kevyt, tehokas ja nopea! Kun oli niin kauan ilman konetta, osaa arvostaa tätä ihan eri tavalla. 

A room

Tanssisali. Siellä vietin suurimman osan lapsuudesta ja nuoruudestani ja uskon että niillä ajoilla on hurjan paljon merkitystä siinä, millainen ihminen olen nyt. Tanssi on antanut minulle ihan mielettömän paljon, mukaanlukien kourallisen hyviä ystäviä joiden kanssa olen tuntenut jo 20 vuotta. 

 

Share