Kevättä keittiöön + liitutauluseinä

Still Life

Meillä on pieni ja tylsähkö vanhan vuokrakodin keittiö, jossa on kaikki tarvittava, mutta ei mitään hienoa tai luksusta. Siivoilin vasta vähän aikaa sitten keittiöstä jouluiset koristeet pois, ja raivasin samalla tilaa keväisemmälle fiilikselle. Tykkään pitää keittiön rentona ja raikkaana, mutta tuskailen usein sitä, millon tavaraa on liikaa. Kokkaillessa syntyy kuitenkin aina sotkua, joten on kiva ettei keittiö ole jo valmiiksi täynnä tavaraa ja turhaa rojua. Hyllyt, pienet esineet ja julisteet tuovat kuitenkin kivaa tunnelmaa, ja minusta on kiva pitää keittiö ihan yhtä lailla viihtyisänä kuin kodin muutkin huoneet. Parasta keittiössä on ihana iso ikkuna ja nätti ikkunalauta. Kyllästyin aiempiin verhoihin, ja nyt verhojen virkaa toimittaa Tigeristä ostettu kiva ja värikäs valoketju. 

Muutamia vuosia sitten useissa sisustusblogeissa hehkutettiin liitutaulutarraa. Kevätsiivouksen yhteydessä kaipailin jotain uutta keittiön seinille, ja silloin sain ajatuksen ostaa liitutaulutarraa meidänkin kotiin. Tarraa ostin kaksi 45 cm leveää ja kaksi metriä pitkää rullaa, ja ne oli helppo laittaa paikoilleen valkoiseksi maalatulle seinälle. Oikeastaan tuosta tuli vielä hienompi kuin ajattelin! Liitutaululle on kiva kirjoitella ostoslistaa, reseptejä, terveisiä talouden toiselle osapuolelle, sekä taiteilla ihan mitä vaan inspiraation sattuessa. Siksi keittiö onkin oiva paikka tuolle. Musta tarra tuo myös kivaa kontrastia muuten vaaleansävyiseen huoneeseen.

Share

Kommentoi