Markettishoppailuja ja muita kuulumisia

Still Life

Täällä on nautittu pääsiäisestä aika rennoissa merkeissä kotosalla. Mulla ei oikeastaan ole mitään erikoisempia pääsiäisperinteitä, joten tänäkin vuonna pääsiäinen sujui aika tavalliseen tapaan. Pitkän viikonlopun aikana tuli myös harrastettua yhtä mun lempiajanvietteistä, eli markettishoppailua! Musta on vaan ihan parasta mennä haahuilemaan marketteihin, kierrellä siellä ja katsella vaan kaikkea. Ja tällä kertaa tulikin tehtyä yksi hauska löytö Prismasta, nimittäin tuo kiva mustaharmaa lippis. Olen katsellut kaupoista lippiksiä jo pitkän aikaa, mutta tää oli oikeastaan eka joka istui hyvin ja oli muutenkin sopiva.
 

 

Kotona on myös (taas) raivattu tilaa keväälle, ja tehty vähän myllerryksiä. Makuuhuoneessa nimittäin vaihtoi paikkaa valkoinen peilipöytä ja tuo mintunvihreä senkki. Senkistä tuli yöpöytälipasto ja peilipöytä siirtyi vaatekaapin ja kirjoituspöydän viereen. Tulee heti ihan erilainen fiilis, jotenkin paljon siistimpi ja freshimpi. Sain muuten vihdoin valmiiksi tuon toisen kuvan oikeassa reunassa näkyvän kollaasin, jota olen puuhastellut maaliskuusta asti (siitä olisi tarkoitus kertoa myöhemmin lisää).

Viime päivinä on myös tullut katsottua paljon sarjoja, ja olen taas jäänyt ihan koukkuun Iholla-sarjaan, jossa on tälläkin kaudella mukana tosi mielenkiintoisia tyyppejä. On se vaan jännää miten toisten elämän seuraaminen voikin olla niin koukuttavaa, vai mitä? Tällä viikolla olisi tarkoitus myös katsoa Girlsin kaksi viimeistä jaksoa, joita olen oikeastaan vähän tarkoituksella säästellyt sopivaan hetkeen. Vaikka Girls on välillä tosi ristiriitainen sarja, on sillä ollut kuitenkin muhun tosi suuri vaikutus, ja se on ollut samaistuttava kasvutarina ja inspiraation lähde.
 

Mukavaa viikkoa! 
 

 

SEURAA:

Bloglovin & Pinterest

Share

Kommentoi