MUN VIIKKO

Still Life

Tähän viikkoon on mahtunut uudessa työpaikassa aloittamisen lisäksi kaikenlaista muutakin mukavaa!

Mun viikko alkoi niin että maanantaiaamuna heräsin yökylässä olleen parhaan ystäväni vierestä (nykyään tulee muuten nukuttua ystävien vieressä ihan liian harvoin!), syötiin yhdessä aamupalaa ja saatoin hänet kotimatkalle ennen työpäivää. Ensimmäinen työviikko on sujunut tosi kivasti, oon saanut hyvin kiinni uusista työtehtävistä sekä muutenkin oon ollut tosi fiiliksissä töistä! Uuden opettelu ja uusiin juttuihin perehtyminen vaatii tietysti aina veronsa, ja työpäivien jälkeen oon lähinnä ollut makuuasennossa sohvalla... :D Ihan koko aikaa en oo kuitenkaan ollut aivan sohvaperunana, vaan viikon aikana oon kuitenkin ehtinyt mm. istua iltaa parin ystävän kanssa ja syödä ihan överipaljon kesän ensimmäistä mansikkakakkua, myydä kirppiksellä vaatteita ja viettää itsekseni leffailtaa. Eilisilta vierähti kaverin tupareissa.

Nämä kuvat on puolestaan otettu jo viime viikon perjantaina, kun käytiin ensimmäistä kertaa poikaystävän kanssa Koitelinkoskilla! Koskilla käyminen oli jo meidän viime kesän bucket listillä, mutta jostain syystä saatiin aikaiseksi ajella tuonne vasta nyt. Koitelinkoski sijaitsee alle puolen tunnin ajomatkan päässä Oulusta, ja on kyllä niin hieno paikka. Suosittelen käymään jos liikut Oulun seudulla!

Nyt kirppispöydän tyhjennykseen ja sunnuntain viettoon, ihanaa päivää!

 

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Kommentit

vilhelmiinah
VILHELMIINA H.

Varmasti ihana paikka! :) Itse nautin niin paljon luonnosta ja tälläisistä paikoista, että täytyypä eksyä tuonnekin jonain päivänä!

Siri H
Still Life

Tuolla tuli kyllä oikein sellainen havahtuminen, että vitsit miten kaunista luonnossa voi olla! Ja ennen kaikkea oli niin mahtavaa hengailla kiireettä ja kuunnella koskien kohinaa :) Suosittelen käymään!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.