Sukhimatot: inspiraatiota persoonalliseen sisustukseen

Still Life

*yhteistyössä Sukhimatot, huopapalloalunen saatu

Mikä teille on tärkeintä kodissa ja kodin sisustuksessa? Minulle on tärkeää se, että oma koti näyttää juuri meiltä. En voisi kuvitella asuvani kenekään muun sisustamassa kodissa tai sellaisessa paikassa, jossa meidän persoonat ei näkyisi, tai jota ei voisi ympäröidä omilla tärkeillä tavaroilla. Käytän paljon aikaa kirppiksillä kiertelyyn ja sisustusaarteiden etsintään, ja minusta on kiva tehdä kotiin aivan uniikkeja löytöjä (vaikka kyllähän meiltäkin näitä sisustuskliseitä kuten Ikeaa ja Marimekkoa löytyy). Saattaa kuulostaa materialistiselta, mutta ainakin minulla viihtyisä ja omannäköinen koti lisää onnellisuutta!
 

Persoonallisen sisustuksen rakastajana ilahduin kovasti kun Sukhimatot otti minuun yhteyttä yhteistyön tiimoilta!

Sukhimatot on yritys, joka valmistaa käsintehtyjä mattoja suorassa yhteistyössä käsityöläisten kanssa. Sukhimattojen valikoimasta löytyy mattoja Nepalista, Marokosta, Turkista ja Intiasta. Matot valmistetaan parhaista raaka-aineista huolella, perinteistä kiinni pitäen ja laadusta tinkimättä. Eettisyys on myös olennainen osa Sukhimattojen toimintaa. Matontekijöille taataan hyvät työolosuhteet, ja he voivat työskennellä kotonaan tai Sukhin työpajoissa. Käsityöläisille maksetaan työstään myös reilua palkkaa, joka on keskimäärin 2-3 kertaa paikallista peruspalkkaa suurempi.

Mielenkiintoista on myös se, että Sukhimatoilla ei ole myymälää tai varastoa, vaan tuotteet tilataan suoraan tekijöiltä ilman välikäsiä. Kaikki matot ovat siis uniikkeja ja valmistetaan suoraan asiakkaille. Sukhimattojen kautta on myös mahdollista tilata täysin yksilöllisesti räätälöityjä mattoja.
 

Sain valita yhteistyön tiimoilta Sukhimattojen valikoimasta itselleni huopapalloalusen. Tämän alusen on valmistanut Nepalissa Yasnoda-niminen nainen, ja sen materiaalina on käytetty 100% lampaanvillaa. Jokainen noista huopapalloista on muuten yksitellen pyöritelty! Huopapalloalusten värivalikoima on sama kuin näissä huopapallomatoissa, ja aluksi mua kutkutti tilata meidän kotiin joku noista ihanan värikkäistä yksilöistä. Olen kuitenkin tyytyväinen että päädyin tähän kauniin väriseen Shirasha-aluseen, joka tuo harmoniaa kotiin värien keskelle.

Ehkä se perinteisin tapa käyttää tuota alustaa olisi keittiössä pannunalusena, mutta minä olen löytänyt sille monta muutakin käyttötarkoitusta. Päätin heittäytyä luovaksi ja yhdistellä alustaa niin keittiön, makuuhuoneen kuin olohuoneenkin sisustuksessa. Minusta huopapalloalunen toimii kivasti erilaisissa asetelmissa: keittiön pöydällä osana aamiaiskattausta, olohuoneessa kasvien ja jakkaran kanssa, makuuhuoneen ikkunalaudalla ja hyllyllä muiden pikkutavaroiden ja yksityiskohtien kaverina. Huopapalloalunen osoittautuikin varsin monikäyttöiseksi sisustustuotteeksi, ja uskoisin että se mukautuu tosi hyvin erilaisiin koteihin ja sisustustyyleihin.

 

 

 Suloisten huopapallomattojen (yllä olevassa kuvassa on juuri tämä Shirasha-värinen huopapallomatto) lisäksi Sukhimattojen valikoimasta löytyy intialaisia villamattojaturkkilaisia tilkkumattoja sekä omaa silmääni kovasti miellyttäviä marokkolaisia Beni Ouarain-mattoja. Nuo Beni Ouarain-matot on valmistettu luonnollisesti 100% lampaanvillasta. Voisin niin kuvitella tuollaisen suorakulmaisen vaaleapohjaisen paimentolaismaton meidän olohuoneeseen!

Näin kertakäyttökulttuurin aikana on mun mielestä tosi hienoa, että markkinoilta löytyy tällainen yritys joka painottaa toiminnassaan laatua, yksilöllisyyttä ja onnellisuutta (tarkoittaahan sukhi muuten nepalin kielellä onnellista). Kiitos Sukhimatoille ilahduttaneesta yhteistyöstä!

Seuraa Sukhimattoja Facebookissa ja Instagramissa!

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

 

 

 

Share

Kommentit

ElizabethRinne

Kauniita ja inspiroivia kuvia (ja kekseliäitä yhdistelmiä)! <3 Ja niin mahtavaa, että tuollainen yritys löytyy -iso sydän!

Mira | http://fashionpoetry.eu

Siri H
Still Life

Kiitos kivasta kommentista! <3 Minusta on myös mahtavaa että löytyy tämän kaltaisia yrityksiä joita voi vilpittömästi suositella :)

Milla / Sukhimatot (Ei varmistettu) http://www.sukhimatot.com/blog

Nämä kuvat on kyllä huikeita &lt;3 Kiitos kivasta postauksesta ja ihanan keväisistä otoksista!

Siri H
Still Life

Kiitos paljon :) Kiitos teille ja mukavaa loppukevättä!

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.