UUSI KEITTIÖ

Still Life

 

Tältä näyttää meidän keittiössä nyt. Meille tehtiin viime kuussa keittiöremontti vuokranantajan toimesta, ja remontin yhteydessä uusittiin kaikki keittiön kaapit ja tasot, ja jääkaapin paikkaa vaihdettiin niin että keittiö tuntuu huomattavasti tilavammalta. Lisäksi seinät maalattiin uudestaan valkoisella ja koko asuntoon vaihdettiin vaalea parkettilattia. Ensi kuussa saadaan vielä uusi jääkaappi ja hella. Eli koko keittiö sai lattiasta kattoon ihan uuden ilmeen!

Me asutaan suht ison vuokrayhtiön asunnossa, eli ei saatu itse vaikuttaa mihinkään materiaali- tai värivalintoihin. Jos minä olisin saanut päättää, olisin tietysti valinnt mintunvihreät keittiönkaapit, vaaleanpunaisen seinän ja valkoisen lattian...ehkä sitten joskus ikiomassa asunnossa! Ollaan toki tyytyväisiä tähän remonttiin, sillä keittiö ei ollut aiemmin ollut missään priimakunnossa. Huom. jätin ne uudet tasot kuvaamatta koska tiskipöydällä oli ihan kaamea tiskivuori sillä tiskikone on vielä asentamatta :D

Remontin myötä halusin laittaa keittiöön vähän simppelimmän ja raikkaamman sisustuksen. Keittiössä aiemmin ollut Marimekon Siirtolapuutarha-verho vaihtui kauniiseen vihreään Puput piilosilla-verhoon, jonka myötä olen innostunut taas sisustamaan vihreällä. Teemaan sopien ikkunlaudalta löytyy muutamia viherkasveja, ja sain viimein aikaiseksi ripustaa tuon roikkuvan kukkaruukun paikoilleen. Ruukku on kirppikseltä, ja se on alunperin Tigeristä ostettu.

Olen unelmoinut kasviaiheisesta opetustaulusta vaikka kuinka kauan, ja löysin viimeinkin kirpparilta tuon kasvitaulun! Se on vähän reunoista repsottava, mutta kuitenkin se oli hinnaltaan kohtuullisin mihin oon kirppareilla törmännyt. Taulu maksoi 25 euroa (joka toki voi jonkun mielestä olla älyttömän kallis hinta pahvitaulusta...), kun opetustauluista saatetaan pyytää helposti jopa 60-90 euroa. Taulun takana on teksti "Kasvitauluja, toimittanut senaatinlehtori John Lindén, maalannut Ebba Masalin" ja vuosiluku 1908.

Tykkään tästä keittiön uudesta ja raikkaasta ilmeestä ihan hirveästi! Vielä olisi tarkoitus ostaa tuonne uusi matto, mutta kaikki aikanaan. Sitä ennen voisi yrittää viimeinkin pestä nuo ikkunat...

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Kommentit

essiy (Ei varmistettu)

Kaunista, viihtyisää ja paljon kiinnostavia ja ilahduttavia yksityiskohtia.

Munkin pitäisi pestä ikkunat, muttaa olen voinut hyvin vältellä sitä kun piharemontti nostattaa kuitenkin pölyä ilmaan : D mulla jää aina sekä ikkunan- että matonpesut alkusyksyyn tai loppukesään.

Kivoja kesäpäiviä sulle!

Siri H
Still Life

Kiitos! :) Haha, en sitten vissiin oo ainut joka välttelee ikkunoiden pesua :D Se on ihan hyä pestä ne vasta syksyllä, saapahan sitten tuijotella pimenevia iltoja puhtaiden lasien läpi...

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.