Ladataan...
Still Life

 

 

 Tässä olen minä ilman meikkiä ja muutenkin ihan luonnollisessa lookissa. Te jotka olette lukeneet blogiani pidempään, saatatte ehkä muistaa, että olen muutaman kerran maininnut siitä kuinka olen aiemmin kärsinyt lievästä aknesta ja ikävistä iho-ongelmista. Mulla on ollut jo pidempään mielessä kirjoittaa vähän mun ajatuksia meikittömyydestä ja siitä miten ihon parantunut kunto on vaikuttanut mun itsetuntoon!

Mua on siis vaivannut useamman vuoden aikuisiän akne, jonka myötä ihoni on ollut tosi epätasainen ja silminnähden ärtynyt. Noin 25-vuotiaana eli pari vuotta sitten ihoni meni ennätyshuonoon kuntoon. Se tuntui ikävältä ja myös jotenkin nololta. Vaikka akne on yleinen vaiva myös aikuisille, se liitetään usein teini-ikäisten ongelmaksi. Tuli sellainen tunne, että ei kai enää "tämän" ikäisenä pitäisi olla enää finnejä?! Vaikka ihoni ei ehkä muiden silmään näyttänyt niin pahalta, niin se sai itselleni epävarman olon, ja tuntui että oli "pakko" meikata että sai ihon epäpuhtaudet piiloon. Onneksi tajusin ettei iho-ongelmien kanssa kannata kärvistellä itsekseen, vaan hankkia asiantuntevaa apua. Minulle sopiva apu löytyi taitavalta kosmetologilta, lymfahoidoista ja siitä, että löysin kosmetologin avustuksella Essen valikoimasta minulle hyvät ihonhoitotuotteet. Sen lisäksi että nykyään hoidan ja hellin ihoani laadukkailla tuotteilla, juon paljon vettä, koitan nukkua, liikkua ja syödä sopivasti, sekä muistaa syödä sinkkiä, joka sekin vaikuttaa ihon kuntoon.

Kun iho on hyvässä kunnossa, se vaikuttaa ihan koko olemukseen. Mua harmittaa ettei tullut otettua ennen/jälkeen-kuvia, sillä muutos on ollut niin merkittävä. Kun ei tarvitse murehtia huonoa ihoa tai peitellä sitä, kasvoihin tulee ihan erilainen hehku ja muutenkin on niin paljon helpompi olla. Olen vähentänyt meikkaamista todella paljon, ja vaikka välillä onkin kiva laittautua, olen huomanut miten hyvin viihdyin ihan meikittömässä lookissa. Ennen kaikkea olen oppinut pitämään meikittömistä kasvoistani ja kiinnittämään huomiota näppyjen sijasta niihin kasvonpiirteisiini joista pidän. Ja se jos mikä on lisännyt itsevarmuutta! Saan kiittää hyviä geenejä tummista silmistä, tuuheista ja mustista silmäripsistä ja sopivan ruskean värisistä hiuksista. Vaikka silmäpussia meinaakin kertyä silmien alle ja otsassa on juonteita, niin kuitenkin tällä hetkellä tunnen oloni todella hyväksi. Tietysti välillä on niitä päiviä kun tyytymätön omaan peilikuvaansa, mutta se on onneksi ihan normaalia.

Ja vaikka iho ei ehkä pysykään ihan näin sileänä koko loppuelämää, olen kuitenkin tosi onnellinen siitä, että iho-ongelmien kanssa painiminen on muuttanut tapaa miten näen itseni. Olen aina uskonut siihen kuuluisaan "sisäiseen kauneuteen", mutta nyt olen vielä entistä varmempi siitä, että sisältä kumpuava hyvä fiilis todellakin näkyy ulospäin.
 

Onko sulla vastaavanlaisia kokemuksia? Tunnetko olosi kauniiksi ilman meikkiä?

Ihanaa sunnuntaita!

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

 

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

Sanokaa etten oo ainut joka tykkää vähän oudon paljon pakkaamisesta?! Aina kun oon lähdössä matkalle, musta on tosi kiva suunnitella matka-asuja ajoissa ja huolella, ja saan suurta mielihyvää suunnitellessani toimivaa matka-garderoobia :D

Tällekin reissulle aloitin pakkaamisen suunnittelun hyvissä ajoin, ja seurasin sääennusteita päivittäin. Espanjaan ja Italiaan on matkan ajaksi luvattu n. 20 lämpöastetta (vähän yli ja vähän alle), aurinkoa ja puolipilvistä sekä mahdollisesta pientä sadetta (kirjoitan tätä postausta siis ennen kuin ollaan lähdetty matkalle).

Meillä on mukana vain käsimatkatavarat, joka toki rajoittaa vähän sitä mitä voi ottaa mukaan, mutta kun pakkaamiseen laittaa vähän ajatusta ja pyrkii ottamaan mukaan monikäyttöisiä vaatteita, pienellä matkalaukulla pärjää ihan loistavasti vähän reilun viikon reissun.

Vaatteista mulla on mukana pino t-paitoja/toppeja, pari lyhythihaista mekkoa, musta midihame, mustat ohuet housut, legginsit ja sukkahousut, kimono ja muutama pitkähihainen paita ja kahdet kengät. Viileämpiä iltoja varten pakkasin mukaan hupparin, farkkutakin ja tuubihuivin, jota voi tietysti käyttää myös ohuena peittona tai istuinalustana. Mukana on siis monikäyttöisiä ja helposti yhdisteltäviä vaatteita, ja värien puolesta aika paljon mustaa, vähän valkoista ja sopivasti värejä ja kuoseja.
 

Kosmetiikan puolesta mukana on vain ne kaikista tarpeellisimmat tuotteet sekä muutamia meikkituotteita. Hiustuotteista mukana on ainoastaan shampoo, sillä en jaksa raahata hiuslakkaa tms. mukaan kun en niitä kotonakaan kauheasti käytä. Reissuilla mulla on yleensä mukana pikkulaukku, reppu ja kangaskassi, ja niin myös tällä kertaa. Asusteiden puolesta mukana on muutamat aurinkolasit, korvikset, hiusdonitsi ja huivi sekä Brixtonin musta kipparilätsä. Kuvasta muuten unohtui kosteuspyyhkeet, jotka on tosi kätevä pitää mukana matkalla käsidesin ohella, jos ei aina pääse heti pesemään käsiä.

Onko teillä jotain must-vaatteita tai kosmetiikkatuotteita joita pidätte mukana aina matkustellessa? :)

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

 Kuinka moni muu on tykästynyt halpismeikkimerkki Essencen tuotteisiin? Minä tutustuin Essenceen viime vuoden puolella, ja tällä hetkellä meikkipussista löytyy useita merkin tuotteita. Olen aiemmin kirjoittanut niistä mm. tässä ja tässä postauksessa!

Viimeisimmät ostokseni Essenceltä ovat Mosaic Blush-poskipuna ja hehkua antava Glow to Go- meikin kiinnityssuihke. Poskipunat kuuluu mun vakiomeikkituotteisiin, ja tykkään yleensäkin poskipunissa persikkaisista ja pinkeistä sävyistä. Tähän poskipunaan ei tarvinnut pettyä, sillä sävy on kaunis ja väriä levittyy muutamalla sipaisulla kasvoille juuri sopivasti.

Glow to Go:n kaltaiset meikkisuihkeet ovat mulle aika uusi tuttavuus, ja täytyy sanoa että olin tästä suihkeesta positiivisesti yllättynyt! Suihke antoi mukavasti hehkua ja säihkettä kasvoille (ja toimi hyvin yhteen poskipunan kanssa). Sen verran on tosin pakko moittia, että tuo suihkeen suutinosa on aivan liian iso, eli sitä meni kasvojen lisäksi myös vähän ympäriinsä.. mutta muuten hyvä tuote, ja uskoisin että tämä jää ihan säännölliseen käyttöön!

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

 

 

Mulla on aktiivista bloggaamista takana vasta vähän reilu vuosi, mutta välillä mut valtaa varmasti jokaiselle joskus bloganneelle tuttu fiilis: vaikka postausaiheita olisikin mielessä, tuntuu että pää on jotenkin jumissa eikä uudenlaista näkökulmaa irtoa mihinkään. Siksi ajattelinkin että olisi mukava kysyä teiltä lukijoiltani: millaisista postauksista te tykkäätte, ja millaista sisältöä toivoisitte blogiini? Iskeekö tyylijutut, asukuvat tai kauneusaiheet? Kiinnostaako sisustus, diy-jutut (joita on viime aikoina ollut kylläkin harvakseltaan), vai ne ihan tavalliset kuulumis- ja höpinäpostaukset? Sana on vapaa ja toiveita saa esittää! :)

Kiitos jo etukäteen!

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

 

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

KC Professionals - No Nothing-tuuheuttava shampoo & hoitoaine

No Nothing-tuotteet on mun uusimpia kosmetiikkalöytöjä. Olen yleensä aika pihistelevä hiustuotteiden suhteen eikä shampoon tai hoitoaineen merkilläkään ole mulle kauheasti väliä. Vähän aikaa sitten tuli kuitenkin sellainen fiilis että kaipasin jotakin vähän laadukkaampaa ja hellempää päälle. Näissä No Nothing-tuotteissa ei ole tosiaan nimensä mukaisesti hajusteita, väriaineita eikä parabeenejä. Tätä shampoota ja hoitoainetta voin ihan rehellisesti suositella, mun hiuksista tulee pesun jälkeen ihan super kiiltävät ja ilmavat!

Four Reasons-hopeasuihke & Herbinan tuuheuttava kuivashampoo

Olen maailman laiskin laittamaan hiuksia, enkä yleensä jaksa uhrata aikaa hiusten kihartamiseen, föönaamiseen tai kampausten tekemiseen yhtään sen kauempaa kuin on ihan pakko :D Siksi en käytä kauheasti mitään muotoilutuotteita, vaan kuivashampoo ja hiuslakka on ne kaksi tuotetta joilla pärjään. Herbinan kuivashampoot ovat olleet lemppareita jo pidemmän aikaa, näissä on hyvä hinta-laatusuhde ja kiva tuoksu!

Four Reasonsin hopeasuihke on aika uusi tuttavuus, jonka ostin täsmätuotteeksi vaalennettuja latvoja ajatellen. Tämä hiuksiin jätettävä suihke lupaa taittaa pois keltaisuutta ja kirkastaa hiusväriä (ja tätä suihkutellessa kannattaa olla varovainen ettei vahingossa värjää violetiksi vaatteita tai vessan seinää..).

Esse Cream Cleanser & Hydro Moisturiser

Essen tuotteet on mun luottokosmetiikkaa jo yli vuoden verran, ja olen kirjoittanut niistä aiemmin esimerkiksi tässä postauksessa. Sensitive cleanser-putsari on ihan vasta vaihtunut tähän Cream cleanseriin, jossa on vähän erilainen koostumus ja se sisältää muun muassa aloe veraa ja marulaöljyä. Hydro moisturiser-kosteuttaja pitää kasvot hyvin kosteutettuna talvipakkasillakin!

Parit muut lempparit: &Other Storiesin mintunvihreä kynsilakka, Body Shopin kookoskäsirasva ja Make Up Storen luomiväri, jonka ansiosta olen innostunut pitkästä aikaa käyttämään luomivärejä!
 

 

PS. Lilyn toimitus etsii täydennystä suositeltujen blogien listaan, ja jos sun mielestä mun blogi tarjoaa uutta ja mielenkiintoista sisältöä ja ansaitsisi lisää lukijoita ja näkyvyyttä, käy ilmiantamassa blogini täällä: http://www.lily.fi/blogit/toimitus/vinkkaa-meille-suosikkiblogisi-lilyssa 
Kiitos paljon! <3 
 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

 

Ihanaa ystävänpäivää! <3 Mitäs teillä on ystävänpäivän suunnitelmissa? 

 Me ollaan poikaystävän kanssa menossa treffeille syömään Toripolliisiin, aika perinteiseen tapaan. Olin joulukuussa viettämässä pikkujouluiltaa samaisessa paikassa, mutta ravintolassa on niin hyvät ruuat ja kiva tunnelma ettei yhtään haittaa mennä sinne uudestaan! Suunnitelmissa on nauttia pöydän antimista ja yhdessäolosta pitkän kaavan mukaan. Jälkiruokia ja viiniä unohtamatta! Toripolliisiista saa nimittäin maailman herkullisinta creme bruleeta ja oon aika varma etten pysty vastustamaan sitä tälläkään kertaa :D 

Ostin jo eilen kimpun neilikoita kotiin ystävänpäivän vuoksi ja ihan muuten vaan. Neilikat mun suosikkikukkia, ja ne säilyy hyvänä viikkoja!

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Ladataan...

Pages