Ladataan...
Still Life

 

Kivaa sunnuntaita! Ensinnäkin, enhän ole ainoa joka on ihan fiiliksissä prinssi Harryn ja Meghan Marklen häistä?! Minusta vihkiminen oli jotenkin aivan ihanan tunteellinen ja parista oikeen huokui lämpö ja onnellisuus!

Lämmöstä puheenollen päästäänkin näihin kuviin. Keskiviikkona me paettiin hellepäivää leffateatterin uumeniin, ja käytiin tsekkaamassa Wes Andersonin uutuuselokuva Isle of Dogs. Ihmeteltiin miten Finnkinolla oli niin paljon porukkaa, mutta kävi ilmi että keskiviikkona oli Finnkinon joululahjalippujen viimeinen käyttöpäivä, ja siinä oli syy väenpaljoudelle. Varmaankin samasta syystä Isle of Dogsia oli myös katsomassa aika paljon lapsia. Vaikka se animaatio onkin, niin en kyllä itse mieltäisi sitä ihan lastenelokuvaksi.

Mutta tosiaan, me tykättiin Isle of Dogsista tosi paljon! En yleensä ole animaatioiden tai piirrettyjen suuri fani ja siksi mietin etukäteen että tykkäänkö elokuvasta niin paljon kuin muista Wes Andersonin elokuvista, joista The Grand Budapest Hotel on suurin suosikkini. Andersonin leffoissa on vaan niin ihana visuaalinen maailma ja inspiroiva fiilis. Onneksi Isle of Dogsiin ei tarvinut pettyä: se oli sympaattinen ja hauska, ja siinä oli juuri sitä Andersonin elokuville tyypillistä tunnelmaa. Suosittelen katsomaan jos haluaa vähän valtavirtaelokuvista poikkeavan leffakokemuksen!

Leffadeiteillä mulla oli päällä tämä useamman kerran kuvissa vilahtanut kukkamekko. Mekko on ostettu Primarkista Espanjasta, ja se oli kovassa käytössä jo matkan aikana. Se on ihan täydellinen kesämekko: kaunis leikkaus, ei liian avonainen kaula-aukko, sopivan mittainen helma ja helposti yhdistettävissä vaatekaapin muuhun sisältöön. Lisäksi oon niin ihastunut tuohon hurmaavaan mutta hillittyyn kukkakuvioon. Oon aika varma että mekosta tulee yksi tämän kesän käytetyimmistä vaatteista!

Näistä leffan jälkeen otetuista kuvista tuli kivoja, vaikka puolet kuvista onkin sellaisia joissa hiukset on pitkin naamaa.. Syytetään kesätuulta ja nutturalla olleita kosteita hiuksia, joista oli päivän aikana muotoutunut vähän pörröiset :D

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

 

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

Kuvat: IMDB

Mulla on yksi vähän nolo tapa, nimittäin katson ihan liikaa MTV:tä. Vaikka kanavalta tulee suurimmaksi osaksi roskaa (tai no pakko myöntää että fanitan Catfishiä ja oon nähnyt about kaikki Teen Momin jaksot), joskus viime vuoden puolella bongasin MTV:ltä Call Me by Your Name-elokuvan trailerin. Mulle tuli heti tosi vahva fiilis siitä että tämä leffa mun on vaan ihan pakko nähdä. Eilen mun odotus sitten viimein palkittiin ja pääsin tsekkaamaan elokuvan. 

Call Me by Your Name on Luca Guadagninon ohjaama, Andre Acimanin romaaniin perustuva elokuva, joka sijoittuu Pohjois-Italiaan ja vuoteen 1983. Pääosassa on 17-vuotias Elio (häkellyttävän karismaattinen ja upean roolisuorituksen tekevä Timothée Chalamet), joka asuu vanhempiensa kanssa upeassa villassa ja viettää kesäpäiviään uiden, laiskotellen, kirjoittaen ja soittaen. Kuten joka vuosi, Elion professori-isälle saapuu kesän ajaksi tutkimusassistentti, tällä kertaa komea mutta vähän töykeän oloinen amerikkalainen Oliver (Armie Hammer), johon Elio ihastuu. Kesäpäivien kuumassa paahteessa käy ilmi, että ihastus on molemminpuoleista. Rakastuminen ei kuitenkaan ei tapahdu ihan niin yksiselitteisesti kuin sen ajattelisi tapahtuvan, ja se oli mielestäni yksi mielenkiintoisimmista jutuista tässä leffassa.
 

Elokuvaa tahdittaa hieno soundtrack, jonka timantteina ovat Sufjan Stevensin elokuvaa varten tekemät kappaleet Mystery of Love ja Visions of Gideon.

Call Me by Your Name on toisaalta kaikkea sitä mitä ajattelinkin sen olevan, mutta myös paljon enemmän. Se on monelta osin poikkeuksellinen elokuva, joka kaappaa mukaansa eikä meinaa päästää irti. Se on visuaalisesti upea, tunnelmaltaan ainutlaatuinen ja tahdiltaan verkkainen. Se on herkkä ja tarkkanäköinen, tuoksuu savukkeelta, hedelmiltä, kesäpäiviltä ja punaviniiltä. Siinä ei selitellä liikoja, vaan asioita jätetään sopivalla tavalla, vähän huolimattomasti avoimeksi. Se on rakkaustarina, joka koskettaa ja jättää onnellisen, lämpimän ja vähän kaihoisan fiiliksen (ja pakottavan tarpeen nähdä leffa ihan heti uudestaan).

 

SEURAA:

Instagram  //  Bloglovin  //  Pinterest

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

 

Kuva: IMDB

Kävin torstaina pitkästä aikaa leffassa, tällä kertaa katsastamassa Sofia Coppolan Lumotut-elokuvan. Oon fiilistellyt aiemminkin Coppolan elokuvia ja koska tykkään aina historiallisista pukudraamoista ja vähän omintakeisesta tunnelmasta, ennustin että tulen tykkäämään myös Lumotuista (ja oikein arvasin!).

Elokuvan miljöönä on siis Yhdysvaltain Virginiassa sijaitseva tyttökoulu sisällissodan aikana, jonka seesteistä (ja valmiiksi jo vähän vinksahtanutta) tunnelmaa saapuu yllättäen rikkomaan metsään eksynyt sotilas, eli Colin Farrellin esittämä korpraali John McBurney. Koulun johtajatarta esittää Nicole Kidman ja opettajaa Kirsten Dunst. Elokuvan jälkeisen googlettelun myötä muuten selvisi, että Lumotut perustuu Thomas P. Cullinanin romaaniin, ja siitä on aiemmin tehty elokuva vuonna 1971, jossa korpraali McBurneytä näyttelee Clint Eastwood.

Lumotut on eteerisen kaunis ja vähän unenomainen leffa, jossa on erinomaisesti kuvattu miten talon tunnelma ja naisten välinen ilmapiiri muuttuu, kun he alkavat kilvoitella korpraalin huomiosta. Vaikka elokuvan lähtöasetelma ei ehkä kuulosta niin jännittävältä, pitää elokuva kuitenkin sisällään vähän enemmän dramatiikkaa kuin aluksi osasi ajatella. Mutta ei siitä sen enempää - tämä leffa kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa!    

 

Ladataan...

Ladataan...
Still Life

 

"Voisinpa vaan elää tuossa maailmassa", oli mun ekat ajatukset kun olin katsomassa The Grand Budapest Hotel-leffaa elokuvissa muutama vuosi sitten. Ihastuin ihan heti elokuvan visuaaliseen maailmaan ja ainutlaatuiseen tunnelmaan. Herkullisia värejä, kivoja yksityiskohtia ja sympaattisia hahmoja. Jostain syystä sain katsottua Wes Andersonin vuonna 2012 ilmestyneen Moonrise Kingdomin ekaa kertaa vasta lauantaina. Ja voi miten ihana se olikaan! Tuttu uniikki fiilis ja kivasti vinksahtanut tunnelma. Inspiroiduin Wes Andersonin maailmasta niin paljon että eilen oli sitten pakko katsoa The Grand Budapest Hotel taas kerran uusiksi.

Me oltiin muuten lokakuussa Budapestissa, ja yövyttiin kuuluisassa Hotel Gellertissä, josta tuli ihan hullut Grand Budapest Hotel-vibat! Siellä oli fancy spa-osasto ja majesteettinen fiilis. Tosin siellä oli myös ötököitä ja Hohto-henkiset kokolattiamatot... Noh joka tapauksessa, iiso suositus näille Andersonin leffoille, jos tykkää vähän hupsusta meiningistä ja haluaa hetkeksi uppoutua ihan erilaiseen maailmaan (niin ja nähdä tunnettuja näyttelijöitä vähän erilaisissa rooleissa!).

Kuvat: IMDB

 

Follow my blog with Bloglovin

Ladataan...