Mcbealism

Ladataan...
Subway to Venus

Kun aikaa taikka jaksamista syvällisempään kirjoitteluun ei yksinkertaisesti töissä käymiseltä ole, kerrottakoon pikaisesti, mikä on tällä hetkellä parasta pitkiin aikoihin:

Ally McBeal.

Kiitos, kiitos Fox, vaikka vihaankin teikäläistä edelleen syvästi Conanin siirtämisen myöhempään kellonaikaan johdosta.

Ally oli lemppariohjelmani vuonna 1998, vaikken kyllä voi ymmärtää miten kolmasluokkalainen tajusi tuosta ohjelmasta hölökäsen pöläystä. Mutta selkeästi sivistynyt ja pikantti makuni viihteen suhteen on kehittynyt jo varhain.

Ally McBeal kuuluu ehdottomasti omasta mielestäni amerikkalaisen television parhaimmistoon kautta aikojen. Parasta sarjassa on kaikkien hahmojen käsittämätön outous, tai itseasiassa juurikin erittäin käsitettävä, nimittäin ainakin minä samaistun moniin juttuihin täydellisesti. Omituinen huumorikin iskee kuin nakki silmään. Sarjan outous on suorastaan virkistävää - itsestäni ainakin tuntuu, että nykyään yritetään olla niiiiiin coolia 24/7 ja pitää ne inkkarit siellä kanootissa vaikka väkipakolla, ettei pienelle hihhuloinnille jää sijaa.

Hitto mitä kakkaa, sanon minä. Itse voin ainakin myöntää avoimesti, että olen ihan perkeleen omituinen aika ajoin; juuri se tyyppi, joka sanoo aivan vääriä asioita väärään aikaan, sheikkaa bebaa tunti tolkulla peilin edessä, puhelee itsekseen päivittäin ja naureskelee yksikseen muistaessaan jonkun hauskan jutun.

Onneksi kaltaisillemme on Ally! Ja Pulla! Richard! Ling! Elaine!

Tässä vielä kootut vessatanssit, takaan, että jos katsotte tämän videon aamulla, päivä lähtee fantastisesti käyntiin:

-9vw8cUi8

Share

Kommentit

siellä jossain

Täyttä asiaa! Liika coolius on yliarvostettua. Oli helpottavaa huomata miten esimerkiksi Girls-sarjassa henkilöt ja tilanteet on usein ihanan outoja - ja samalla niin raikkaan oloisia kaiken sen "ooh olen niin cool näkyyks kello"-pröystäilyn jälkeen mitä tv nykyisin mainostaa.

Ally McBealia en ole koskaan aktiivisesti katsonut, mutta jo tuon videon perusteella tuntui että pitää alkaa katsoa alusta saakka. Hatarasti muistan joitain omituisen hauskoja tanssikohtauksia - ja sen legendaarisen tanssivan vauvan. Ally vaikuttaa ihanan sympaattiselta hahmolta.

Subway to Venus

somewhere, niiiiiii-i! Siksi itseäni ärsyttää kaiken maailman Gossip Girlit ja Pretty Little Liarssit yms. nykyään, kun tuntuu että kaikki on niin vimpan päälle puunattua, että oksu tulee! Täydellisyys on niin boooooring.

Girls on rakkautta <3 Juuri sen ihanan myötähäpeän vuoksi!

Kannattaa kattoa, mahtava sarja. Itseasiassa Fox aloitti tällä viikolla sarjan taas ihan alusta - eli mukaan pääsee nyt vallan mainiosti! Ja Ally! <3___<3 Syy miksi joskus halusin lakimieheksi....

Mirka L. (Ei varmistettu)

Oh, Ally McBeal! Yksi suosikki sarjoistani nuorempana. Olin niin katkera kun se lopetettiin. Heh. Löytyy myös muutama jakso ihan vhs:ltäkin että. :D

Anne / Something about my passion (Ei varmistettu)

Ally McBeal tuli aina koulun jälkeen telkasta kun tuli kotiin, ja pakkohan se oli kattoa! Vaikkei sarjasta ehkä hirveästi ymmärtänyt silloin 8-9-vuotiaana yhtään mitään, ehkä se oli se tanssiva vauva joka sai aina kääntämään kanavalle..

Why Not?

En tykkää Allystä, mutta outoudesta kylläkin. Tai ei se musta ole outoutta, se on normaalia! Outoa sen sijaan on se, kun jotkut tosiaan tekevät mitä tahansa pysyäkseen aina "viileinä". Ilme ei värähdä koskaan mihinkään suuntaan ja kuljetaan kuin mitkäkin robotit... Hohhoijaa.

Katsoin eilen Young Adult -leffan. Siinä oli muutamia kohtauksia, joissa päähenkilön käytös aiheutti melkoista myötähäpeää ja suoranaista tarvetta kiljua telkkarin edessä, että lopeta, lopeta, lopeta hyvä nainen jo!! Oli todella virkistää katsoa leffa, jossa ihmiset eivät vaikuttaneet täydellisesti ohjelmoiduilta koneilta.

Vierailija (Ei varmistettu)

Ally and the gang on kyllä kaikki omalla tavallaan niin ihania ja ainutlaatuisia&lt;3 ja lapsuuden sarjat /ysäri sarjat jotenkin niin nostalgisia.
En edes muistanut, että Robert Downey Juniorinkin pärstä on meiningissä mukana.
Ärsytti vaan ,kun aloin myös seuraamaan Allyä sen alettua foxilla aina mahisten mukaan ja nyt päästiin jo siihen, että Ally ehkä vihdoin kaikkien vuosien jälkeen löysi unelmiensa miehen ja what happens..sarja alkaa alusta.

Vierailija 102 (Ei varmistettu)

Yhtyisin ensimmäisenä tuohon yllä olevaan kommenttiin: Miksi ne aloitti sen alusta?! Justiin huomasin, että ne näyttää Allya telkkarissa, ja sitten seuraavan kerran, kun muistan kanavalle kääntää, koko sarjan eka jakso hyppää silmille! Mun mielestä nää ekat jaksot ei oo ollenkaan yhtä hyviä, kuin myöhemmät tuottikset, joten olisin mieluummin katsellut niitä.

Anyway, mäkin pienenä istahdin aina tiistai-iltaisin tv:n eteen katselemaan Allya. Se outous minuakin aina viehätti, Pulla oli mun lempparihahmo pienenä! Ally ei ehkä niinkään, tiedä, mikä siinä silloin oli, nyt ainakin ärsyttää se miesten perään kuolaaminen. Siis rasittavalla, epätoivoisella tavalla. Mun poikakaveri just kertoi, että USA:ssa sarjasta oli aikoinaan kohistu feministi-sarjana ja sitten me yhdessä osoiteltiin ja tuhahdeltiin loppu jakson ajan kaikella oikein superseksistiselle. :D

Mutta kuten sanottu, Ally rulaa, ja kuten jo muutamaan kertaan sanottukin boksinkin puolella: täydellisyys on yliarvostettu, pieni outous on aina hyve!

fanityttö (Ei varmistettu)

hei, tähän postaukseen liittymätön kysymys ja pyyntö:
vaikutat hurmaavalta ja erittäin fiksulta tytöltä ja tunnut lukevan hyviä, kiinnostavia kirjoja toisensa perään.

itselläni on edessä kirjastoreissu kunhan saan yöpöydän luettavat luettua ja arvostaisin SUURESTI jos viitsisit kyhätä jonkinlaisen kirjalistan mua/meitä ilostuttamaan.
viimeisimmät kirjat jotka olet lukenut ja all time-lemmparit ja ajatustenherättäjät. faktaa ja fiktiota (itseäni nyt kiinnostaa erityisesti faktakirjallisuus) =)

olisiko mahdollista saada vinkkejä? ihan tänne kommenttiboksin puolelle tai vaikka ihan omaan postaukseen?

kiitos jo etukäteen!

Kommentoi

Ladataan...
CAPTCHA
Todista että olet ihminen