Alkutaival
Suhteemme alkoi aika hitaasti. Ystäviltäni tuli paljon positiivista palautetta ja kannustusta, joten rohkaistuin tekemään aloitteen. Minä halusin blogin. Kiertelin ja kaartelin vähän aikaa, mutta lopulta olin valmis sitoutumaan. Aloittaisin palstan Lilyyn.
Blogini kertoo ihmissuhteista teemalla ”Parisuhde – tai kun sitä ei ole”. Se pohtii sekä parisuhteissa olevien kummallisuuksia että ihmettelee sinkkujen tapailukuvioita.
Blogiaiheet syntyvät tavallisesta arjesta esimerkiksi julkisissa kulkuvälineissä, ystävien seurassa illanvietoissa tai lenkkipolulla. Kirjoittajia on vain yksi (ainakin toistaiseksi), mutta blogin takaa löytyy suuri ystäväpiiri niin muita pohtijoita kuin pohdittaviakin. Kaikki tarinat kietoutuvat samaan erittelemättä mitä on tapahtunut juuri kenelle – se ei ole olennaista. Haastamme ihmiset huumorimielellä tunnistamaan blogin hieman kärjistetyistä pohdinnoista ja tarinoista oman lähipiirinsä ihmistyyppejä sekä myös mahdollisesti joidenkin juttujen kohdalla vilkaisemaan peiliin.
Minulla ja blogillani on avoin suhde. Myönnämme molemmat suoraan, että muut blogit ja vieraat kommentoijat tekevät elämästämme jännittävämpää. Mutta koska myönnämme sen ääneen ja kumpikaan meistä ei ole mustasukkainen, niin se vain vahvistaa suhdettamme.
Kirjoittajana saatan joskus olla epävarma ja kriittinen, mutta tämä blogi on ulospäin suuntautunut, toiveikas ja haluaa julkaista paljon. Toivottavasti se tekee suhteestamme vakaan.
Nyt se on virallista, saanen esitellä: Tässä on blogini Suhteellisuudentaju.
Kirjoittajan tämän hetkinen lempi-ilmaisu on puoliläpällä. Kyseinen ilmaisu vie kätevästi vastuun kahdesta sisällöllisestä asiasta; Tekstin ei näin ollen voi odottaa olevan ihan poliittisesti korrektia, muttei sen taata naurattavankaan.


Kommentoi