Leffatreffit
Mikäli asuinalueellasi on useampia vaihtoehtoja elokuvateatterin suhteen, muista elokuvatreffeillä ottaa huomioon, millaiset penkit teatterissa on. Esimerkiksi Helsingissä suosittelen valitsemaan uuden, todennäköisesti baarissa alkujaan tavatun, tuttavuuden kanssa Tennispalatsin, sillä siellä on tilavat penkit. Kinopalatsin penkit ovat liian pienet, kun se tyyppi kuitenkin jossain vaiheessa alkaa lähennellä. Tämä siis uuden tuttavuuden kanssa, kun ei olla varmoja siitä, onko lähentely oikeastaan toivottua. Vinkin mukaan myös Espoon Sellossa on elokuvateatterissa tilavat istuimet.
Jos taas olet treffeillä unelmamiehesi kanssa, niin valitse ehdottomasti Kinopalatsi ja lähentele sinä häntä.
Treffeillä pyritään ottamaan toinen ihminen mahdollisimman hyvin huomioon. Okei, naiset toivovat, että heidät otettaisiin mahdollisimman hyvin huomioon. Kun ollaan ensitreffeillä elokuvissa, karkit voivat jakaa mielipiteitä. Onko erikseen omien karkkien ostaminen epäromanttista nirsoilua ja mahdollisesti jopa pihiyttä? Jos ostetaan erikseen omat karkit, on toki kohteliasta tarjota niitä myös toiselle, mutta saako toisen karkkipussille mennä omia aikojaan? Saako toiselle sanoa, että älä syö kaikkia niitä parhaita karkkeja? Entä onko ensitreffeillä karkkien syöttäminen toiselle jonkun mielestä jotain muuta kuin outoa?
Ja jos niitä karkkeja on pakko alkaa toisen suuhun väkisin laittamaan, niin kannattaisi ehkä huomioida joidenkin karkkien suhteen mahdolliset allergiat tai muut ruoka-ainerajoitteet, esimerkiksi pähkinät tai laktoosi-intoleranssi…
Ensitreffeillä pyritään pääsemään mahdollisimman hyvin perille uudesta tuttavuudesta siinä määrin, että voidaan päättää tuleeko toisia treffejä. Voiko karkkimaun perusteella päätellä ihmisestä jotain? Ainakaan vielä en ole törmännyt Cosmossa (tai muussa vankassa tietolähteessä) sellaiseen faktajuttuun, josta selviäisi, mistä makeisesta tunnistan varman pettäjän, minkä namin valitsija on mustasukkaista sorttia tai mitä karamelleja on tossun alle jäävän miehen pussissa.
Tai no, viimeisimmän pussissa on varmaan sitten niitä minun lempikarkkejani.


Kommentit
Kinopalatsin peruspenkit ovat nykyään samankokoiset kuin Tennarissa. Kinopalatsin uudet premiumjakkarat ne vasta leveitä ovatkin.
Penkkien tilavuuteen varmaan vaikuttaa sen hetkinen ahdistuskerroin :D Penkki tuntuu kutistuvan kun lähentely ei olekaan toivottua ja tajuaa omaa deittiä "paetessaan" päätyneensä toisella puolella istuvan, oman tyttöystävänsä kanssa leffaa katsomaan tulleen miehen kylkeen... kyseisen miehen ollessa hieman hämmentynyt tästä, että hänellä näyttääkin olevan jopa kaksi tyttöä.
Kommentoi