Tinderin säälittävät miehet ja täydelliset naiset

Luin aamulla hauskasti kirjoitetun tekstin Tinderin miestarjonnasta. Neljän sinkkuvuoden kokemuksella tunnistin helposti mainitut miestyypit yhdyssanavirheitä tekevistä elämänkoululaisista menestyviin uraohjuksiin ja itserakkaisiin salijonneihin. Ei ollut ensimmäinen teksti, jossa nainen kritisoi deittisovellusten miestarjontaa. Olen itsekin joskus luokitellut Tinderin miehiä aivan samalla tavalla. Pikainen vilkaisu Googlesta hakusanalla "Tinderin miehet" tuotti seuraavanlaisia tuloksia: "Tinderin säälittävimmät miehet", "Mikä ihme näitä Tinderin miehiä vaivaa?", "Tinder - Ihan oikeasti miehet!" ja "Tällaisia ovat Tinderin miehet - tunnistatko tyypit?". Sen sijaan haulla "Tinderin naiset" ei tullut tulokseksi juuri yhtään keskustelua. Joko miehet ei keskustele asiasta netissä tai sitten Tinderin naiset vaan on niin täydellisiä, ettei ole tarvetta keskustella.

Äkkiseltään voisin veikata, ettei naiset sen täydellisempiä ole ja naisten profiileista löytyy varmasti yhtä lailla tiettyjä tyyppejä, jos halutaan luokitella. Onko Tinderin "ongelma" juuri ihmisten luokittelu? Pidempään Tinderissä notkuneet sinkut paatuvat siihen ihmistulvaan, joka siellä tulee vastaan. Ei nähdä enää ihmisiä yksilöinä vaan massana, joka mielessä jaetaan tiettyihin alaryhmiin. Myönnän omalla kohdallani näin tapahtuneen. En enää ajatellut Tinderin miehiä yksilöinä, ainutlaatuisina ihmisinä, vaan juuri näiden luokittelujen kautta. "Tuo on liian komea, itseään täynnä varmasti ja ajattelee pelkästään ulkonäköä", "tuo on just tuollainen tyypillinen mustavalkoisesti ajatteleva duunari" tai "tuo etsii naista vaan joksikin edustustyttöystäväksi". Liian lyhyt, liian pitkä, liian komea, liian sliipattu, liian rikkaan näköinen, liian itsekeskeinen, liian tavallinen. Sitten vielä ihmettelen, miksi itselle tulee ajatus kelpaamattomuudesta.

On varmaan puolin ja toisin niin miehillä kuin naisilla samoja tunteita. Ei löydy sopivalta tuntuvaa ihmistä tuhansien ihmisten joukosta. Entä jos se sopiva onkin joku niistä, jonka on pyyhkäissyt vasemmalle oman luokittelun perusteella? On nähnyt vain salilla lihaksiaan pullistelevan itserakkaan öykkärin eikä profiilin takana olevaa ihmistä, joka ehkä kaipaa rakkautta ja on epävarma kelpaamisestaan aivan samalla tavalla kuin sinä ja minä. Entä jos se "elämänkoululainen" onkin ajatteleva ja toiset huomioiva ihminen? Entä jos se mairea hymy naamallaan itsevarmasti poseeraava uraohjus onkin oikeasti herkkä ja lämminsydäminen ihminen?

Deittisovellusten myötä mahdollisuudet ovat rajattomat. Silti sinkkuja on entistä enemmän. Ehkä ei haluta tuhlata aikaa tutustumiseen, kun yhden pyyhkäisyn päässä voi olla joku mahdollisesti vielä sopivampi. Ehkä ei vain nähdä ihmisiä ihmisinä. Sellaisina ihanan inhimillisinä ja epätäydellisyydessään täydellisinä, viehättävinä persoonina.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Yksillä treffeillä olen nyt käynyt, jokunen viikko sitten.
Sitä ennen kävin treffeillä viimeksi 1998,
jolloin löysin exäni. Uskokaa tai älkää.

Voisin muotoilla vanhan sanonnan nettimaailmaan näin:
Yksi kuva valehtelee enemmän kuin tuhat sanaa..

Kaksi kuvaa sain tältä uusimmalta treffikumppaniltani.
Toki kirjoiteltiin ennen treffejä jonkin verran, tiesi toisen kiinnostuksen kohteet jne.
Kuvatkin sain vasta kirjoiteltuamme jonkin aikaa.

Mutta ne kuvat, pelkkiä kuvia päättelemällä ja lyhyen esittelyn lukemalla olisin kai pyyhkäissyt sinne vasemmalle.. (en omista tinderiä)
Kuvien perusteella näin kyllä kauniin, mutta pulskanoloisen, ikäistään huomattavasti vanhemmalta näyttävän naisen.
Mutta se todellisuus kun näki hänet ensimmäistä kertaa! Hoikka, nuorekas ja tietysti kauniskin.
Kyl mie ihastuin, mutta kavereina jatketaan ja hyvä niinkin.

Tän yhden ainoan kokemuksen perusteella sitä oppi arvostamaan sitä todellisuutta minkä tietää vasta kun on tutustunut toiseen ja treffaillut muutaman kerran. Ei sitä todellisuutta minkä se yksi, kaksi tai useampikin kuva antaa.

Rohkeasti vain treffeille, mun mielestä tai mulle riittää tästälähtien se että mahdollisella treffikumppanilla on edes joitakin samoja mielenkiinnon kohteita ja suurinpiirtein samanlainen arvomaailma. Toki on sitten niitä vaatimuksiakin; ei polta, pitää kunnostaan edes jollain tavalla huolta jne.

Vierailija (Ei varmistettu)

ja tietysti sitten voi jossitella:
Profiili joka ei välitä kuntoilusta ja on ehkä hieman pullukkakin,
mitä jos hän ens viikolla aloittaakin kuntokuurin ja on jokusen kuukauden päästä ihan hirmu tikissä?

Tai sitten se kuka polttaa, lopettaa seuraavana päivänä? ja olisi se ihannepuoliso ja sitä samaa minä hänelle?

ei näistä tiiä..

crazycatmom

Niin, ei tietenkään voi vaatia ketään muuttumaan sopivaksi itselleen. En minäkään voi olla kaikille mieliksi. Lopulta kuitenkin todella vaikeaa asettaa ennalta jotain kriteerejä ihmiselle.

TTTT (Ei varmistettu)

Hyvää pohdintaa!

Taannoin selasin tinderiä ja naureskelin miesten pikselimössöisille, huonosti kuvatuille ja epäedustaville kuville (graafikko kun olen), ja ystäväni vierestä kommentoi, että "mun poikaystävä on ainakin niin huono kuvien kanssa, että sillä olis varmasti tollanen kuva jos se olis tinderissä." Ja nyt kun mietin, että ei munkaan poikaystävä niin järjettömän visuaalinen ole, että osais valita parhaat kuvat. Ihana tyyppi se on silti. Eli pitää tsekata se profiili tarkasti ja verrata kuvia ja tekstiä!

Itsekin naisena sain ihan nätillä kuvalla matcheja hyvin, mutta en enää sen jälkeen, kun sain aikaiseksi kirjoitettua esittelytekstini. Kirjoitin siihen nimittäin, että pidän Markus Kajosta ja olen huono matikassa ja ovien avaamisessa :D

crazycatmom

Juuri näin. Kuvat ovat vain kuvia eivätkä kerro koko totuutta. Varmasti moni kuvan perusteella vasemmalle pyyhkäisty voisi olla olemukseltaan "livenä" hyvinkin viehättävä. Ulkonäkö merkitsee totta kai, eihän sitä kieltää voi. Mutta siihen viehättävyyteen vaikuttaa kuitenkin enemmän se kokonaisolemus, tapa olla, luonne jne.

Jari (Ei varmistettu) http://www.lily.fi/blogit/talo-meemeista

Kirjoittelen foorumilla taloista. Kirjoituksesi pohjalta ryhdyin miettimään ihmiskuvan ja ihmiskäsityksen eroja. Ei miltään erityiseltä filosofiselta pohjalta, vaan kuvan ja käsityksen eroihin pohjautuen.

Syystä tai toisesta vaikuttaisi siltä, että kulttuurissamme kuvat ovat tärkeämpiä kuin käsitykset. Ilmiö perustunee osin ensivaikutelmaan. Kukapa ei haluaisi tutustua hyvännäköiseen taloon!

Kuvilla päästään pitkälle, mutta loppupeleissä parinvalinnassa haju voi olla se ratkaisevin tekijä. Tällaiseen käsitykseen on päädytty evoluutiobiologian kentillä. https://yle.fi/uutiset/3-6144393

Kemia on ihmeellistä, puhumattakaan siitä, kun kemiat kohtaavat. Tällöin kokemus todennäköisesti laajenee, ilmiö, jota rakastumiseksi voisi myös kutsua.

crazycatmom

Olisiko niin, että kun ne mystiset kemiat (onko kyse biologisesta yhteensopivuudesta) kohtaavat, niin ei ne aluperin asetetut kriteerit jäävät taka-alalle? Tunne vie voiton järjestä. Kun on oikein ihastunut, ei ehkä sellaiset asiat häiritse, mitkä järjellä ajateltuina voisi häiritä. Mutta entä sitten, kun ensihuuma ja sellainen aivokemiaan perustuva ihastuminen menee ohi? Sen jälkeen kai kuitenkin taas on aika tärkeää, että ihminen on jossain määrin sopiva myös henkisellä tasolla. Olen huomannut, että parisuhteessa aika tärkeää on samanrytmisyys. Enkä tarkoita sitä, että herätään samaan aikaan ja mennään nukkumaan samaan aikaan, vaikka voi sekin merkitä. Mutta tarkoitan samanrytmisyydellä asioihin reagoimista. Jos on itse kovin nopea tekemään päätöksiä ja reagoimaan asioihin, alkaa helposti ärsyttää ja stressata, jos toinen on kovin hitaasti syttyvä ja haluaa miettiä rauhassa. Sama päin vastoin. Rauhalliseen elämäntahtiin tottunut stressaantuu toisen kiirehtimisestä ja nopeudesta. Näistä kirjottelen varmaan lisää jossain vaiheessa.

Kommentoi