Asioita, jotka vain sinkut ymmärtävät

Jostain syystä sanasta "sinkku" tulee mieleen ihminen, joka viilettää tukka putkella bileistä toiseen, harrastaa irtosuhteita ja elää huoletonta elämää. Melko harvan (ainakaan +30) sinkun elämä on tuollaista. Kuten monesta muustakin jutusta, myös sinkkuudesta puuttuu täysin se glamour, jota mm. Sinkkuelämää-sarja yrittää tarjota. Yksin elämisessä on monia hyviä puolia, enkä koe, että eläisin jollain tavalla "vajaata" elämää sen vuoksi, etten ole parisuhteessa. On kuitenkin hetkiä, jolloin tuntuu, että tämä on jo niin nähty juttu. Jokainen pidempään sinkkuna ollut luultavasti tietää, miltä tuntuu deittiturhautuneisuus tai deittiähky. Kaikki sinkut myös tietävät iltaisin iskevän ikävän, kun menee yksin nukkumaan. Asioita, joita parisuhteessa elävä ei luultavasti ymmärrä. Raotan nyt hiukan ovea (iki)sinkun maailmaan listaamalla asioita, joita vain sinkut ymmärtävät.

  • Deittiähky

Se tunne, joka valtaa, kun on selannut Tinderin, Badoon, Heyan, Happy Pancaken ym. vastaavien valikoiman läpi ihan vain todetakseen, että ei jaksa eikä pysty. Kun kaipaa parisuhdetta, mutta ei jaksa taas kerran "aloittaa alusta" tutustumista johonkin uuteen ihmiseen. Sinkkuuden alkuhuumassa on jännittävää ja hauskaa tutustua uusiin ihmisiin, käydä treffeillä ja kysellä toisen elämästä. Kun on useamman vuoden aikana kerennyt tutustumaan jo aika moneen ihmiseen, tulee fiilis, että pitäkää tunkkinne! Ei jaksa enää kertaakaan kertoa harrastuksista, kiinnostuksenkohteista, töistä ja tulevaisuuden haaveista kellekään. Voisiko näistä kirjoittaa sellaisen valmiin tiivistelmän, jonka sitten liittää jokaiseen viestiin? Tai voisiko skipata koko tutustumisvaiheen ja siirtyä suoraan parisuhteeseen. Rasittava ajatus, että pitäisi jälleen kerran viettää aikaa ihmisen kanssa, jonka läsnäollessa ei kehtaa käydä isolla hädällä tai olla muutenkaan "normaalisti". Ekat kyläilyt on aina vähän jännittäviä. Tämän kaiken jos voisi ohittaa?

  • Kaikkialla on vain pariskuntia-tunne

Ellet satu olemaan sinkuille tarkoitetussa illanvietossa, ympärilläsi pörrää vain pariskuntia, jotka heittävät parisuhdeläppää ja puhuvat parisuhdeasioita. Kerrotaan lomasuunnitelmista tai kodin pikku rempasta, jota on suunniteltu yhdessä ja ehkä myös toteutetaan yhdessä. Lopuksi naureskellaan, kuinka on saatu vastahakoinen puoliso mukaan Ikeaan ja kuinka hän sen jälkeen on kasannut uutta sohvapöytää tuntikaupalla olutta siemaillen. Sinkkuna on vähän ulkopuolinen noissa jutuissa. Menet minne tahansa, ympärillä näkyy vain pariskuntia. Kauppakeskuksessa, leffateatterissa, perjantai-iltana ruokaostoksilla tai sukujuhlissa.

  • Sosiaalisen median parisuhdepäivitykset ärsyttävät

On tietysti tosi ihanaa kertoa, että ollaan käyty kylpylässä tai että kultsi on tehnyt aamupalan valmiiksi tai ostanut söpön lahjan. Miten suloista ja miten ärsyttävää! Vannot, että jos joskus olet parisuhteessa, et taatusti hempeile somessa kaikkien nähden. Tämä unohtuu hyvin nopeasti, kun on ihastunut. Eikä se myöskään ärsytä läheskään niin paljoa, jos on itse parisuhteessa.

  • Yllättäen tulevat kikkelikuvat

Se tuli yllättäen ja pyytämättä. Jos satut kuulumaan Facebookin sinkkuryhmään ja olet nainen, niin todennäköisesti olet saanut ainakin kerran yksityisviestin, josta pompsahtaa näkyviin miehen sukupuolielin. Myös muiden deittipalstojen kautta näin voi käydä siinä vaiheessa, kun on siirrytty keskustelemaan kuvan lähettämisen mahdollistavaan sovellukseen. En ole varma, lähetteleekö naiset vastaavia kuvia, koska kokemusta on vain kuvien vastaanottamisesta. Kysymys kuuluu, miksi? Jos nainen ei erikseen pyydä kyseistä kuvaa, sitä ei kannata lähettää tai edes kysyä, haluaako nainen nähdä sellaisen! Todennäköisesti ei halua. En myöskään jaksa uskoa, että miehet innostuu yllättäen saadusta alapääkuvista. Tissikuvista en menisi takuuseen. Saattavat innostua. Ei alapääkuvia ilman erillistä pyyntöä, kiitos!

  • Viiltävä yksinäisyydentunne juhlapyhinä ja sunnuntai-iltaisin

Kirjoitin aiemmin siitä, kuinka sinkkuuntumisen jälkeen jää ulkopuolelle monista juhlista, joihin aiemmin sai kutsuja. Ikään kuin sinkku ei ollenkaan kaipaisi seuraa vappuna, juhannuksena tai uudenvuoden aattona. Toisaalta, jos saa kuin saakin kutsun illanviettoon, jossa on vain pariskuntia, hiipii mieleen ajatus säälistä kutsumisesta. "Jaa, mutta kutsutaan nyt sekin, ettei sen raukan tarvitse olla yksin." Summa summarum, juhlapyhät ovat perseestä ja luultavasti sinkku viettää niitä yksin Netflixiä rönttöverkkareissa katsellen. Parempi sekin kuin tulla säälistä kutsutuksi! Sunnuntai-illat voivat myös olla armottomia. Silloin olisi niin mukava käpertyä sohvalle toisen ihmisen (eläimistä ei ihan saa irti samaa tunnetta, vaikka ne helpottavat hiukan) kainaloon ja katsella telkkarista jotain hömppää.

  • Yksin sairastaminen

Parisuhteessa elävä ei luultavasti ole miettinyt, millaista on olla kipeä yksin. Ihan jo käytännön tasolla voin kertoa, että 39,9 asteen kuumeessa ei lähdetä kauppaan ostamaan Jaffaa tai paranemissuklaata. Kun olo on niin heikko, että on suoritus päästä vessaan ja sieltä takaisin sänkyyn, kaipaa kovasti toista aikuista hoivaamaan. Jos sinkulla sattuu olemaan lapsia ei juuri ole vaihtoehtoja kuin ottaa pää kainaloon ja yrittää selvitä. Hyvällä tuurilla ympärilläsi on ystäviä, jotka käyvät esimerkiksi kaupassa puolestasi. Muuten sopii vain toivoa, että jääkaapissa on sairastumisen hetkellä muutakin kuin valo.

  • "Asiantuntijoiden" huonot neuvot

Olen kuullut mm. neuvon, jonka mukaan "kumppani löytyy, kun lakkaa etsimästä". Ahaa, mistähän se löytyy? Tuleeko joku ihan kotoa hakemaan yllättäen? Olen aika varma, että tuo neuvo ei pidä paikkaansa. Toisaalta sanotaan, ettei saisi viettää "nolla-aikaa". Koko ajan pitäisi olla silmät auki ja vinkkailla silmää kesken ruokaostosten. Kotona nyt ei ainakaan kannata olla. Ja pitäisi alentaa rimaa kumppanin suhteen eikä vaatia liikoja. Oikeasti? Pitäisikö olla kumppanin kanssa, josta ei ole kiinnostunut. Tuon neuvon ainakin voi jokainen "asiantuntija" työntää ahteriinsa. Harva sinkku etsii mitään yli-inhimmillistä olentoa. Jokainen sen sijaan etsii itselleen sopivaa ihmistä. Tai edes vähiten epäsopivaa.

  • Arjen haasteet

On huomattavan paljon helpompaa, kun kotityöt jakautuu kahdelle ihmiselle. Tai aiemmin töistä tuleva ulkoiluttaa koiran. Tai on lasten kanssa sillä aikaa, kun toinen lähtee lenkille tai ystävän kanssa iltaa viettämään. Tai kun tapahtuu jotain yllättävää, esimerkiksi jääkaappi hajoaa tai autosta puhkeaa rengas. Yllättävät kulut tuntuvat sinkun taloudessa tuntuvasti enemmän kuin kahden aikuisen taloudessa. Sinkku joutuu kestämään myös niistä aiheutuvan stressin yksin. Vastuu olisi paljon mukavampaa jakaa toisen kanssa.

  • Yksin lähteminen

Sinkun on aina järjestettävä seuraa itselleen, jos ei halua mennä yksin lenkille, kahvilaan, ostoksille, lomalle, keikalle, juhliin jne. Tätä ei tule parisuhteessa ajateltua tai voi pitää itsestäänselvyytenä, että siinä on aina se toinen, jonka kanssa mennään ja tehdään asioita. Sinkulla ei ole. Jos vielä suuri osa ystävistä on parisuhteessa olevia tai perheellisiä, ei ole helppoa löytää seuraa menoihin. Sopivan ajan järjestely ja mukaan pyytely myös alkaa turhauttaa, jos usein saa vastaukseksi "on nyt vähän kiireitä tällä viikolla ja kahdella seuraavalla". Sinkun elämä on usein ihan kirjaimellisesti yksinäistä. 

Share

Kommentit

Nappiin meni. (Ei varmistettu)

Allekirjoitan kaiken edellisen. Lisäisin vielä, että sitten kun kokee käyneensä kaikenlaiset tyypit läpi ja toteaa ettei aio tyytyä vaan mieluummin elää lopunelämäänsä yksin. On niin loppu deittailuun, että vain sellainen tyyppi joka pyyhkäisee jalat alta, saisi enää päätäkään kääntymään. Ja rakkauteen ensi silmäyksellä ei enää vaan jaksa uskoa, todennäköisyydet on puhunut puolestaan eli se tyyppi olisi tullut jo vastaan. Itse hyväksyy tämän ja on aidosti onnellinen omaan elämäänsä. Tietysti edellä mainitsemissasi tilanteissa aina pyyhkäisee se "viiltävän yksinäisyyden tunne", mutta sen oppii sivuuttamaan ajattelemalla että "parisuhde-ihminen" ei tätä kestäisi kerta toisensa jälkeen yksin (ja näistä tilanteista ne viitsivät yleensä nalkuttaa kun itse toivoisi edes toisen läsnäoloa) ja sitä rataa se vahvistaa joka tilanteesta selvitessään. Sitten tulevat vanhemmat, sukulaiset ja ystävät, jotka jaksavat jankuttaa "kyllä sinäkin joskus sen omasi löydät" ja "kyllä sinäkin paikkasi tässä maailmassa löydät" sekä "miksi noin kaunis nainen on sinkku, älä ole niin nirso" ja koitat vain vaihtaa puheenaihetta koska A. se on turha aihe, tiedän olevani sinkku ja olen onnellinen. En minäkään jankkaa ystävilleni "voi että sä oot edelleenkin parisuhteessa, mieti ny, vähä jännä" "oho, eikö se oo vieläkään kosinut" "ai ei suostu ottamaan yhteistä talolainaa, miksiköhän" B. Se jankkaaminen on kuin alistamista, olet aina huonompi sinkkuna, koska sinua ei ole kelpuutettu (vaikka itse tiedät ettei se ole niin mustavalkoista). Kun sitä tarpeeksi muistutetaan että olet yksin, niin se yksinäisyyden tunne taas pyyhkäisee yli vahvasti.
Ja viimeiseksi, varmasti kaikilla tulee välillä se "huonompi kausi" kun todella kipeästi haluaisi jonkun rinnalleen. Se voi kestää kymmenestä minuutista kuukauteen ja sinä aikana ei halua kenellekään myöntää, että sydämeen oikeen sattuu, koska yleensä se on ohimenevä hetki ja ei halua että ystävät tai tutut alkavat säälimään, koska "välillä se sanoo ettei se tarvitse ketään ja on onnellinen ja joskus harvoin myöntää oikeasti haluavansa kumppanin, oikeesti se varmaan koittaa esittää vahvaa ja itsenäistä sinkkua jatkuvasti, on varmaan tosi rankkaa"

Vierailija (Ei varmistettu)

Muistan nämä omalta sinkkuajalta. :) Itse olen mieltänyt tuon "kumppani löytyy, kun lakkaa etsimästä" siten, ettei sitä kannata ns. epätoivoisesti etsiä ja olla koko ajan jotenkin äärimmäisen vahvasti haku päällä, koska se usein karkottaa potentiaalisetkin ehdokkaat. Kotoa ei kukaan tietenkään tule hakemaan.

crazycatmom

Samoja ajatuksia. Kieltämättä usein särähtää korvaan, kun parisuhteessa elävä valittaa, esim. toisen työmatkoista tai pitkistä päivistä. Mutta hän elää erilaista elämää ja hänen mittakaavassaan se on iso juttu. Kun on aina yksin, niin mielellään ottaisi edes kerran viikossa jonkun seuraksi.
Minäkin usein sanon, että viihdyn ihan hyvin yksikseni. Ja sitten en kuitenkaan. Toi on tosi ristiriitainen tunne, kun periaatteessa on kaikki ihan hyvin ja kivasti näinkin, mutta kai se on sisäänrakennettua, että ihminen kaipaa kumppania, jonka kanssa jakaa elämäänsä. Kaipaus iskee aina ajoittain. Mutta ei kuitenkaan niin voimakkaasti, että haluaisi "ihan kenet vain". Pitää todellakin tuntua ja kovasti.

kriia (Ei varmistettu)

Ja seksielämä! Miten vaikea on tottua pitkän parisuhteen jälkeen siihen ettei a) seksin saaminen ja b) sen laatu ole enää itsestään selvyys. Totta kai parisuhteessakin saattaa olla kuivia kausia tai muita ongelmia mutta hyvässä suhteessa seksi usein vain paranee ajan myötä. Sinkkuna olen joutunut liian usein pettymään, yhden yön suhteet tähän mennessä ovat olleet poikkeuksetta pettymyksiä. Säännöllinen hyvä seksi, miten sitä kaipaan!

crazycatmom

Aivan tott! Eikä "seksi ilman tunteita" ole oikein kummoista. Kun ihmisestä välittää oikeasti, on fiilis aivan erilainen.

Vierailija (Ei varmistettu)

Olipa silmiä avaava kirjoitus. Olen ollut mieheni kanssa nyt reilu 16 vuotta, joten en voi sanoa, että osaan samaistua sinkkuuteen. Tekstiä lukiessa tuli kuitenkin lapsettomuuskriisimme hankalimmat ajat mieleen, ne tunteet olivat hyvin samanlaisia ja samoissa tilanteissa, joita kuvailit (pl kikkelikuvat ainakin :)). Me emme kovasta yrittämisestä huolimatta koskaan lasta saaneet, ja edelleen minun on vaikea suhtautua ihmisten vauva- ja lapsipäivityksiin somessa. Olen jopa miehelleni sanonut joskus, että jos me olisimme saaneet lapsen, en olisi koskaan alentunut tuollaiseen lässytykseen jälkipolven ja äitiyden ihanuudesta. Tilanne olisi tietysti ihan toinen, jos olisin äiti, sitten olisi helppo tykkäillä ja kompata kanssasisaria. Ja se klassinen neuvo "lakatkaa yrittämästä, kyllä se sitten onnistuu" pätee näemmä sekä kumppanin että lapsen saamiseen!

crazycatmom

Kiitos kommentista! <3 Voin kuvitella, että tunteet ovat samantyyppisiä. Kipeitä asioita sille, joka on haaveillut toisenlaisesta elämästä. Sosiaalinen media tuo vielä lähemmäs itseä sen kipeän kohdan. Se on silmien edessä joka päivä. Ja nuo neuvot. :( "Mitäs jos keskityt nyt kokonaan muihin juttuihin ja etsit iloa elämään muista asioista?" Onhan se ihan totta, että joskus asian hyväksyminen on ainoa vaihtoehto, mutta ei se vie pois surua siitä, että joutuu luopumaan elämästä sellaisena kuin sen kuvitteli menevän.

mystery
Vision One

Joo toi seksittömyys on hirveää. Kun yleensä päädyn sänkyyn vaan sellaisten kanssa joihin ihastun edes vähän, ja sitten saa kattoa miten toisen tarkoitus on vain ja ainoastaan panna ja sitten häipyä mun elämästä. Se on alkanut vuosien aikana sattumaan niin että elän oikeastaan mieluummin selibaatissa, ja se taas korventaa sielua :/

Mutta toki allekirjoitan kaiken muunkin tekstissä.

crazycatmom

Tosi kurjaa, että sulla on ollut huonoja kokemuksia. Seksuaalisuus on ihmisessä tosi herkkä kohta ja loukatuksi tuleminen sillä alueella sattuu. :(

Vierailija (Ei varmistettu)

Kaikki noi on kyllä ihan totta, mut on musta vähä hassua sanoa että vain sinkut voi näitä ymmärtää...eiköhän melkeen kaikki oo joskus ollu sinkkuja ennen sitä parisuhdetta, ja on joutunut kokemaan samat jutut ennen sen parisuhteen löytymistä. Tietty se että onko ollu sinkkuna viikon vai monta vuotta on eri asia.

crazycatmom

Näinhän se on. Hieman kärjistetty sana tuo "ymmärtää". :) Pitkään parisuhteessa ollut tuskin näitä tulee ajatelleeksi. Äkkiä ne "ikävät puolet" onneksi unohtuvat. On myös ihmisiä, jotka siirtyvät sujuvasti suhteesta seuraavaan eivätkä koskaan ole aikuisiällä olleet sinkkuna kovin pitkiä aikoja.

Emilia M

Mä olin elämäni 26 ensimmäistä vuotta sinkku, sitten jotkut padot aukesi ja siitä lähtien olen seurustellut. Musta tämä on kiinni ennen kaikkea kolmesta asiasta:
- millaisia ihmisiä tapaa ja missä niitä tapaa - tähän voi vaikuttaa paljonkin, raivata aikaa kalenterista, etsiä uusia harrastuksia jne.
- tuurista - tämä on se hankalin!
- onko ihan kunnolla käsitellyt itsensä kanssa sen, että millaista ihmistä etsii. Mitkä on niitä asioita, mistä voi joustaa ja mitkä ei.

Nykyisen mieheni löysin niin hassusti, etten sitä aina edes kehtaa kertoa. Oltiin tunnettu monta vuotta, mutta ihan kevyen pintapuolisesti, FB-kavereita oltiin. Olin toisen kanssa suhteessa, joka oli jo pitkään mennyt huonosti. Jotenkin katselin ympärilleni koko ajan. Erosin tästä edellisestä miehestä. Kului muutama kuukausi, ja näin nykyisestä miehestä unta. Tämän jälkeen pyysin häntä treffeille ja hän lähti. Heti sinä ekana iltana tiesin, että tämän kanssa mun on hyvä olla. Alitajuntani oli jotenkin valkannut tämän turvallisen hiljaisen miekkosen mulle sopivaksi.

Hän ei ole korkeasti koulutettu, toisin kuin minä, eikä salonkikelpoinen (sotkuinen tukka ja parta ja tulin juuri metsästä -pukeutumistyyli välillä vähän hävettävät), eikä mikään kovin pitkä (äiti siirsi muhun jonkun oman pitkän miehen fetissinsä), ja vähän ujo ja välillä tosi tuppisuu. Mutta maailman kiltein ja aina auttaa kaikkia, joilla on avun tarvetta. Joskus mietin mitä ihmiset meistä oikein ajattelevat. Mutta olen jo kauan aikaa sitten lakannut välittämästä siitä. Koska noi on kaikki ulkoisia juttuja, ja tärkeintä on kuitenkin se, millaista meillä on silloin kun ollaan kahdestaan, kun muut eivät näe. Puhun tästä siksi, että nuorempana kaikki tuollaiset jutut kuitenkin merkkasi mulle kovasti, ja mun piti oikeasti käsitellä näitä itseni kanssa.

Mutta tunnistan siis kaiken mistä puhut! Nuo tunteet oli tosi tuttuja nuorempana, muistan sen kyllä yhä ja yritän olla hienotunteinen nyt muita kohtaan, vaikka välillä tekisikin mieli esim. somessa jotain hehkuttaa.

Ja lyhyesti vielä ohjeekseni siis, että silmät auki ja yritä oikein oikein syvällisesti miettiä, millaista ihmistä etsit.

crazycatmom

Kiitos hyvistä vinkeistä! Olen miettinyt juuri tuota, että tällä hetkellä tapaan uusia ihmisiä oikeastaan vain somen välityksellä. Siinä tulee jo rajattua aika monia ulos siitä, että näkisi heitä koskaan oikeassa elämässä, livenä. Kuinka moni sellainen, joka ei tee vaikutusta kuvien tai tekstien perusteella, voisi oikeasti olla tosi kiinnostava?! Varmasti moni. Tuota sosiaalista elämää on rajoittanut hiukan se, että on lapsia, joten ihan mihin tahansa ja koska tahansa en pääse lähtemään. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen minulla on taas aikatauluun sidottu harrastus. Sielläkin tosin käy vain muita naisia. :D Tiedostan ongelman, mutta sille on vielä toistaiseksi vaikea tehdä mitään. Eikä toisaalta ole niin kauhea kiire tehdä. Silmät auki ja mieli avoinna. Ehkä joskus löytyy se oma rakas. :)

Kommentoi