Rakastumiskateus

On "ystäviä", jotka mielellään ovat jakamassa vastoinkäymisiä, mutta eivät pystykään jakamaan onnistumisiasi ja iloita niistä. Lause, jonka eräs ystäväni sanoi, kun keskustelimme kateudesta. En ole aiemmin tullut ajatelleeksi, että taitaa tosiaan olla helpompaa olla ystävä silloin, kun toisella on vaikeaa. On helppo olla tukena vastoinkäymisissä, mutta osaanko iloita myös toisen onnesta? Ensin ajattelin, että tietenkin osaan! En ole koskaan ollut kateellisuuteen taipuvainen ihminen. Olen aina iloinnut muiden onnistumisista, työpaikoista ja uusista asunnoista. Myös ystävän vauvauutinen sai minut aidosti iloitsemaan hänen ja miehensä puolesta. En ole ymmärtänyt, miksi toisen onnesta pitäisi tuntea kateutta. Mutta onko helppoa iloita vain asioista, jotka eivät ole itselle niin tärkeitä tai eivät ole ajankohtaisia? Entä jos ystävä saa jotain sellaista, jota itse olen toivonut pitkään?

Sinkkuna suhteellisen kauan oltuani olen löytänyt itsestäni uuden kateuden lajin. Rakastumiskateuden. Toki iloitsen, jos joku pitkään yksin elänyt ja parisuhdetta toivonut ystävä löytää kumppanin. Rakastuminen tuntuu reilulta, jos tiedän, että yksinäistä elämää on jatkunut monta vuotta tai kyseinen ihminen haaveilee perheen perustamisesta. Niin hullulta kuin sen ääneen tunnustaminen kuulostaa, niin minusta on epäreilua rakastua ja löytää kumppani lyhyen sinkkuajan jälkeen! Teini-ikäinen sisälläni hyppii tasajalkaa ja huutaa:"Tää on ihan epää!!!" Miksi jotkut pystyvät hyppäämään suin päin uuteen suhteeseen heti edellisen kariuduttua? Ja ovat vielä aivan umpirakastuneita. Pahalta tuntuu jopa joidenkin julkkisten parisuhdehehkutukset lehdissä. Kuinka ihanaa onkaan rakastua, kun vietin jo vuoden sinkkuelämää! Hah! Vuoden sinkkuelämä kuulostaa tässä kohtaa jo melko naurettavan lyhyeltä siivulta elämää. Eilen jälleen sisälläni kuohahti, kun eräästä lehdestä luin julkkisesta, joka kertoi uuden parisuhteen syntyneen "yllättävän helposti". Yllättävän helposti!! Tiedänhän minä, ettei elämä ole reilua ja tiedän myös sen, että on naurettavaa olla kateellinen toisten onnesta. En minä kenenkään parisuhdetta haluaisi eikä toisten onni ole minulta pois. Haluaisin vain itsekin rakastua niin, että se tuntuu varpaissa saakka.

Joku minut tunteva saattaisi tähän kommentoida, että itsepä olet ollut nirso ja liian vaativa. Avioeron jälkeen on ollut lyhyitä seurusteluja/tapailuja, jotka ovat päättyneet siihen, että on alkanut ahdistaa. Juttu ei tunnukaan oikealta eikä ihminen tunnu sopivalta. Alun ihastus lässähtää eikä voimistu, kuten kai kuuluisi. Ihastumista on ollut, mutta sellaista vatsanpohjassa kutkuttavaa ja ajatukset sekoittavaa rakastumista vain kerran. Sen kerran, kun olin rakastunut, kävi tunteiden lässähtäminen toiselle osapuolelle. Jostain syystä tuntuu kovin haastavalta yhtälöltä löytää kumppani, johon tuntisi sekä fyysistä vetovoimaa että henkistä yhteyttä. Ja joka myös tuntisi samoin minua kohtaan. Tunteita ei oikein voi pakottaa. Vaikka ihminen tuntuisi järjellä ajateltuna todella hyvältä tyypiltä ja yhdessäolo olisi luontevaa, ei juttu toimi, jos tunteita ei tule. Aivan epätoivoinen en tämän asian suhteen sentään ole.

Kuinka paljon helpompaa on tukea ystävää vaikeuksissa kuin iloita ystävän rakastumisesta, jos itsellä on juuri siinä kohtaa avoin haava sydämessä? Kun kaipaa itse rakastumista niin, että joskus ihan sattuu. On helppo olla onnellinen asioista, jotka eivät kosketa itseä ja joita en itse edes sillä hetkellä toivo. On helppo olla onnellinen toisen taloudellisesta menestyksestä, koska itselle raha ei niin paljoa merkitse. On helppoa iloita muiden raskausuutisista, kun itsellä on lapsia eikä omia toivo lisää. Jos ei näin olisi, en varmasti pystyisi täydestä sydämestäni iloitsemaan muiden puolesta. Saatan sittenkin olla kateellisuuteen taipuvainen, vaikka kuvittelin, etten olisi. On kai ihan inhimillistä tuntea joskus kateutta, mutta vaarallista se on silloin, kun se alkaa myrkyttää elämää niin, että kaikki ympärillä tapahtuva tuntuu epäreilulta. Onneksi ei vielä ihan noin pahasti ole asiat. Tänään olen todella iloinen ystäväni puolesta. Hän taitaa olla rakastunut. <3

 

 

 

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Tosi hyvä postaus! Oot rohkea kun myönnät tuollaista ja moni varmasti samaistuu tuohon, minä muunmuassa. Muistan nuorempana kun tuntui että oli porukan ainoa sinkku, välillä oli vaikeaa seurata vierestä muiden seurustelua. Nyt kun on ollut jo neljättä vuotta onnellisesti parisuhteessa, nuo ajatukset tuntuu tosi kaukaisilta mutta ei sitä koskaan tiedä että palaisko ne ihan samalla tavalla takaisin jos eroaisimme poikaystäväni kanssa. Mulla ei ole antaa mitään neuvoa, muuta kuin että ei kateus välttämättä oo maailman pahin tunne. Se on inhimillinen asia ja siitä voi jopa puhua ystävän kanssa. Eri asia sitten jos se vaikuttaa ystävyyssuhteeseen ja antaa sen sabotoida omaa käyttäytymistä, mitä sulla ei selkeesti ole tapahtinut. :) Ja selvästi tiedostat että muiden onni ei ole omasta onnesta pois. <3

crazycatmom

Kiitos! Tuttuja tunteita varmasti monelle. Onneksi nämä tunteet eivät tosiaan koko aikaa ole läsnä. Vain tietyissä hetkissä ja mielentiloissa. Helposti ne myös unohtaa, kun oma elämäntilanne muuttuu.

Anomuumi (Ei varmistettu)

Hyviä ajatuksia.
Mä olen nykyään taipuvainen ajattelemaan kateutta hyvänä tunteena, jonka avulla voin tunnistaa omia tarpeitani. Esim. jos olen kateellinen toisen lomasta voin vetää siitä johtopäätöksen, että loma olisi todellakin tarpeen ja alkaa järjestelemään sitä lähitulevaisuuteen. :) Välillä sitä sortuu suorittamaan omaa elämää niin, että muiden tarpeet menevät omien ohi ja silloin kateuden tunne saattaa olla mainio herätyskello tai kompassi, jota seurata.

Olen itse ollut myös pitkään sinkku ja välillä, kun en ole ihan sinut elämäntilanteeni kanssa, huomaan mielessäni nousevan juuri noita "ihan epistä" -ajatuksia. Mutta toisina aikoina, kun kaikki on hyvin ja mieli on seesteinen, ei kateuden tunteitakaan oikeastaan tule. Minulle siis kateus tunteena kertoo myös paljon siitä, kuinka voin henkisesti ja olenko muistanut pitää itsestäni mahdollisimman hyvää huolta.

crazycatmom

Tuo on totta. Jos elämä on kaikin puolin tasapainoista ja hyvää, ei osaa kaivata edes siihen mitään muuta. Kun tuntuu, että elämässä olisi jotain muutettavaa muutenkin, nousee noita kateuden tunteita siitä, mitä itsellä ei ole. Tiedostan myös sen, ettei ne vaaleanpunaiset lasit ikuisuutta silmillä pysy. :D Mutta joo, onhan se kateus hyvässä mielessä positiivinen tunne ja sillä on merkitys toimeenpanevana voimana.

Kommentoi