hellää hoitoa herkälle iholle – mádaran nokkosvoide tuli jäädäkseen

Sunday Blondie

Lentomatkalla Lissaboniin ja takaisin kotiin sen jälleen huomasi: kuiva sisäilma ja ilmastointi ovat myrkkyä iholle.



Kuten niin monella meistä suomalaisista, kuivuus vaivaa ihoani etenkin talvisin. Herkkä hipiäni ei kaipaa niinkään paksuja, rasvaisia voiteita, sillä ne vain tukkivat ihohuokoset. Käytän läpi vuoden ihonhoidossani ohuita mutta ravitsevia voiteita, joita levitän kasvoilleni tarvittaessa kaksikin kerrosta.



Siksi yllätyinkin iloisesti, kun sain postin mukana mystisen paketin, josta paljastuivat Mádaran ja bloggaaja Noora Shinglerin uudet herkän ihon nokkostuotteet. Kiitokset Sugar Helsingin Outille ihanasta päivän piristyksestä! ♡
 

Vuoden 2013 syksyllä Mádara ja Noora julkaisivat yhteistyössä Pihlaja Daily Defence Protection Creamin, täyteläisen voiteen kuivalle iholle sekä vaativiin sääolosuhteisiin. Nokkosvoide ja -suihke kantavat samaa ideaa, sillä nekin on suunniteltu suomalaisia kuluttajia ajatellen: pohjoisiin, vaihtelevien vuodenaikojen olosuhteisiin sopiviksi.

Kylmä, tuulinen sää saa monen ihon punoittamaan ja pahimmillaan taipumaan couperosaan. Mádaran mukaan nokkonen sisältää runsaasti ainesosia, jotka rauhoittavat ihoa: lehtivihreää, C- ja K-vitamiineja, pantoteenihappoa, karotenoideja, B-vitamiineja, tanniineja sekä mineraaleja kuten rautaa ja kuparia. Nokkosta voisikin tituleerata varsinaiseksi superkasviksi!



En ole aikaisemmin testannut Mádaran ihonhoitotuotteita, mutta olen huomannut, että ne ovat varsin suosittuja. Nyt ymmärrän, miksi! Nokkossuihke ja -voide sopivat kuin nakutettu herkälle iholleni. Suihke jättää iholle miellyttävän raikkaan ja kimmoisan tunteen, kun taas voide tekee ihosta pehmeän, jättäen ihon pinnan sileän mattaiseksi. Vaikka nokkosvoide on hieman paksumpaa kuin normaalisti käyttämäni, se ei tunnu liian raskaalta tai rasvaiselta. Ihoni näyttää puhtaalta ja hyvinvoivalta.

Aivan kuin tämä ei olisi jo tarpeeksi, neutraalin tuoksuinen nokkosvoide on kaiken lisäksi vegaaninen. Arvostan!

Olen vannonut jo usean vuoden Erisanin normaalille iholle suunnatun kasvovoiteen nimiin, sillä hajusteeton, kevyt, kosteuttava ja Suomessa valmistettu tuote on vastannut oivallisesti vaatimuksiini.

Nokkosvoide sai kuitenkin pääni kääntymään – tästä tytöstä tuli Mádara-fani! Neljän latvialaisnaisen intohimosta syntynyt luonnonkosmetiikkabrändi on nuorekas, raikas ja trendikäs. Tuotteet ovat paitsi helliä iholle, myös kauniita katsoa: Mádaran purnukoita säilytän mielelläni kylpyhuoneessani. 

bloglovin / instagram / pinterest

Kommentit

jennajohannasi
Pirtti

Madara on ehdottomasti minunkin suosikkimerkkini kasvojen hoidossa :) Suosittelen erityisesti hedelmähappokuorintaa! Jäin miettimään, että mikä tuon suihkeen idea siis on, koska/miksi sitä käytetään? :D

Hanna K
Sunday Blondie

Oi, tuo kuorintakin kuulostaa kiinnostavalta! Sekin on herkälle iholle sopiva, eikä sisällä rakeita? :--)

Käytännössä nokkossuihketta voi käyttää ihon kosteutukseen, halutessaan vaikka suihkauttaa sitä kasvoilleen (meikinkin päälle) kesken päivän. Itse käytän suihketta kasvoveden tavoin: suihkautan sitä kasvoilleni pesun jälkeen, annan imeytyä, ja tämän jälkeen levitän kasvovoiteen.

Ihoni on tuntunut nyt todella pehmeältä, ja etenkin nokkossuihke jättää kasvoille ihanan raikkaan tunteen! Vaikka oikeastihan käytän suihketta lähinnä siksi, että se tuoksuu niin mielettömän hyvältä... ;--)

jennajohannasi
Pirtti

Ei sisällä rakeita, vaan sitä käytetään niinkuin naamiota, levitetään kasvoille ja annetaan vaikuttaa ihotyypistä riippuen 2-10 minuuttia. Itse oon käyttänyt kahesti viikossa noin viiden minuutin vaikutusajalla, ja on tosi heleä iho heti käytön jälkeen! Tosi herkälle iholle kannattaa varmasti kokeilla lyhyellä vaikutusajalla aluksi, tuo on tosi tehokasta tavaraa.

Täytyy varmaan tutustua noihin nokkosiinkin, pihlajavoiteesta tykkään talvikäytössä kovasti :)

Hanna K
Sunday Blondie

Tuo voisi sopia minunkin ihoni kuorintaan! Täytyypä vielä tsekkailla Mádaran tuotetarjontaa yrityksen verkkosivuilta – aiemmin sivuja selatessani löysin useammankin kiinnostavan ja kokeilemisen arvoisen tuotteen. Suurkiitos sinulle tästä hedelmähappokuorinta-vinkistä! ♡

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.