kierrätetyistä tekstiileistä uusia vaatteita – osallistu seppälän vaatekeräykseen!

Sunday Blondie

Sähköpostiini kolahti eilen kiinnostava tiedote, jonka haluan jakaa teillekin: Seppälä aikoo valmistaa uuden malliston asiakkaiden vanhoista vaatteista.

Seppälä on mukana suomalaisessa The Relooping Fashion Initiative -innovaatioprojektissa, jossa kierrätetyistä tekstiileistä valmistetaan uusia vaatteita VTT:n kehittämän selluloosan liotusmenetelmän avulla. Kierrätetystä kuidusta valmistettu uusi mallisto tulee myyntiin Seppälän liikkeisiin loppuvuonna 2016.

The Relooping Fashion Initiative -projektin tavoitteena on rakentaa Suomeen toimiva poistotekstiilin ”suljettu kierto”. Suljetulla kierrolla tarkoitetaan, että käytöstä pois jäävä vaate hyödynnetään uuden tekstiilimateriaalin valmistamiseen. Tällä hetkellä suurin osa vanhoista vaatteista poistuu kierrosta, kun ne päätyvät jätevoimaloissa poltettavaksi.

Suez kuljettaa Seppälän myymälöissä kerätyt vaatteet pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskukseen, joka lajittelee vaatteet. Ehjät ja myyntikelpoiset vaatteet toimitetaan myytäväksi Kierrätyskeskukseen, ja niistä saadut varat käytetään ympäristö- ja työllisyystyöhön.

Kierrätyskeskukselle kelpaamattomat vaatteet pääsevät The Relooping Fashion Initiative -projektin jatkokäsittelyyn. Materiaali revitään, hienonnetaan ja liuotetaan selluloosaksi, joka puolestaan kuidutetaan Valkeakoskella entisessä viskoositehtaassa. Kuidusta valmistetaan lanka ja langasta kankaat, joista valmistetaan Seppälän uusi mallisto.

Vaatekeräys alkoi eilen pääkaupunkiseudun liikkeissä, ja se jatkuu sunnuntaille 17.1. asti. Vaatteita voi palauttaa kahteentoista Seppälän myymälään. Keräyspisteet sijaitsevat Jumbossa, Forumissa, Itäkeskuksessa, Sellossa, Tikkurilassa, Lohjalla, Klaukkalassa, Columbuksessa, Keravalla, Nummelassa, Koivukylässä ja Porvoon Taidetehtaalla.

Keräykseen voi tuoda puuvillaisia farkkuja, housuja, t-paitoja, toppeja ja kesämekkoja. Myös puuvillaiset liinavaatteet, pöytäliinat ja pyyhkeet otetaan vastaan. Huonokuntoiset ja reikäisetkin puuvillat kelpaavat. Osallistujat saavat kiitokseksi 20 prosentin alennuskupongin Seppälään.

Tammikuu on perinteisesti uudistumisen aikaa, ja silloin onkin hyvä tilaisuus käydä läpi kaapit ja raivata vanhat, käyttämättömät vaatteet kirppiksille ja keräykseen. On mielenkiintoista nähdä, kuinka moni osallistuu keräykseen, ja minkälaisen malliston Seppälä saa kierrätysvaatteista lopulta aikaan!

bloglovin instagram / pinterest

 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.