koukuttava kasvohoito – probioottinen esse kosteuttaa talvisään kuivattamaa ihoa

Sunday Blondie

*Kaupallinen yhteistyö: PUR Hyvinvointikauppa

 

Lunta tupruttaa ulkona siihen malliin, että väistämätön on pakko hyväksyä: talvi on saapunut Suomeen.

En ole oikein talvi-ihmisiä. Rakastan kyllä lunta ja sen tuomaa valoa, helmikuun kuulaita aamuja ja pitkiä kävelyretkiä valkoisessa pumpulimaassa. Kehnon ääreisverenkierron vuoksi minulla on kuitenkin jatkuvasti kylmä (pitäisi varmaan pukeutua pilkkihaalariin seuraavat neljä kuukautta), ja etenkin ihoni kärsii vaihtelevista sääolosuhteista.

PUR Hyvinvointikauppa avasi muutama viikko sitten Hakaniemeen uuden myymälän sekä Hyvän Olon Hoitolan, jossa ekokosmetologit tarjoavat maanantaisin ja torstaisin erilaisia kauneushoitoja: ayurvedisiä, probioottisia, detox-, antiage- sekä PUR deluxe -hoitoja. PURilta kysyttiin, olisinko kiinnostunut testaamaan jotakin heidän kasvohoidoistaan, ja hoitolasta haluttiin myös tarjota alennusta lukijoilleni. Viime kasvohoidosta oli ehtinyt vierähtää jo turhan kauan, sillä muistelin käyneeni hoidossa viimeksi tammi-helmikuussa. Ihoakin tuntui kiristävän sen verran, että hoito tuli todella tarpeeseen.

Kuinka usein kasvohoidossa kannattaisi sitten käydä? PUR Hyvinvointikaupassa ekokosmetologina toimivan Rosin mukaan nyrkkisääntö on, että kasvohoito tulisi tehdä aina vuodenajan vaihtuessa  juuri nyt olisikin paras aika käydä hoidossa ja valmistaa iho talveen. Kasvohoidon ideana on paitsi ravita, kosteuttaa ja puhdistaa ihoa, myös löytää hoidon yhteydessä kullekin ihotyypille vuodenaikaan sopivat tuotteet ammattilaisen kanssa.

Valitsin testiin Essen tuotteilla tehtävän probioottisen kasvohoidon, sillä Essen tuotteet ovat olleet viime aikoina nosteessa luonnonkosmetiikkarintamalla. 75 minuuttia kestävän kasvohoidon aikana mikrobit työntyvät syvälle ihon rakenteeseen ja työskentelevät yhdessä solujen kanssa. Kasvohoidon tarkoituksena on auttaa säilyttämään ihon optimaalinen mikrobitasapaino. 

Essen tuotteet ovat sertifioitua luomulaatua, vegaanisia, eläinkokeettomia sekä reilun kaupan periaatteiden mukaisia. Tuotteiden pH-arvo on pidetty 4-5 välillä. Probioottisten tuotteiden tarkoituksena on luoda iholle ympäristö, joka on suotuisa hyödyllisten mikrobien kasvulle, jotta ne voivat syrjäyttää ihon ikääntymistä edistävät mikrobilajit sekä suojata ja huoltaa ihoa.

Rosi valitsi hoitoon herkälle iholleni sopivat hellävaraiset tuotteet. Aluksi iho puhdistettiin kaksi kertaa kevyin pyörivin liikkein. Kun iho oli puhdistettu, suihkautettiin sille kosteuttavaa kasvovettä. Tämän jälkeen tehtiin hellävarainen microderm-kuorinnan hieronnan kera. Kuorintavoide tuntui itse asiassa niin pehmeältä, että mietin, kuoriutuuko ihoni lainkaan. Herkkäihoisen tulisi kuitenkin muistaa, että juuri hankaavat, rakeita sisältävät tuotteet tekevät iholle pikemminkin hallaa kuin hyvää.

Kuorinnan jälkeen kasvoille levitettiin ravitseva ja rauhoittava Omega Mask -naamio. Silmien päälle asetettiin suojus, joka painautui hellästi silmiä vasten. Tässä vaiheessa olin jo niin nirvanassa, että melkein nukahdin, kun Rosi teki käsilleni rentouttavan hieronnan naamion vaikuttaessa. Omm.

Kun kasvonaamio oli tehnyt tehtävänsä, pyyhki Rosi kasvoni lämpimällä pyyhkeellä. Puhtaalle iholle levitettiin kolmea tuotetta, jotka olisi tärkeää muistaa kotonakin, etenkin talvella: seerumi, silmänympärysvoide sekä kosteuttava kasvovoide.

Hoidon jälkeen olo oli rentoutunut ja puhdas. Huomasin selkeästi, miten ihoni sävy muuttui tasaisemmaksi ja heleämmäksi: ainainen poskilla viipyvä punoitus oli laskenut. Parasta oli kuitenkin se, että ihoni sai kipeästi tarvitsemansa kosteutuksen. Hoidosta on kulunut jo pari päivää, mutta ihoni tuntuu yhä pehmeältä ja kimmoisalta  ja se on pieni ihme, sillä tähän aikaan vuodesta ihoni on yleensä kuiva, herkkä ja ohuen tuntuinen.

Olisiko sinunkin aika varata itsellesi kasvohoito, tai etsitkö ihanaa isänpäivälahjaa tai joululahjaa? Käy kurkkaamassa PUR Hyvinvointikaupan tarjoamat kauneushoidot ja varaa hemmotteluhetki itsellesi tai rakkaallesi. Mainitse aikaa varatessasi koodi LOVEDAHELSINKI ja saat 15% alennusta kaikista kauneushoidoista, kun varaat ajan marraskuun loppuun mennessä. Hoidon voit varata haluamallesi ajankohdalle, esimerkiksi ensi kuulle.

Itse aion suunnata kasvohoitoon jälleen kevään tullen. Vaikka 125 euron hoito voi kuulostaa äkkiseltään hintavalta, tuntuu hinta perustellulta, kun alkaa purkamaan sen tuomia hyötyjä: mielen ja kehon rentoutus arjen kiireen keskellä, korkealaatuinen luonnonkosmetiikka, ammattilaisen tekemä ihokonsultaatio sekä oikeanlaisten tuotteiden valinta muistuttivat jälleen, miten tärkeää kasvohoidossa olisi käydä säännöllisesti. Ja iho kiittää. ♡ 

PUR Hyvinvointikauppa, Hakaniemi

Hämeentie 8

Mon–Fri 10.30
18.00

Hyvän Olon Hoitola palvelee maanantaisin ja torstaisin.

bloglovin / instagram / pinterest / snapchat @hannakarppa

// When was the last time you visited a beautician? PUR Hyvinvointikauppa opened its new shop and wellness salon couple of weeks ago in Hakaniemi and asked me to try one of their facial treatments. Since I'd been to a cosmetician at the beginning of the year (oh dear...) I was excited to test a probiotic treatment made with Esse products. Esse creates an environment on the skin that favours the growth of beneficial microbes. These microbes defend and protect the skin from premature aging. The 75 minute treatment was just perfect for my dry skin, soothing the redness and making the sking look and feel more moisturized. Even though it's already couple of days of the treatment, my skin feels amazingly soft! If you're in need of a great, natural facial treatment and you'd like to pamper your father or loved ones, go to PUR Hyvinvointikauppa's website, pic up a treatment and use code LOVEDAHELSINKI for –15% discount when booking your treatment before the end of November. ♡ 

Share

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.