PERJANTAIN PARHAAT

Sunday Blondie

Yksi parhaimmista asioista elämässä on vapaat perjantait. Silloin riittää aikaa niin olemiselle kuin asioiden hoitamiselle: kirjojen lukemiselle, blogille, kuntosalilla käymiselle, siivoamiselle, ystävien näkemiselle, rentoutumiselle.

Vapaapäivän kunniaksi halusin kertoa teille asioista, jotka tekevät minut iloiseksi juuri tänä perjantaina – ehkä ne voisivat tehdä sinutkin iloiseksi. ♡

 

Elena Ferranten Napoli-kirjasarja

Vanhemmillani on tapana ostaa minulle joulu- ja syntymäpäivälahjaksi kirja, mikä on lukemista rakastavalle ihana perinne. Tällä kertaa sain syntymäpäivälahjaksi Elena Ferranten Napoli-kirjasarjan toisen osan sekä ensimmäisen osan lainaksi (meillä on tapana kierrättää kirjoja ympäri sukua). En olisi malttanut laskea ensimmäistä kirjaa (Loistava ystäväni) millään käsistänin kiireisen viikon ajaksi, mutta hotkaisin kirjan nopeasti. Toisen osan (Uuden nimen tarina) aion ahmaista tämän viikonlopun aikana. Napoli-sarja kertoo elävästi kahdesta ystävyksestä, Elenasta ja Lilasta, sekä Italialaisesta yhteiskunnasta. Superkoukuttava kirjasarja, joka vie heti ensimmäisten sivujen jälkeen mennessään.

Goodion Sea Salt -raakasuklaa

Rakastan raakasuklaata, erityisesti suomalaisen Goodion suklaita. Yleensä en ostaisi itse merisuolalla maustettua suklaata, mutta kun sain Goodion raakasuklaalevyn ystäviltäni lahjaksi, huomasin, että pidän kovasti makean ja suolaisen yhdistelmästä: kun ottaa yhden palan, tekee mieli ottaa toinen, kolmas, neljäs...

Sudio Swedenin Regent -kuulokkeet

Posti toi pari päivää sitten mukanaan Sudio Swedenin Regent-kuulokkeet*, joita testasin tänään kuntosalilla käydessäni. Olen tottunut käymään salilla ilman minkäälaisia kuulokkeita ja musiikkia. Voin kertoa, että treeni kulki musiikin siivittämänä tavallistakin joutuisammin! Hiki virtasi, kun tsemppasin itseäni menevien biisien tahtiin. Kirjoitan kuulokkeista lisää myöhemmin, kun olen testannut niitä useamman päivän ajan.

Familon Princess -pellavalakanat

Pehmeisiin pellavalakanoihin on ihanaa pujahtaa väsyneenä illalla ja loikoilla niissä rauhallisina aamuina. Olen mieltynyt tänä keväänä puuterin ja roosan sävyihin, jotka ovatkin nyt esillä sisustuksessa niin tekstiileissä kuin koriste-esineissä. Syvän roosan sävyiset Familon Princess -pellavalakanat ovat suorastaan syötävän suloiset – ne tulevat piristämään mieltä ihanasti syksyn pimeinä päivinä.

*saatu blogin kautta

 FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Kommentit

Minnea
Minnean muruja

Vapaat perjantait kuulostavat iiiiiihanilta ja rentouttavilta! Ja nuo lakanat <3

Hanna K
Sunday Blondie

Vapaat perjantait ovat kyllä ihanaa arjen luksusta! ♡ Noita roosansävyisiä lakanoita ei enää Familonilta saakaan, mutta verkkokaupasta löytyy pellavalakanoita muissa ihanissa väreissä. Itse himoitsen tällä hetkellä näitä tummansinisiä pellavalakanoita...

Saranda
Tyhjä ajatus

Hei toi Goodion maku kuulostaa aivan taivaalliselta! Ja mäkin haluaisin hommata meille kotiin harmaan tai roosan sävyiset lakanat. :) Perusvalkoiset on alkanut vähän kyllästyttämään...

Hanna K
Sunday Blondie

Se on! Suosittelen lämpimästi ♡ Ja mitä tulee lakanoihin, niin ei muuta kuin Familonin sivuille, kuten edellisessä kommentissakin vinkkasin ;--)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.