uusia tuulia – love da helsinki on nyt sunday blondie!

Sunday Blondie

Blogissa puhaltavat uudet tuulet – tai pitäisikö pikemminkin sanoa "vanhat".

Bloggaajilla on kolme ikuisuusaihetta, joista he tuskaantuvat: kuvien laatu, postausten määrä sekä blogin nimi. No, meikäläinen on viime kuukaudet tuskaillut (erityisesti) blogin nimeä.

Koen, että kirjoitukseni koskevat yhä enemmän muutakin kuin elämää Helsingissä. Rakastan matkustelua, ja olen kiinnostunut hyvinvointia käsittelevistä aiheista, oli kyse sitten henkisestä tai fyysisestä hyvinvoinnista. Välillä olisi hauskaa kirjoittaa myös enemmän omasta tyylistä.

Niinpä päätin muuttaa blogini nimen takaisin Sunday Blondieen, jolla aloitin blogini Lilyssä neljä vuotta sitten.

Kun pari vuotta sitten vaihdoin blogini nimen Love Da Helsinkiin, monet kysyivät, miksi vaihdoin blogini nimeä. "Sunday Blondie on niin ihana! Ja se on niin sua!"

No, oikeassa olivat: Sunday Blondie on niin minua. Ja juuri siitähän blogeissa on kysymys, ihmisistä kirjoituksien takana. Erilaisten ihmisten persoonista, mielipiteistä, lempijutuista, iloista ja suruista. Elämästä.

Mistä aiheista Sunday Blondiessa pääsee sitten lukemaan?

Matkustamisesta.

Tälle vuodelle on luvassa pari ihanaa matkaa – lupaan kertoa niistä lisää myöhemmin tällä viikolla. Sen voin kuitenkin jo paljastaa, että tänä perjantaina hyppään Finnairin koneeseen, joka lennättää minut New Yorkiin. Ensimmäistä kertaa yksin koneessa, hih!

Helsingistä.

Älkää olko huolissanne: Helsingin kahvilat tulevat näkymään yhtä vahvasti blogissani kuin ennenkin, sillä rakastan Helsingissä juuri kahviloita. Ja niiden aamiaisia. Luvassa siis takuuvarmoja vinkkejä suosikkimestoihini. 

Hyvinvoinnista.

Ystäväni kutsuvat minua "smoothie bowl queeniksi", ja siksi onkin luontevaa, että jaan lempismoothiereseptejäni toisinaan blogissani. Rakastan myös liikuntaa ja se on osa jokapäiväistä arkeani. Pyhän kolminaisuuden muodostavat sali, juokseminen ja jooga.

Tyylistä.

Tulevana vuonna haluaisin kuvata blogiini yhä enemmän asukuvia. En koe olevani mikään tyylilyyli tai it-girl, mutta rakastan muotia ja minusta on hauskaa seurata kauden trendejä. Toisinaan ne saattavat päätyä myös päälleni.

Miltä kuulostaa – ihastuitko, vihastuitko? Olisi mahtavaa kuulla ajatuksianne blogini uudesta nimestä! ♡ 

follow me on facebook / instagram / pinterest 

// Love Da Helsinki is now Sunday Blondie! I've been struggling with my blog name couple of months and finally decided it's time to change back to the name I used to start blogging in Lily: to Sunday Blondie. Besides Helsinki I love traveling, wellness and style, and this is all Sunday Blondie is about. I'd love to hear your thoughts about my blogs new name! ♡

Kommentit

EllaGusGus

Ihana nimi! Onnea Hanna :) 

Hanna K
Sunday Blondie

Ihana kuulla, että tykkäät! Kiitos Ella ♡ ♡ ♡ 

Adama Sofia
Adama Sofia

Jee - tää nimi on niin ihana! Hyvä päätös. Ja innolla jään odottamaan sun tulevia postauksia - ehkä näemme myös sen liilan karvatakin ;-D

Hanna K
Sunday Blondie

Ahaha, ihanaa, kun mainitsit tuon karvatakin! :--D Kiitos tsempistä sekä sun ja Anin terapiaistunnosta - sen jälkeen valinta oli selkeä ♡ ♡ ♡ 

nakedtruth
naked truth

JEE, so proud of you! Ihan täydellinen nimi sun blogille! :) <3

Veera Bianca (Ei varmistettu) http://www.veerabianca.com

Tää on niiiiin oikein &lt;3 Ja sitä paitsi oot niin it-girl, miten kuuma oot näissä kuvissa morjes!

Hanna K
Sunday Blondie

Ahaha voi muru, kiitos! ♡♡♡ Nämä musta otetut kuvat ovat itse asiassa yllättävän harvinaisia - miten onkin niin paljon helpompaa ottaa kuvia smoothie bowleista kuin itsestään? :--D

Hyvä nimi :) Innolla odotan ja asukuvia erityisesti kun niitä on ollut vähemmän.

Hanna K
Sunday Blondie

Oi, tosi kiva kuulla, että odotat asukuvia! Niitäkin on paljon hauskempaa ottaa, jos tietää, että asukuvat kiinnostavat muitakin ♡

Saranda
Tyhjä ajatus

Jeeee hyvä Hanna!! Ihanaa että seurasit sun vaistoa, oot ihan mahtava. :)

Hanna K
Sunday Blondie

Voi kiitos muru ♡ Tämä nimi tuntuu todellakin omalta. Vaistoa kannattaa seurata!

Kriselda
Kriselda

Tosi ihana uusi nimi! ;)

Hanna K
Sunday Blondie

Kiitos kaunis Kriselda ♡♡♡

jeandelinx (Ei varmistettu)

my beautiful sunday blondie x

Hanna K
Sunday Blondie

Yours truly, sweetie! And soon in New York ♡♡♡

Inka | Archie gone Lebanon (Ei varmistettu) http://archiegonelebanon.pallontallaajat.net

Voi vitsi, onpa täällä raikasta! Tää nimenvaihdos sykähdytti mua jotenkin erityisesti, ja varsinkin tuo postauksen ensimmäinen kuva. Ihana nimi, ja ihana kuva! :) Ja tästä postauksesta iski muuten ihan jäätävä New York -kuume. Huippua reissua ja ikimuistoista ystävänpäivää sinne! :)

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.