VAATE, JOKA ON PÄÄLLÄNI AAMUSTA ILTAAN: SILKKITAKKIMEKKO

Sunday Blondie

Syksyn tullen päälleni hakeutuu vaatteita, jotka ennen kaikkea tuntuvat mukavilta.

Sellaisia vaatteita, jotka kietovat kropan pehmeään halaukseen, mutta tuovat itsevarmuutta. Jotka ovat klassisia, mutta joissa on jokin pieni juju. Jotka on valmistettu laadukkaasta materiaalista ja siten myös kestävät aikaa.

Pidän myös vaatteista, jotka ovat monikäyttöisiä – siis sellaisia, että ne päivittyvät huulipunalla ja korkokengillä työvaatteesta iltamenoihin. Viime aikoina olen pohtinut myös paljon sitä, mistä vaatteet tulevat.

Siinä missä käyn joka viikko lounaalla työpaikkani viereisessä kahvilassa (ihanassa, aurinkoisessa Makersissa) haluaisin myös vaateostoksillani kannattaa suomalaisia tekijöitä. Jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuukaudessa lisää suomalaisia tuotteita, syntyisi 10 000 uutta työpaikkaa, kertoo Suomalaisen Työn Liitto.

Muistatko vielä R-Collectionin? Collection of Rockville eli R-Collection sai alkunsa 1970-luvulla. Useimmille suomalaisille R-Collectionin vaatteista mieleenpainuvin on ollut ikoninen anorakki, joka näki ensimmäistä kertaa päivänvalon vuonna 1982. Samoihin aikoihin avattiin ensimmäinen liike Helsingin Kluuvikadulle. Nykyisin Helsingin liike sijaitsee Fredalla ja anorakit ihastuttavat tänä syksynä vaaleansinisen ja luumun sävyissä.

R-Collectionilla malliston suunnittelu alkaa kankaan valinnasta. Koska materiaalin kestävyys on ensisijaisen tärkeää, kaikkia tuotteita testataan käytössä ennen kuin ne lähtevät tuotantoon. Samalla etsitään jatkuvasti uusia tuulia. Sesonkimallistoissa käytetään esimerkiksi villaa ja silkkiä, pääsääntöisesti luonnonmukaisia materiaaleja.

Sain alkusyksystä R-Collectionilta silkkitakkimekon, josta on tullut vaatekaapin kulmakivi. Laskeutuva materiaali, kauniit leikkaukset ja pienet yksityiskohdat tekevät mekosta täydellisen turvavaatteen niin arkeen kuin juhlaan. Musta on värinä turvallinen, mutta täytyy myöntää, että myös luumun värinen silkkitakkimekko viehättää silmää näin talviaikaan.

Näiden kuvien myötä on kait pakko myöntää, että syksy on ohitse – tällä hetkellä ulkona hehkuvat punaisina ainoastaan pihlajanmarjat lehdettömissä puissa. Ohut mekko alkaakin kaivata kaverikseen paksua neuletta. Villasukkia, kupillista kaakaota, kynttilöitä, takkatulta... Olen valmis talvifiilistelyyn!

 

silkkitakkimekko R-Collection (*saatu) // kengät Zara

kuvat: Mirkka Taskinen

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Nää oli ehdittomasti yhet mun lemppariasukuvat! <3 Jäin moneksi minuutiksi tuijottamaan. :D

Hanna K
Sunday Blondie

Voi kiitos ihana, niin kauniisti sanottu! ♡ On ihanaa huomata, miten paljon mahtavia kuvaajia mun ystäväpiiristä löytyy! Tuo värikäs lehtimeri oli omiaan kuvauksille ♡

M.
Avec Mari

No ihana!! Näkisin tän vallan hyvin myös omassa garderobissani!

Hanna K
Sunday Blondie

Eikö olekin! Materiaali on ihanan kevyttä mutta silti lämmintä - jo siitä huomaa, että materiaali on oikeasti laadukasta. Toki nyt ohut mekko alkaa kaivata jo kaverikseen neuletta, etenkin viileällä toimistollamme...!

marjiska (Ei varmistettu)

Nyt on kyllä upeita kuvia! Mikä värien kirjo &lt;3 Ja näytttää kyllä ihanalta mekkokin, tuollaiselle siistille mekolle on aina tarvetta, varmasti luottovaate joka säilyy hyvänä pitkään. :)

Hanna K
Sunday Blondie

Voi ei, miten mulla oli mennyt sun kommenttisi ihan ohi! Lämmin kiitos ihanista sanoistasi  R-Collectionin silkkitakkimekolle on ollut kyllä paljon käyttöä näin talvellakin! 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.