VEGAN RESTORAN V

Sunday Blondie

*Yhteistyössä Vegan Restoran V:n kanssa

Tuntuu uskomattomalta, että vielä reilu viikko sitten astelin rennosti Tallinnan aurinkoisilla kaduilla +18 asteessa. Välillä piti riisua takki pois, niin kesäiseltä sää tuntui. Nyt tekisi mieli keittää iso kuppi teetä, kömpiä paksujen peittojen alle ja avata Netflix.

Sadepäivänä, jos jolloin, on hyvä palata fiilistelemään kuluneen kesän ja syksyn aurinkoisia viikonloppuja. Edellisviikonloppu vierähti tyttöjen seurassa Tallinnassa, kun kävimme Sarandan ja Anin kanssa moikkaamassa kaupungissa asuvaa ystäväämme Adamaa.

Olen käynyt Tallinnassa monta kertaa, mutta vasta viimeisten parin reissun aikana olen päässyt todella tutustumaan vanhan kaupungin suloisiin ravintoloihin ja Telliskiveen. Erityisesti olen himoinnut kaikkien hehkuttamaan Vegan Restoran V:hen

Saavuimme Tallinnaan kymmenen maissa ja veimme tavaramme Adamalle. Sen jälkeen suuntasimme ensitöiksi lounaalle – kukapa jaksaisi kiertää kaupunkia nälkäisenä.

Vegan Restoran V otti meidät lämpimästi vastaan. Nautimme lounaaksi kolmen ruokalajin menun, jokainen sai valita itse mieleisensä annokset. Itse valitsin alkuruoaksi valkosipulilla höystettyä ciabattaleipää sekä tahnoja (cashew-pinaatti, muhammara, bataatti-maapähkinä), pääruoaksi kesäkurpitsanuudeleita ja kvinoasalaattia grillatun avokadon, tofun ja peston kera sekä jälkiruoaksi oreokakkua.

Ravintolan hintataso on erinomainen. Alkuruoat ja jälkiruoat maksavat noin 5 euroa kappaleelta, pääruoan saa alle kympillä. Kaikki ruoka oli hyvää – joskaan ei aivan niin fine diningia, mitä olin monista keskusteluista ymmärtänyt. Tunnelma ravintolassa oli pikemminkin rennon kodinomainen, rosoiset kiviseinät ja patinoituneet huonekalut loivat lämmintä tunnelmaa. Vaikka Helsingistä löytyy jo useita mahtavia vegaanikahviloita, Vegan Restoran V:n kaltaista vegaaniravintolaa ei ole. Itse aavistelen, että sellainen on kuitenkin pian tulossa.

Omat annokseni olivat varmoja valintoja, jotka maistuivat ja myös näyttivät herkullisilta. Leipä oli juuri sopivan rapeaa ja etenkin bataatti-maapähkinätahna ihastutti syksyisellä makumaailmallaan. Kesäkurpitsanuudelit, kvinoasalaatti ja avokado sopivat saumattomasti yhteen, ja reilun kokoisesta annoksesta lähti nälkä. Jälkiruokia maistelimme ristiin: niistä ykkössuosikkini oli suussasulava oreokakku ja hyvänä kakkosena cappuccinosuklaakakku.

Jos haluat nauttia Tallinnassa maukasta (vegaani)ruokaa, suosittelen suuntaamaan Vegan Restoran V:hen. Lounaan jälkeen ravintolasta on helppo jatkaa matkaa muihin kaupunginosiin, illallisen jälkeen voi piipahtaa vielä drinkille ennen nukkumaanmenoa. 

Mikä tärkeintä, tässä ravintolassa ruoka tehdään rakkaudella – kuten myös asiakaspalvelu. ♡

 

Vegan Restoran V

Rataskaevu 12

su–to 12–23, pe–la 12–24

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Share

Kommentit

Saranda
Tyhjä ajatus

Nää kuvat - oot niin taitava! :) Vangitsit niillä ja tekstillä tunnelman tosi hyvin!

Hanna K
Sunday Blondie

Voi kiitos ihana ystävä ♡ Tällaiset sanat aina lämmittävät mieltä!

Kommentoi