Ladataan...
Sunday Blondie

Keskiviikkoaamu alkoi makeasti, kun suuntasin Hietalahden kauppahallin Le Marché -ravintolaan Prisca Leclercin uuden kirjan Tarte Tatin - suuri ranskalainen keittokirja julkistamistilaisuuteen.

En ollut aiemmin käynyt Le Marchéssa, joten oli hauskaa päästä kirjanjulkistamistilaisuuden ohella tutustumaan suloiseen, ranskalaishenkiseen ravintolaan. Pieneen tilaan oli ahtaunut kymmenittäin ihmisiä maistelemaan ranskalaisia herkkuja ja vaihtamaan kuulumisia. Harvemmin sitä tulee aloitettua aamuaan näin ylellisesti: tarjolla oli runsaasti mehevää leipää, erilaisia juustoja ja suussa sulavia levitteitä – esimerkiksi tomaatti- ja oliivikompottia.

Ja tietysti, tärkeimpänä kaikista, suloista tarte tatinia.

Idea suuresta ranskalaisesta keittokirjasta syntyi, kun Leclerc sai ystävältään valtavan kasan omenoita, ja alkoi etsiä herkullisia reseptejä hedelmien hyödyntämiseen. Omenien tuoksu toi mieleen muistot lapsuudesta, ja niin Leclerc intoutui tekemään tarte tatinia.

Täydellisen tarte tatinin resepti löytyy uudesta kirjasta. Leclercin mukaan kirjan on tarkoitus tarjota lukijalleen helppoja reseptejä, joilla syntyy herkullista ja mutkatonta ruokaa. Reseptit saattavat näyttää ensisilmäyksellä pitkiltä, mutta se johtuu kirjailijan mukaan siitä, että hän halusi tuoda selkeästi esille ruoanlaiton eri vaiheet, tuoksut ja maut. Juuri yksityiskohtaiset ohjeet auttavat taitamattomampaakin kokkia ruoanlaitossa eteenpäin.

Pääidea on, että ruoka tehdään laadukkaista raaka-aineista. Juuri tämä oppi suomalaisten kannattaisikin Leclercin mukaan omaksua ranskalaisilta kotikokeilta: ei upoteta ruokia kastikkeisiin, vaan panostetaan ja luotetaan hyviin raaka-aineisiin. Myös oikeanlaisilla ruoanvalmistustekniikoilla voidaan korostaa hyvien raaka-aineiden makua.

Leclerc suositteli tarttumaan ensimmäisenä juuri tarte tatinin reseptiin, joko makeaan omenapiirakkaan tai suolaiseen tomaattipiirakkaan. Sen tekeminen kun vaatii hieman uskallusta ja omien rajojen ylittämistä: omenat tulee paahtaa kunnolla, lähes kärähtämisvaiheeseen asti. Paahtamisen vuoksi lopputulos on joka kerta hieman erilainen, ja vähitellen jokainen oppii tekemään piiraan omalla tavallaan.

Silmäilin tarte tatinin reseptiä, eikä se vaikuttanut lainkaan mahdottomalta – päinvastoin! Suuri ranskalainen keittokirja on täynnä upeita kuvia erilaisista ranskalaisista perinneherkuista. Päärynä-pistaasipiirakka, aurajuustopasta, camembert uunissa, benedictin munat, punajuuri-avokadosalaatti katkaravuilla... Jumalaisten reseptien lista on loputon. Ruokakuvien lisäksi kirjan sivuja värittävät kertomukset ranskalaisesta ruokakulttuurista ja kuvat Ranskan kaduilta.

C'est magnifique! Suussa sulava tarte tatin ja ranskalaisen keittiön ylistys eivät helpottaneet lainkaan Pariisi-kuumettani. Matkustin kaupunkiin viimeksi viisi vuotta sitten, kun reilasin ympäri Eurooppaa ystävieni kanssa. Tarte tatin ja café au lait pienessä, pariisilaisessa kahvilassa lämpimänä toukokuun päivänä... Koska varataan lentoliput?

bloglovin / instagram / pinterest

Ladataan...

Ladataan...
Sunday Blondie

Olen jo kuukauden päivät halunnut käydä tutustumassa uudistettuun Helsingin taidemuseoon ja kohutun Ai Weiwein näyttelyyn. Viikonloppuna tilaisuus vihdoinkin tarjoutui, kun vanhempani saapuivat rauhalliselle sunnuntaivisiitille kaupunkiin.

Kiinalaista Ai Weiweitä voisi kutsua ilmiöksi. Yhteiskunnallisena kommentoijana tuttu taiteilija on myös arkkitehti, designeri, dokumenttielokuvien tekijä, valokuvaaja, kuraattori ja antiikin keräilijä. Hänen taideteoksensa ja projektinsa käsittelevät aiheita, joita ei ole aina katsottu kiinalaisessa yhteiskunnassa suopeasti.

Weiwei saikin maastapoistumiskiellon useaksi vuodeksi, kunnes tämän vuoden heinäkuussa taiteilija sai passinsa takaisin. Maastapoistumiskieltonsa aikana Weiwei alkoi käyttää aktiivisesti internetiä niin taiteellisiin tarkoituksiin kuin sananvapauden puolustamiseen. Nykyisin taiteilija onkin ahkera Twitterin ja Instagramin käyttäjä.

HAMin näyttelyn teoksia yhdistää sama materiaali, puu. Esillä on teoksia aina Weiwein alkutaipaleelta 80-luvun alusta tähän päivään asti. Näin Weiweitä kuvaillaan taidemuseon sivuilla:

Ai Weiwein taide ravistelee yhteiskunnan arvorakenteita ja vaatii pohtimaan historian, nykypäivän ja tulevaisuuden alati muuttuvaa suhdetta. Samalla Ain teoksia sävyttää hyväntahtoinen huumori.

HAM:in näyttelyn teoksia yhdistää materiaalin lisäksi Ai Weiwein käsitys taiteilijan tehtävästä totuuden etsijänä. Sanan- ja ilmaisunvapauden puolustaminen on olennainen osa Ai Weiwein elämää, mikä näkyy vahvasti myös hänen taiteensa taustalla.

Monet teoksista ovat massiivisia ja vievät paljon fyysistä tilaa. Ensimmäisessä näyttelytilassa katse kiinnittyy luontaisesti heti Puuhun (2010). Teos on koottu useasta eri puulajista ja -yksilöstä, joiden pystyynkuolleet rungot on kerätty lukuisista eri paikoista Etelä-Kiinan vuoristoseudulta. Puu on kiinnostava kaikessa massiivisuudessaan ja ulkoisesti se näyttää vain ihmisen luomalta irvikuvalta luonnollisesta versiostaan.

Weiwein teokset ovat paitsi ajatuksia herättäviä myös hauskoja. Käyttökelvottomiksi muotoillut pöydät ja henkarit saavat museokävijän tarkastelemaan esineitä uudella tavalla. Caonima Style (2012) videolla Weiwei hyppelehtii PSY:n Gangnam Stylen tahtiin pinkissä paidassa. Matkavalo (2007) teokseen on kiinnitetty vetokahva ja pyörät, jolloin pöytälampulta näyttävä installaatio kulkee helposti paikasta toiseen.

Kiinnostava, vaikuttava, ajatuksia ja kysymyksiä herättävä. Weiwein näyttely todella pistää aivonystyrät liikkeelle ja kiinnittää huomion asioihin, jotka monesti jäävät tavallisessa arjessa huomaamatta. Parasta pitkään aikaan!

Ihastuin taiteilijan käsialaan niin kovasti, että aloin seurata herra Weiweitä Instagramissakin – nimimerkin @aiww takana tarina jatkuu.

​Ai Wei Wei, Helsingin taidemuseo
Näyttely esillä 28.2.2016 asti
Ti
su 1119, ma suljettu

bloglovin / instagram / pinterest

Ladataan...
Sunday Blondie

Työpaikkani viime viikkoiset yt-neuvottelut ja iltavuorot veivät ajatukseni niin täysin mennessään, etten ole ehtinyt keskittyä muuhun kuin töiden tekemiseen ja liikuntaan. Kun viettää suurimman osan päivästään tietokoneella, aivotoiminta alkaa puuroutua siihen malliin, että vapaa-ajalla ei tekisi enää mieli tuijotella tietokoneen näyttöä.

Lauantainen kävelyretki aurinkoisessa Nuuksiossa, pitkä illallinen Farangissa, sunnuntainen kierros HAMissa ja hyvin nukutut yöt palauttivat täydellisesti iltapainotteisen työviikon jäljiltä. Ja mikä parasta: tänäänkin on vielä vapaapäivä! Ulkona paistaa aurinko, vaahteranlehdet hehkuvat makean keltaisina. Parhautta.

Aloitan viikon jakamalla teille tämän superhelpon siemennäkkärin reseptin. Hurahdimme siemennäkkäriin poikaystäväni kanssa jo muutama viikko sitten, kun poikakaverini pyöräytti meille pellillisen tätä terveellistä "leipää". Sittemmin olemme onnistuneet innostamaan muitakin siemennäkkärin saloihin, ja kotiuunissa on paistettu jo useampi erä helppoa arkiherkkua.

Gluteeniton siemennäkkäri on oivallinen vaihtoehto leivälle. Syön nykyään hyvin vähän leipää, korkeintaan palan päivässä, ja siksi päivittäisen leipäannoksen korvaaminen terveellisemmällä vaihtoehdolla tuntui helpolta. Siemennäkkäri sopii mainiosti niin aamiaiseksi, välipalaksi kuin iltapalaksi. Poikakaverini syö siemennäkkäriä leivän tavoin laittamalla sen päälle voita, juustoa ja leikkelettä, mutta näkkäri maistuu ihanalta sellaisenaankin.

Superhelppo siemennäkkäri (vajaa pellillinen)

  • 3 kananmunaa
  • 1 dl rouhittuja manteleita
  • 1 dl kurpitsansiemeniä
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • ½ dl seesaminsiemeniä
  • ½ dl pellavansiemenrouhetta
  • ripaus suolaa

Riko kananmunat kulhoon. Rouhi mantelit pieniksi paloiksi esimerkiksi kaulimella tai käytä valmiiksi rouhittuja manteleita. Lisää pähkinät ja siemenet kananmunien joukkoon ja sekoita tasaiseksi massaksi. Halutessasi voit lisätä joukkoon myös ruokalusikallisen oliiviöljyä.

Levitä seos pellille leivinpaperin päälle tasaiseksi, mahdollisimman ohueksi neliön muotoiseksi matoksi. Varo jättämästä keskikohtaa liian paksuksi. Ripottele päälle oman makusi mukaan suolaa. Paista 175 asteisessa uunissa 25 minuuttia. 

Paloittele siemennäkkäri sopivan kokoisiksi neliöiksi heti uunista ottamisen jälkeen. Jäähdytä palaset ritilällä tai lautasella. Mikäli haluat, että siemennäkkäri pysyy mukavan rouheana, säilytä se lautasella huoneenlämmössä.

Helppoa kuin mikä! Ja superterveellistä, riippuen tietysti siitä, minkälaiset ainekset näkkäriisi valitset. Siemennäkkärin reseptiä onkin helppo varioida: poikaystäväni käyttää maapähkinöitä, kun taas minä suosin manteleita. Annoskokoakin on helppo suurentaa: mikäli haluat isomman näkkärilevyn, lisää vain sopivassa suhteessa kananmunia, pähkinöitä ja siemeniä.

Nyt tämä tyttö taitaakin huitaista yhden siemennäkkärin naamaan ja suunnata juoksulenkille aurinkoon! Tämä syksy on ollut ihmeellisen valoisa – nautin täysin siemauksin jokaisesta kirkkaan sinisestä, sateettomasta päivästä.

bloglovin / instagram / pinterest

Pages