Ladataan...
Sunday Blondie

Magic begins outside of your comfort zone.

Tämän lausahduksen nimeen Sarah Jessica Parker (ja Carrie Bradshaw) on mitä luultavimmin jo monta vuosikymmentä luottanut, ainakin jos kiinnittää katseensa naisen korkeuksia uhmaaviin korkoihin.

SJP:n suunnittelemat korot jalassani heittäydyin aurinkoisena sunnuntaina New Yorkissa ystäväni Jennan stailaamaksi. Normaalisti suorat hiukseni kähertyivät pikkuruisiksi kiharoiksi, farkkuhame vaihtui tyttömäiseen kellohelmaan ja jalkaani sulautettiin timanttikorot. This is so not me, ajattelin, kun katsoin itseäni peilistä. Tunsin oloni irralliseksi, täysin toiseksi ihmiseksi.

Muutaman tunnin jälkeen ehdin jo kuitenkin unohtaa, miten erilaisessa lookissa kaupungilla liikun. Heitin aurinkolasit silmilleni ja annoin kiharoiden vallata kasvoni. Leikkini newyorkilaisena huipentui, kun Parsonsin muotikoulussa opiskeleva tyttö halusi ottaa asustani kuvan koulutyötään varten. 

Viimeistään Perry Streetillä, niin monesta Sinkkuelämää-jaksosta tuttujen portaiden vierellä, saatoin tuntea hitusen Carrien taikaa omissakin kengissäni. (Ja vaikka nykyään aika vannoutunut lenkkarityttö olenkin, myönnän, että SJP:n korot olivat todella mukavat, joskin puolta kokoa liian pienet.)

Saatan olla tyyliasioissa arkipäiväinen ja mukavuuteen taipuvainen, mutta tarpeen tullen osaan myös astua epämukavuusalueelle. Juoksulenkillä juoksen kymmenen kilometriä, vaikka jo kahden kilometrin jälkeen tuntuisi, etten millään jaksa. Tiedän, että jaksan lopulta mitä tahansa, kun vain tahdon asiaa tarpeeksi kovasti. Toisinaan on paikallaan vakuuttaa itse itseään: Girl, you've got this.

En ehkä haasta itseäni vaatekaapillani, mutta suhtaudun intohimoisesti työntekoon. Ideaalitilanteessa haluaisin jatkuvasti kehittää itseäni ja osaamistani, oppia uutta, kohdata haasteita.

On aika opetella kävelemään uusissa kengissä. Maaliskuussa pääsen nimittäin aloittamaan uudessa työssä, josta olen todella innoissani: hyppäys journalismista pr- ja viestintäpuolelle on iso muutos urallani.  Vaikka työ käsittääkin taitoja, joita olen oppinut entisissä töissäni, olen silti uuden edessä. Ja juuri se, uuden kohtaaminen, tuntuu ihanan kutkuttavalta.

Sitä ennen edessä olisi kuitenkin vielä viikon reissu ihmeelliseen Tokioon. Perjantaina se on sayonara! Kenties löydän Tokiosta kengät, joissa voin opetella uutta työtäni – New Yorkin timanttikorot jäivät nimittäin omistajansa kenkähyllyn hellään huomaan. Omalta osaltani tosin hieman vastentahtoisesti.

t-paita Brandy Melville // hame Miun // kengät SJP // korut BikBok

kuvat: Jenna Andelin, Ulla Alakangas

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Share

Ladataan...
Sunday Blondie

Kun katson nyt ulos ikkunasta talviselle pihamaalle, tuntuu viime sunnuntainen brunssimme Nolitan Epistrophyssa lähes unelta.

Epistrophy on pala Italiaa New Yorkin sydämessä. Sardinialaiset kaverukset ihastuivat Manhattanin sykkeeseen ja halusivat perustaa Nolitaan ravintolan, joka tarjoaisi luonnonmukaisista raaka-aineista valmistettua aitoa italialaista ruokaa sekä jazz-musiikkia. 

Ruokalistalta löytyy kaikki, mitä brunssilta voi toivoa: croissanteja, jogurttia, avocado toastia, ricotta-pannukakkuja, erilaisia munakkaita sekä laadukasta italialaista kahvia. Ihanien makuelämysten lisäksi kauniit annokset hivelevät silmää. Asiakaspalvelu on melko mitäänsanomatonta, mutta siihen tuskin kiinnittää huomiota hauskassa seurassa aamiaista nauttiessaan.

New Yorkissa pöydät nostetaan ulos heti, kun ensimmäiset auringonsäteet yltävät katukivetykselle – monessa paikassa pöydät pidetään ulkona ympäri vuoden. Kaikki ulkopöydät olikin Epistrophyssa jo varattu meidän saapuessamme paikalle, mutta onnistuimme saamaan viehättävän nurkkapöydän avoinna olevan ikkunan vierestä.

Sunnuntai, New York ja brunssi ihanien tyttökavereiden kanssa. Tapa, jota jatkaisin mieluusti myös Helsingissä.

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Share

Ladataan...
Sunday Blondie

Kännykän lämpömittari näyttää tulevalle päivälle +18 astetta.

+18 astetta! Voiko se olla tottakaan?

Kyllä voi, sillä New Yorkissa mikä tahansa on mahdollista – myös yllättävät lämpötilan vaihtelut. Viimeisenä New Yorkin viikonloppuna saimme nauttia tyttökavereideni kanssa ihanan keväisestä, suorastaan kesäisestä Manhattanista. Astelin Sohon katuja kevyesti tennareissa, leppoisa tuuli heilutti kiharoitani, hameen helma siveli paljaita sääriäni. Se tuntui suorastaan ihmeelliseltä, olimmehan vielä viime viikonloppuna kahlanneet Jennan kanssa litimärkinä räntäsateessa MET-museoon.

Kymmenen päivän matka jakautui kolmeen osaan: ensin vietin aikaa New Yorkissa yksin sekä Jenkeissä nykyisin asuvan ystäväni Jennan kanssa, maanantaina ystävämme Ulla saapui myös New Yorkiin Miamista, ja tiistaina suuntasimme muutamaksi päiväksi Long Islandille Hamptonsiin, jossa Jenna nykyisin asuu – tarkemmin sanottuna Amagansettiin sekä Montaukiin. "Landeilun" jälkeen suuntasimme vielä viimeiseksi viikonlopuksi nauttimaan Manhattanista.

Mitä New York merkitsee minulle? Ainakin kauniita, rauhassa nautittuja aamiaisia, päätöntä kaduilla kävelyä, iloisia ihmisiä sekä parhaimmillaan auringonpaistetta. Vaikka rakastan Fifth Avenuen kiireistä vilinää ja äänekkäitä keltaisia takseja, tunnen oloni kotoisimmaksi Downtownin kaduilla, Sohon, Nolitan ja Greenwich Villagen kulmilla.

Kauniista aamiaisista sainkin nauttia mahantäydeltä, kuten myös Downtownin kaduista. Musikaalien ystävinä kävimme myös Ullan kanssa katsomassa Cats-musikaalin, joka osoittautui mahtavaksi elämykseksi. Cats onkin ehdottomasti yksi upeimmista musikaaleista, jonka olen koskaan nähnyt! Ja musikaaleista minulta löytyy jo jonkin verran kokemusta: New Yorkissa olen nähnyt kolme musikaalia, Lontoossa kaksi. Catsin juonikuvio jäi jokseenkin löyhäksi, mutta upea lava-show ja musiikki veivät katsojan mukanaan.

Matkan kruunasi Central Park, jossa kävin vielä viimeisenä aamuna yksin kävelemässä. Lämpötila oli laskenut kymmeneen asteeseen, mutta aurinko lämmitti yhä ja tunnelma oli keväinen. Istahdin puistonpenkille syömään bagelia ja katselemaan puiden takana nousevaa kaupunkia. Kaupunkia, johon tuskin koskaan kyllästyn.

Parasta oli kuitenkin päästä viettämään aikaa lempimimmieni kanssa. Olin aikaisemmin matkustanut tyttöporukalla ainoastaan Tallinnaan, joten New York koettuna yhdessä kahden parhaimman ystävän kanssa oli mahtava kokemus! Yhteinen matka syvensi ystävyyttämme entisestään, ja totesimmekin, ettei tämä tule olemaan viimeinen kertamme yhdessä New Yorkissa – it was just the beginning. ♡

ps. Soholaisen rakennuksen seinältä löytynyt Susan Sontagin lausahdus kuvasti niin täydellisesti jokaisen matkailua rakastavan ajatusmaailmaa, että siitä oli pakko napata kuva: "I haven't been everywhere, but it's on my list." Siinä vasta tavoite.

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Share

Pages