Ladataan...
Sunday Blondie

Tänä viikonloppuna aion nauttia Helsingistä ja kaupungin ohjelmatarjonnasta. Näin alkusyksystä Helsinki tuntuu olevan täynnä tapahtumia!

Ensi viikolla starttaa Helsinki Design Week, sen jälkeen tulevat Habitare ja R&A elokuvafestivaali – luvassa on siis monenlaista.

Mutta katsotaan ensin, miltä tulevan viikonlopun ohjelmatarjonta näyttää.

Tina Malia

Perjantaina Gloria Kultuuriareenalla esiintyy ihana Tina Malia. Kalifornialaisen Malian musiikki on täydellistä syksyyn: Malian musiikin parissa on ihanaa kääriytyä vilttiin, sytyttää kynttilöitä ja keskittyä elämään hetkessä. Laulajan ääni on miellyttävän pehmeä, poppia ja kansanmusiikkia yhdistelevät laulut soljuuvat virtana mieleen ja rauhoittavat. Musiikkinsa kautta Malia tuo esille sitoumustaan elää sopusoinnussa maan kanssa. Vuonna 2016 Malia palkittiin Global Peace Song Awardsissa neljässä eri kategoriassa.

Tina Malia Gloria Kultuuriareenalla perjantaina 1.9. klo 20

Paul Auster

Lempikirjailijoihini lukeutuva Paul Auster on tavattavissa Helsingin Akateemisessa kirjakaupassa lauantaina. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö haastattelee Austeria, jonka jälkeen kirjailija signeeraa kirjojaan. Paikalla on varmasti aikamoinen tungos, mutta yritän änkeä mukaan kuuntelemaan haastattelua!

Paul Auster Akateemisessa kirjakaupassa lauantaina klo 13–15

Gloria Fashion Show

Gloria-lehti täyttää 30 vuotta, ja sen myötä myös viikonloppuna järjestettävän Gloria Fashion Show'n luvataan olevan kaikkien aikojen upein. Trendikkään Suomi-muodin lisäksi tapahtumassa nautitaan hyvästä musiikista ja tanssiesityksistä: mukana ovat laulaja Anna Puu, klubikollektiivi Club la Persé, DJ-kaksikko D.R.E.A.M., nykytanssija Ima Iduozee sekä katutanssiryhmä Flow Mo Dance Crew.

Itse odotan tapahtumalta etenkin tyyli- ja meikki-inspiraatiota sekä Saimi Hoyerin lavalle astumista.

Gloria Fashion Show -näytökset Kaapelitehtaalla lauantaina 2.9. klo 15, 17 ja 19

R&A juhlanäytökset

Allas Sea Poolilla järjestetään tänä viikonloppuna Kino Altaalla ulkoilmanäytöksiä. R&A-juhlanäytöksiin mahtuu 2000 ensimmäisenä saapunutta. Ulkoilmanäytöksiin on vapaa pääsy, ja elokuvat on tekstitetty suomeksi. Ovet avataan klo 20.00 ja elokuvat alkavat klo 21.30 mennessä. Itse voin suositella lämpimästi Frances Ha -elokuvaa – hyvänmielenleffaa, jossa seurataan raivostuttavan hurmaavan Francesin elämää, ja joka tarjoaa upeita maisemia New Yorkin nälkäisille – ja Pedro Almodóvarin Iho jossa elän -elokuvaa, karmivan kiinnostavaa trilleriä plastiikkakirurgista (Antonio Banderas), joka pitää kotonaan koehenkilönä nuorta naista (Elena Anaya).

R&A juhlanäytökset Allas Sea Poolilla:
perjantaina 1.9. Frances Ha
lauantaina 2.9. Beasts of the Southern Wild
sunnuntaina 3.9. Iho jossa elän

 

kuvat: 1. Frances Ha / IMDB, 2. Tina Malia / Bliss Mission, 3. Paul Auster / The Iddle Woman, 5. Iho jossa elän / IMDB

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Share

Ladataan...
Sunday Blondie

Törmäsin eilen uuteen ihanaan lounaspaikkaan: Dylan Marmoripihaan, joka sijaitsee aivan Helsingin keskustassa Keskuskadulla Alvar Aallon suunnittelemassa Rautatalossa.

Kadulla huomioni herättivät vaaleanpunaiset mainokset lounaasta. Kävelimme portaat ylös ravintolaan, jossa vaaleanpunainen teema jatkui: mahtipontista marmoripihaa sulostuttivat vaaleanpunaiset ja mustat Arne Jacobsenin Muurahais-tuolit.

Rautatalo valmistui vuonna 1955. Marmoripiha on ollut viimeiset kaksikymmentä vuotta suljettuna yleisöltä, mutta pari viikkoa sitten asiaan tuli muutos, kun Dylan aloitti tilassa toimintansa. Nyt keskustassa voi nauttia lounasta designin äärellä. Vaikka tila on iso, on tunnelma miellyttävä: valo laskeutuu kauniisti kattoikkunoista, jossakin taustalla soi rauhallinen musiikki.

Lounaasta oli tarjolla kolme vaihtoehtoa: keittolounas 8,90€, salaattibuffet ja keitto 10,30€ sekä koko lounasbuffet (salaatti, keitto, lämmin ruoka) 11,90€. Dylanin lounas saa plussaa ihanan monipuolisesta ja tuoreesta salaattivalikoimasta sekä mahtavasta hedelmäsalaatista.

Lounaan lisäksi Dylanissa on tarjolla puuro- ja myslibaari arkisin kello 8–10 ja brunssi viikonloppuisin kello 10.30–15.30. Näillekin olisi kiva päästä!

Dylan Marmoripiha
Keskuskatu 3 A
Lounas ma–pe 10.30–14.00

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Share

Ladataan...
Sunday Blondie

Kuluneen viikon aikana on ehtinyt tapahtua niin paljon, että olen voinut vain haaveilla blogin päivittämisestä. Onneksi olen saanut ladata akkuja tänä viikonloppuna kaikessa rauhassa.

Syksy tekee tuloaan, joskaan ole vielä pystynyt ajatusta täysin hyväksymään. Tällä hetkellä istun ulkona auringossa, joka lämmittää niin kuin elokuussa kuuluukin. Nämä taitavat olla niitä viimeisiä hetkiä, kun kaikki auringonsäteet kannattaa varastoida talteen talven varalle.

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi loppukesään ja tämän kuukauden luonnonkosmetiikan suosikkeihini. Suurin osa niistä säilyy meikkipussissani syksyynkin.

Mossa – Nourishing Body Lotion, 200 ml*

Ohut mutta ravitseva, antioksidanttipitoinen vartalovoide kuivalle, atooppiselle ja ärtyneelle iholle. Vartalovoiteen pääraaka-aineet ovat tyrni ja karitevoi, jotka sisältävät runsaasti omega-rasvahappoja. Tyrniuutteessa on lisäksi harvinaista omega-7-rasvahappoa, jonka sanotaan lisäävän kollageenin tuotantoa sekä nuorentavan ja silottavan ihoa. Itse tykkään eniten voiteen makean hedelmäisestä tuoksusta.

Mossa Skin Perfector – sävyttävä BB-voide

Sävyttävä BB-voide tuo kevyesti väriä kesän ruskettamalle iholle. Hyaluronihapon vuoksi Mossan BB-voide tuntuu iholla miellyttävän kosteuttavalta. Lisäksi se sisältää luonnollisisa kasviöljyjä, jotka ravitsevat ihoa. Soft beige on värisävynä luonnollisen näköinen, ei liian tumma taikka kellertävä.

Mia Höytö Helmi Hydrating Care – Regenerating Exfoliating Mask, 50 ml*

Kuorintanaamio, joka kosteuttaa ja elvyttää ihoa. Jos olo tuntuu harmaalta, kokeile Helmi-kuorintaa – tämä pikakaunistaja todella heleyttää! Levitä naamio kasvoille kymmeneksi minuutiksi ja pese se pois, jolloin jojoba-helmet kuorivat hellästi ihoa. Kuorintanaamio sopii hyvin myös syksyyn, sillä se parantaa ihon kestävyyttä kylmää vastaan. Helmi sopii kaikille ihotyypeille.

Hynt Beauty – Aria, pure lipstick*

Huulilla pehmeältä tuntuva huulipuna, jossa on mukavasti pigmenttiä. Passion Plum -sävy sopii etenkin nudehuulipunien ystäville ja tuo huulille kevyesti kiiltoa. Hynt Beautyn huulipunat ovat vegaanisia ja myrkyttömiä eivätkä sisällä esimerkiksi synteettisiä säilöntäaineita. Huulipunahylsyssä on hauska yksityiskohta: pieni peili sekä huulivoide.

Burt’s Bees – Revitalizing Lip Balm with Blueberry and Dark Chocolate

Ihastuin keväällä Mádaran pehmeään Hemp Hemp -huulivoiteeseen, mutta nyt olen taas vaihtelun vuoksi palannut Burt’s Been huulirasvoihin, joiden suloiset tuoksut nostattavat hymyn huulille. Tällä kertaa käytössäni on suklaalta ja mustikoilta tuoksuva huulivoide  se onkin täydellinen kaltaiselleni suklaan ystävälle.

*Tuotteet saatu blogin kautta. Kiitos Sugar Helsinki!

 

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Share

Pages