Ladataan...
Sunday Blondie

 

Blogeissa on kieränyt vuoden alusta 3 hyvää asiaa -haaste, jonka ihana Avec Mari -blogin Mari heitti minullekin. Omasta mielestäni näitä on ollut todella kivaa lukea – liian harvoin sitä itsekään tulee päivittäneeksi blogiin jokapäiväisiä kuulumisia ja ajatuksia! Terkut siis täältä ruudun toiselta puolelta :--)

 

Kolme hyvää asiaa elämässäni juuri nyt

Elämäntilanne. Olen samanaikaisesti vielä nuori, mutta kuitenkin tarpeeksi vanha. Tässä elämässähän ehtii vielä vaikka mitä! Tällä hetkellä vaakakupissa painavat eniten työ, parisuhde, ystävät ja matkustelu, mutta käy se perheen perustaminenkin ajoittain mielessä. Sen aika ei ole kuitenkaan ihan vielä: haluan nauttia vapaudesta.

Työ. On mahtavaa herätä joka aamu tuntien iloa siitä, että saa lähteä töihin. Duunipaikkani on kaikkiaan huippu: pr- ja viestintävastaavan työtehtävät tuntuvat omalta, työkaverit ovat ihania ja työ inspiroi. Koen, että olen löytänyt oman juttuni.

Parisuhde, perhe, ystävät. Jos jostakin olen kiitollinen, niin kaikista niistä ihanista ihmisistä, jotka olen saanut elämääni. Parisuhde tuntuu vakaalta, voin luottaa poikaystävääni täysin. Näen perhettäni harvakseltaan, mutta olemme läheisiä. Läheisimmät ystäväni ovat kuin perhettäni, ja olen erityisen iloinen siitä, miten erilaisia ihmisiä minulla on ystävänäni. Se tuo rikkautta elämään.

 

Kolme hyvää asiaa päivissäni juuri nyt

Aurinko. Saan valtavasti voimaa auringosta, joka on tarjonnut useita ihania, valoisia pakkaspäiviä pääkaupunkiseudulla viimeisten viikkojen aikana. Aurinko on myös lupaus kesästä: enää muutama kuukausi!

Kiireettömyys. Tällä hetkellä töissä ei ole liikaa kiirettä ja stressiä, ei myöskään vapaa-ajalla. Olen viettänyt aikaa kotona ja poikaystävän kanssa, urheillut sekä nähnyt ystäviäni. Viettänyt normaalia, tasaista arkea, ja se on juuri nyt tosi jees.

Kirjat. Kylmät ja pimeät illat ovat mitä täydellisintä aikaa kirjojen lukemiselle. Tällä hetkellä menossa on Gillian Flynnin koukuttava Gone Girl.

+ Afterworkit ystävien kanssa. Näitä ei ole sentään päivittäin, mutta afterworkit ovat parasta, mitä tiedän. On ihanaa viettää aikaa lempityttöjeni kanssa Helsingin kivoimmissa rafloissa! Vaihtaa päivän kuulumiset, jutella työelämästä ja elämän isoista sekä pienistä asioista. 

 

Kolme hyvää asiaa tänä vuonna

Muutto. Asuntokuume on vaivannut itseäni jo pitkään, vaikka nykyinen asuntomme ihana onkin. Kun aloimme seurustella muutama vuosi sitten, muutin poikaystäväni omistusasuntoon. Tuntuu, että nyt olisi oikea aika hankkia yhteinen koti, ja talvella päätimmekin, että hankimme uuden asunnon tänä keväänä. Minusta tuntuu myös tärkeältä, että pääsen sijoittamaan rahani omaan asuntoon.

Matkat. Kuten tiedättekin, rakastan matkustamista, niin uusiin kohteisiin tutustumista kuin vanhoihin suosikkeihin palaamista. Tammikuun lopulla loikoilimme Thaimaassa, ja maaliskuussa käyn moikkaamassa ystävääni Kööpenhaminassa. Kesäreissukin on jo suunnitteilla. Ekologisesti ajateltuna matkustelu on ehdottomasti heikoin kohtani, mutta toisaalta en haluaisi siitä luopuakaan, sillä se tuo valtavasti iloa ja inspiraatiota elämääni. 

Ystävän paluu Suomeen. Eräs ystäväni on asunut useamman vuoden Jenkeissä, jossa kävin häntä viime vuona tapaamassakin. Nyt hän on palaamassa Suomeen – loppuelämäksi vai vain vähäksi aikaa, sitä hän tietää tuskin itsekään. Odotan kuitenkin innolla, että pääsemme viettämään kesää yhdessä pitkän erossaolon jälkeen. ♡

 

Kolme hyvää asiaa minussa

Positiivisuus. Olen ollut aina luonteeltani positiivinen tyyppi: haluan nähdä hyvää jokaisessa päivässä. Jos jokin asia ärsyttää minua, yritän kääntää asian päälaelleen ja muistutan itseäni siitä, miten hyvin asiat oikeasti ovat. Totta kai ärsyttävistä asioistakin kannattaa puhua, jos asia ei muuten tunnu kaikkoavan mielestä: liiallinen asioista valittaminen on kuitenkin mielestäni turha arjen energiasyöppö, joka vie energiaa niin itseltä kuin ympärillä olevilta ihmisiltä.

Kiitollisuus. Osaan tuntea kiitollisuutta monista asioista, ja osaan myös antaa kiitosta. Mielestäni ympärillä oleville ihmisille ei voi koskaan sanoa liian usein kiitos. Koen kiitollisuutta niin isoista asioista (siitä, että olen syntynyt Suomessa turvalliseen perheeseen, että meidän ei tarvitse elää sodanuhan alla tai kärsiä tuhoisista ympäristökatastrofeista), kuin pienistä (aurinkoisista talvipäivistä, Makersin lämmittävistä lounaskeitoista, leppoisista viikonloppuaamuista, sunnuntaileffoista jäätelön kera).

Tavoitteellisuus. Kun päätän haluavani jotakin, olen valmis tekemään töitä saavuttaakseni haluamani. Esimerkki: minulla on ollut nuoresta asti melko kirkas kuva siitä, minkälaista työtä haluan tehdä, ja olen askel askeleelta pyrkinyt kohti tavoitteitani ja päätynyt paikkoihin, joista monet haaveilevat. 

 

Summa summarum: tuntuu, että juuri nyt kaikki on elämässä hyvin mallillaan. Tämä haaste oli siinäkin mielessä hyvä, että pysähdyin pohtimaan asioita, joista olen tänään kiitollinen. ♡

Kuulisin mieluusti myös Sarandan, Adaman, MonanUllan ja Malinin ajatuksia asioista, jotka tekevät teidät onnelliseksi. Tällä haasteella ei ole deadlinea – tarttukaa aiheeseen, kun siltä tuntuu! Ja tietysti kuulen mieluusti myös lukijoiden ajatuksia asioista, jotka tuovat hymyn huulillesi juuri nyt. ♡

 

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Ladataan...

Ladataan...
Sunday Blondie

 

Vuosien mittaan sunnuntaista on muodostunut kotonamme jäätelösunnuntai.

Suomalaiset ovat tunnetusti jäätelön suurkuluttajia, joille kylmä herkku maistuu ympäri vuoden. Rakastan jäätelöä, etenkin niin sanottuja "herkkujäätelöitä", joita kauppojen pakasteallas onkin nykyään pullollaan: Ben&Jerry'sin ja Kolmen Kaverin Jäätelöt ovat ehdottomia suosikkejani. Niin hassulta kuin se saattaakin kuulostaa, on mielestäni ihanaa käpertyä kylmänä talvi-iltana sohvannurkkaan jäätelön kera katsomaan elokuvaa.

Tällä viikolla jäätelösunnuntai livahti hieman myös lauantain puolelle, kun testasin Valion uusia Jäätelöfabriikki-jäätelöitä, jotka lähetti kuljetti kotiovellemme torstaina. Houkutus maistaa jäätelöitä heti oli aikamoinen, mutta säästin kuin säästinkin herkut viikonloppuun!

Valio palaa jäätelömarkkinoille yli 10 vuoden tauon jälkeen tuomalla maaliskuussa kauppoihin uudet Jäätelöfabriikki -jäätelöt. Uutuusjäätelöitä kuvaillaan herkkujäätelöiksi, joista löytyy myös tavallisesta poikkeavia makuyhdistelmiä. 

Laktoosittomat Jäätelöfabriikki -jäätelöt valmistetaan Suomessa Oulun meijerissä lähialueelta kerätystä maidosta. Jäätelöissä pääosassa on juuri jäätelö, jossa on sopivassa suhteessa hilloa, kastiketta tai suklaahippuja: näistä purkeista on turha etsiä Ben&Jerry'sille tyypillisiä valtavia keksitaikinanpaloja. 

Maistelimme poikakaverini kanssa jäätelöitä, ja kirjasin niistä ylös lyhyet arviot – oma suosikkini oli varsin selkeä!

 

 

Mansikka-basilika 8/10. Yleisesti ottaen en ole mansikkajäätelön ystävä, ellei kyseessä ole sitten italialaistyylinen gelato, joka valmistetaan tuoreista marjoista ja nautitaan tietysti paikan päällä Italiassa. Tämä jäätelö oli miellyttävä yllätys: suutuntuma on pehmeä, ja basilika tuo jäätelöön ihanasti raikkautta, mansikkajäätelöt kun tuppaavat olemaan hieman tunkkaisia.

Mustikka-ruis 8/10. Kaavailin tästä ennakkosuosikkiani, mutta petyin hieman, sillä jäätelö oli omaan makuuni liian makea. Jäin kaipaamaan jäätelöstä raikkautta ja toisaalta voimakkaampaa kardemumman makua.

Porkkanakakku 8/10. Kiinnostava ja aidosti erilainen: tällaista en ole huomannut muilla jäätelövalmistajilla. Tuo todella porkkanakakun mieleen, melko makea. Tästä jäätelöstä jäin kaipaamaan täyteläisyyttä.

Kreisi kinuski 10/10. Takuuvarma valinta. Ei mitään moitittavaa! Miellyttävän pehmeä, melko makea suutuntuma. Pienet kinuskinpalat tuovat jäätelöön ripauksen runsaampaa makumaailmaa.

Macchiato-suklaa 9/10. Sopivassa suhteessa suklaata ja kahvia, kumpikaan ei lyö yli. Paljon pieniä suklaahippuja, jotka sulavat nopeasti suussa. Tykkään!

Salmiakki-chili 8/10. En ikinä nappaa kaupan hyllyltä salmiakkijäätelöä, vaikka se mielestäni ihan hyvää onkin – suklaa ja marjajäätelö ajavat aina ohitse. Tässä jäätelössä on napakasti chiliä, joka jättää suuhun mausteisen ja lämpimän suutuntuman. Poikakaveri söi jäätelöä enemmän elokuvaa katsellessamme, ja totesi, että vaikka hän tykkääkin tulisuudesta, tunkee chili liiankin vahvasti läpi useamman lusikallisen jälkeen.

 

 

Yleisarvio: Ulkonäöllisesti jäätelöpakkaukset ovat hauskoja, pyöräilevät lehmät sympaattisia ja värit erottuvia. Jäätelö on samettisen pehmeää ja kermaista, suutuntuma ihana. Maut eivät ole liian voimakkaita vaan miellyttävän sopivia. Siksi ne jäävätkin hieman pliisuiksi. Hyvä comeback Valiolta jäätelöbisnekseen, mutta seuraavaksi odottaisin yritykseltä premium-jäätelöitä, joissa on rohkeasti sattumia ja erilaisia makukokeiluja. Kuten poikakaverini totesi: "Kyllähän nämä olisivat tosi hyviä  jos ei tietäisi mitään Ben&Jerry'stä." Ostaisin mieluusti Ben&Jerry'sin tyylistä jäätelöä, joka on suomalaisen firman valmistama! Uskon kuitenkin, että Jäätelöfabriikki-jäätelöt ovat perusvarmoja jäätelöitä, joille löytyy oma ostajakuntansa.

Tiedotteessa kerrottiin, että Valiolla on jo suunnitteilla useita uusia makuja Jäätelöfabriikki-sarjaan. Itse haaveilen, että kauramaitobuumiin mukaan lähtenyt firma innovoisi maukkaita, herkullisia sattumia sisältäviä kauramaitojäätelöitä! On vain ajan kysymys, kuka ehtii ensin, sillä veganismi on trendi, josta yrityksetkin haluavat ottaa kaiken irti. Olisi myös ympäristön kannalta mahtavaa, että pakastealtaasta löytyisi vaihtoehtoja, jotka innostavat suurta kansanjoukkoa luopumaan perinteisestä maitojäätelöstä. Vaihtoehtoja löytyy kyllä nytkin, mutta ne eivät ole osoittautuneet tarpeeksi vetovoimaisiksi.

 

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

Ladataan...

Ladataan...
Sunday Blondie

 

Mihin viikko katosi?

Aika tuntuu juoksevan (hämmentävän usein nykyisin, muuten) liian nopeasti. Olen ollut samaan aikaan energinen ja väsynyt: iloinnut auringonpaisteesta, kauniin kuulaista aamuista ja juossut pakkasessa, mutta toisaalta vetäytynyt iltaisin sohvannurkkaan lukemaan kirjaa. Helmikuu onkin ollut varsinainen lukukuukausi, sillä menossa on jo kolmas kirja, kauan himoitsemani Elena Ferranten Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät. Päivät ovat kuluneet töissä, illat Napolin ja Firenzen kaduilla.

Torstai alkoi tavanomaista leppoisammissa merkeissä, kun tapasimme työkavereideni kanssa Lauttasaaren Kahvila Mutterissa aamiaispalaverin merkeissä. Jostain mystisestä syystä en ole koskaan käynyt Mutterissa, vaikka a) olen heikkona juuri tämänkaltaisiin pieniin kahviloihin ja b) olen työskennellyt jo vuoden Lauttasaaressa. On suoranainen ihme, ettei kahvilan korvapuustien huumaava tuoksu ole houkutellut minua aikaisemmin sisätiloihin.

Mutteri lukeutuu perinteikkäiden kahviloiden sarjaan. Kauramaitoa löytyy, mutta muuten tiskiltä on turha odottaa löytävänsä vegaaniherkkuja. Tuoreet korvapuustit, mantelicroissantit ja kakut tyydyttävät varmasti makeannälkäisimmänkin himot, sillä tässä kahvilassa kaikki on suurta. Täytetyt leivät käyvät lounaastakin, ja tarjolla on myös afterwork-henkeen sopivasti skumppaa sekä oluita.

 

 

Suloinen pikkukahvila lukeutuu Lauttasaaren vanhuksiin: Mutteri sai alkunsa vuonna 1927, ja se on Helsingin vanhimpia samalla paikalla yhtäjaksoisesti toimineita kahviloita. Kahvila ehti saada purkutuomionkin, mutta se rakennettiin uudelleen vanhojen piirrustusten mukaan. Kahvilan nettisivut kertovat, että entisaikaan Mutterissa myytiin muun muassa tikkunekkuja, punaista mehua, tupakkaa ja lippuja Drumsö-lautalle, joka kuljetti matkustajia Lauttasaaren ja Helsingin välillä.

Aamiaispalaveri – tai oikeastaan mikä tahansa toimiston ulkopuolella pidetty palaveri – on mielestäni konseptina mainio. Toisinaan on virkistävää poiketa tutuista ympyröistä ja ideoida rennosti jutustellen ilman läppäreitä ja jatkuvasti päivittyvää sähköpostia. Pidempään palaveriin nappaisin toki koneen mukaan, jos läpikäydyt asiat täytyy saada heti sähköiseen todellisuuteen.

Toivon mukaan edessä on lisää aurinkoisia päiviä – jos asuisin Lauttasaaressa, poikkeaisin mieluusti jäällä tehdyn kävelyretken jälkeen kaakaolle Mutterin lämpöön. Ja toivottavasti aurinkoisia päiviä riittäisi kesäänkin, sillä silloin poikkean varmasti uudelleen kahvilaan terassiaamiaiselle.

Kliseistä mutta totta: se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

 

 

Kahvila Mutteri

Lauttasaarentie 2

arkisin 7
19, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä 1018

 

FOLLOW ME ON FACEBOOK / INSTAGRAM / PINTEREST

 

Pages