Ladataan...

Meille tuli ensimmäiset blogivieraat jo toisen kerran kylään. Muutaman kaupunkipäivän jälkeen suunnattiin ensin michoacaniin ticlaan tietenkin.Tämän hetkinen suomessakin uutisoitu tilanne sai meidät kuitenkin jatkamaan kolmen päivän jälkeen matkaa ,sillä papayjoiden luokse ei tällä hetkellä ole asiaa, joten lähdimme tutkimaan jaliscon rantoja.Olen selkeästi aliarvostanut kotivaltiomme rantoja ja aina suunnannut merta edemmäs kalaan. Nyt heräsinkin huomaamaan ,että jaliscosta löytyy tulumin sinisiä korallirantoja ja huatulcon vihreitä snorklailuvesiä.

 

Onni,Rita ja minä snorklailemme, mantoja ainakin bongattiin kaikkii tarpeisiin ja veneillessä nähtiin delffiinilauma ja kilppareita jotka kuikuili veneen ympärillä.

Olen naureskellut tälle kuvalle, sillä Onni todellakin osaa kellua.Meidän veneretken järjestejätkin naureskeli kun Onni loikkasi veneen korkeimmasta kohdasta snoklailemaan kanssamme ja sitten kellui viellä kuvattavana.

Löydettiin autoillessa aivan mahtava koralliranta...

 

Olipa taas haikea olo viedessä suomalaiset reissaajat bussiasemalle sunnuntai iltana.Aina hetken koti tuntuu niin hiljaiselta ja tyhjältä kun vieraat lähtevät. Hiljaisuus ei kauaa kestä, sillä seuraavana sunnuntaina meille tulee uusi lähetys suomesta ihanan ystävän muodossa.

Korallin ja auringon siivittämät viikonalut kaikille <3

Share
Ladataan...

Ladataan...

Rääkättyäni isäni miltei henkihieväriin papaya hommissa, oli aika lähteä viemään isää pikku roadtripille vastapalkaksi. Jos minun pitäisi sanoa yksi osavaltio, mikä on mielestäni paras paikka meksikossa, vastaus olisi varmasti oaxaca. Se on molen , tlayudaksien ja niin monen muun herkun koti, se on tarpeeksi etelässä, että siellä on aina kuuma, sieltä löytyy upeita rantoja, vesiputouksia ja se on yksi turvallisimmista osavaltioista.

Myös ihmiset kunnioittavat luontoa ja eläimiä enemmän kuin esimerkiksi michoacanissa, turismia on sopivasti. Meksikolla on kolme rannikkoa joten varsinkin pahimpien turistiaikojen ulkopuolella melkein kaikkialla on suhteellisen rauhallista ja hinnat ovat edelleen varsin alhaiset.

Chacaua on saari lähellä meksikon kuuluisinta surffirantaa eli puerto escondidoa. Puertosta saa helposti järjestettyjä kyytejä zapotalitoon, josta sitten vain veneellä pitkin mangrovemetsien kanaaleja noin puolen tunnin kaunis ajelu saarelle.Chacaua on yksi meksikon kansallispuistoista.

Saaren asukkaat ovat suurilta osin afromestitsejä eli afrikkalaisten ja intiaanien jälkeläisiä, afrikkalaiset juuret ovat sudan ja patu heimoilta,he ovat tulleet meksikoon 1500 luvulla tulleiden espanjalaisten orjalaivojen mukana. Afromestitsejä löytyy oaxacan ,veracruzin ja querreron rannikoilta.Chacauan saarella asuvien kerrotaan pelastautuneen saarelle aikoinaan haaksirikkoituneista orjalaivoista.Paikallisten kieli on afromestitsi, mutta puhuvat espanjaa toisena kielenään.

Eivät rantautuneet olenkaan huonoon paikkaan, saari on edelleen suurilta osin afromestitsien asuttamaa, eipä ihme moiselta paratiisisaarelta tuskin on kiire pois kenelläkään.

Saarelta löytyy mangrometsää, autiota hiekkarantaa silmänkantamattomiin, järviä, harvinaislaatuinen lintukanta, kilpikonnia saapui näille oaxacan rannoille kevät talvesta munimaan, niin paljon ,että kilpparit kävelevät välillä kauaskin rannasta etsimään munimispaikkaa. Chacaualla syntyy kilpikonnia vuosittain jopa 120 000 mikä on isoin syntyvyys koko tyynellämerellä. Paikalliset todellakin kunnioittaa ja suojelee luontoa, esim verkolla kalastetaan vain merellä, ei mangorovemetsien joella, ettei kannat katoa liian nopeaan.

 

Parasta minusta on chacauan joki mikä on karibian vihreän-sininen ja aivan täydellinen lillutteluun.

Joen toiselle puolelle pääsee muutamassa minuutissa taksiveneellä ja sieltä löytyy krotiilien tutkimus ja suojelukeskus. Keskuksen työntekijät pitävät opaskierrokseen mielellään, minkä jälkeen voi suorittaa vapaaehtoisen maksun.

 

 

 

 

Kaveri näyttää lehmältä ja onnilta puuttuu vain supersankarin viitta..

Onnin on leikeissä niin nopea ,että tämäkin kaveri meni aivan pyörälle päästää ja juoksi päin viereisen ravintolan tuoleja moneen kertaan onnin luikkiessa niiden ali. Ehkä Onni olisi pitänyt ristiä speedy conzalez nimellä ..

Paras majoittumispaikka saarella on ehdottomasti joen rannassa olevat mökit.toisesta ikkunasta näkyy sininen joki ja toisesta meri eli sängyllä tuulettimen alla rötköttäessä voi katselle merelle tai joelle..

Isäni on melonut kilpaa koko nuoruutensa ja olikin innoissaan päästessään melomaan mangrovemetsiin päivittäin, mieheni taas meloo surffilaudallaan viereiselle saarelle missä on myöskin aaltoja ja neitseellistä hiekkarantaa loputtomiin.

 

 

                                                                                             Kuin avatar elokuvasta puu kaunokainen..

 

Tämä on matkan varrelta eli maakilpikonna. Chacaualle munivat kilpparit on huomattavasti isompia merikilpikonnia.

 

Kylän kaupalla oli aivan mahtava valokuva. Mitä tekee meksikolainen kun nelivetoauto pitää saada pois saarelta? Huh huh aika jäätävä kuljetustekniikka :)

Helpointa tapa suomalaiselle matkustaa chacaualle on matkustaa mexico citystä lentämällä tai bussilla puerto escondidoon ja ottaa sieltä matka saarelle ,kestää noin ajoineen ja veneineen vain pari tuntia.Taaas acapulcosta bussimatka kestää noin 7-10 tuntia etelämpään ylemmäs rannikkoa.

Share
Ladataan...

Ladataan...

Ompa ollut loppuvuosi ja alkuvuosikin. Joulukin meni niin äkkiä ,että pari päivää sitten kotiin palatessa mietin, että on jo valmiiksi ikävä joulua tai sen tuomaa rentoilua.
Kun päätimme marraskuussa aloittaa osittain hyväntekeväisyyspojektin michoacanissa, kuvittelin sen viellä olevan jota kuinkin helppoa.Saatoin ajatella ,että viskelen jotkut siemenet trooppiselle vuorelle ja sitten vain odotellaan.

Paljastuikin, että papajajan istuttaminen ei ole ensinnäkään halpaa, ainakaan sellaiseen paikkaan missä kastelujärjestelmää ei ole. Savipohjainen pystysuora vuorenrinne, kaikkineen jalkapohjat paloiksi repivineen piikkeineen ja ötököineen oli myös haastava kokemus. Sandaalit kestivät keskimäärin viikon, maan ollessa superliukasta. Loppuajasta luovutin ja kävelinkin jo paljain jaloin sillä reikäisiin jalkoihin ei pystynyt pistään edes sukkaa, kengistä puhumattakaan.
Ensimmäiset kaksi kuukautta rakennettiin kastelujärjestelmiä alhaalta joelta ylös vuorelle ja istutuksia viellä ylemmäs vuorelle 20 metriä kertaa 20 metristä vesivarastoa.

Vaikka paikalliset rannalla elävät intiaaniperheet olivat tuttuja entuudestaan minulle, oli muutos vain vartin ajomatkan päässä vuorella paljon odotettua karumpi.
Tarvitsimme paljon enemmän tarvikkeita ja työkaluja milloin mitäkin , mitä emme olleet osanneet edes ajatella. Lähin kaupunki yli tunnin ajomatkan päässä ja pelkästään tavaroiden hakuun upposi paljon rahaa.

Työskentelimme aamu kuudesta ja ennen pimeää laskeuduimme vuorelta rannalle olevaan leiriimme, puolikuolleina nauttien kylmän suihkun.
Oli jota kuinkin mielenkiintoinen ajankohta isälleni saapua meksikoon, sillä papayat olisi istutettava pikemmiten, hänkin lähti joulun jälkeen matkaamme kohti michoacania. Järkäleen kokoisesta isästäni oli entisenä farmarina/palomiehestä tietenkin enemmän kuin hyötyä, esimerkiksi kivikautisen hondan moottorin raahamisessa edes takaisin joelta ylös vuorelle.

Ensimmäiset päivät isän ihmettelyllä ei ollut rajaa, seuratessaan intiaani ystäviemme elämäntyyliä. Vaimo jauhaa kivipuikolla maissia aamusta iltaan ja vahtii samalla 5 pientä lasta jotka temmeltävät ympäri savisen pihan ja vuoren ympäristöä.

Perheen nuorin on vuoden ja konttaa maassa ,huudan skorppiooni ja perheen vaimo läpäyttää sitä kengällä ja laskee vauvan uudestaan konttaamaan muutaan metrin päähän.Vessa on pari vinoa seinää keittiön vieressä, jonka ovi oli tehty joka päivä uudesta lakanan tai peiton riekaleesta, astetta villimpien lasten tuhotessa kaiken mikä on käden ulottuvilla. Isäni olikin hyvä sydämisenä omaksunut kummisedän roolin hyvin äkkiä ja päätyikin kantamaan ruoka-avustusta papaya perheellemme päivittäin.

 

Hauskinta isässäni on ehdottomasti suomen puhuminen ihan missä päin maailmaa vain, niimpä inkkari perheemme lapset alkoivat oppia kuukauden jälkeen yllättävän monia suomalaisia sanoja. Kyllä nauratti isäni kielipään huonous nauratti  kun nauatl-intiaanit oppiavat ennemmin suomea kuin isä espanjaa.


Joululomaksi palasimme pariksi päiväksi kotiin kaupunkiin ja jo tapaninpäivänä suunnattiin kohti papayahommia. Isäni kanssa ostimme kaikille perheenjäsenille pienet joululahjat. Lapset olivat tietenkin ikionnessaan, mutta lelujen pitäisi olla vähintään titaania kestääkseen niin rajuja leikkejä.

Eniten isääni kauhistutti ihmisten jätteiden hävitystapa, alas pitkin vuorenrinnettä. Välillä aamukahvia juodessa kuului kamala kolina, kun rinteeseen heitetään kokonaisia muovilaatikoita millon mitäkin.Ihmisten köyhyyden takia roskamäärä ei pistä silmään , sillä ihmiset käyttävät hyvin pienen määrän rahaa päivässä kaupassa käyntiin, noin 20 pesoa eli reilun euron. Joka päiväinen syöminen kun lähinnä koostuu maissista ja milloin metsästyksen ansiosta villikanaa, kaurista, iguaaneja, kalaa jne..

Välillä on todella turhauttavaa katsella köyhyyttä ja nälkääkin, kun ihmiset voisivat vilejellemällä tässä ilmastossa syödä todella monipuolisesti.Välillä ostaessani heille varsin tavallisia muille meksikolaisille olevia tuotteita kuten juustoa tai avokadoa ei  kukaan perheestä ei niistä välittänyt, sillä he ovat tottuneet hyvin suppeaan ruokavalioon. Niimpä ostaessani ruoka avustuksia, keskityn tätä nykyä olennaiseen eli sokeriin, riisiin, jauhoihin ja sen sellaiseen.

Perhe on menettänyt kolmen viimeisen yhdessä työskentelemämme kuukauden aikana isovanhemmat, sekä tädin. Isovanhemmat asuivat koko elämänsä perheen kanssa samassa muutaman huoneen talossa. silti jokainen päivä alkoi aina samalla tavalla, maissi on jauhettava ja työt jatkuu niin kuin ennenkin. Pistää miettimään kun ajattelee miten esimerkiksi suomessa kuoleman kohdatessa itsekin on heittäytynyt petiin makaamaan tai viimeisin suomalainen vieras tuli lomalle meksikoon luoksemme menettäessään läheisen. Kuinka toisilla ihmisillä pelkkä sureminen on ylellisyyttä.

Michoacanin pitkä historia huumeiden viljelyssä vaikuttaa paljon siihen ettei alueella ole monen muun asian viljelyyn tietotaitoa. Tämänkin perheen molemmat isovanhemmat ja vanhemmat ovat viettäneet elämänsä viljellen kannabista.Nykyään asiat ovat toisin ja viljelyä saa harrastaa vain isojen mafiosojen alaiset, aijemmin koko ticlan alueen ihmiset viljelivät kannabista ja saivat elantonsa siitä. Nyt asioiden ollessa toisin näkyykin sellaista avuttomuutta valjastaa luonnonvarat rikkaudeksi, eli ruuaksi.
Monet köyhät joilla iso perhe elätettävänä sortuukin lainaamaan mafioosoilta rahaa perheen elätykseen ja kohta pyydetään vastapalveluksia rumimmasta päistä ja aina nämä tarinat loppuvatkin liian aikaisin päättyneeseen elämään.

Miten ihmiset ja jengit toimivat on todella vaikea selittää esim turistille tai esimerkiksi isälleni hetkessä. Kerrot historiaa tulee inho ja pelko reaktio , sitten hyväksyminenkin toinaan. Edelleen itseni yllättää inhoreaktio varsinkin vuorella asuvien lasten kertoessaan tarinoita vuorella tapahtuneista teloituksista ja kuinka kamalalta se kuulostaa.
Siksi olimmekin hyvin stressaantuneita saamaan papayat istutettua , että voisimme poistua hetkeksi koko alueelta, ettemme herättäisi liikaa huomiota.

 

Istutuspäivän valjetessa olin tietenkin kamalassa kuumeessa. 2500 taimen istutus polttavan auringon alla kuumehorkassa oli kamala kokemus. Pahimpina hetkinä päähäni tipahti ajatus, mitä helvettiä suomalainen tyttö tekee yhdellä meksikon vaarallisimmalla alueella ,istuttamassa viimeisillä ropoillaan papaijaa? mistä minulla ei viellä hetki sitten ollut mitän hajua... Työskenteleminen näiden ihmisten kanssa joilla ei kirjaimellisesti ole mitään, on kuitenkin antanut minulle enemmän kuin mikään omaan onnellisuuteen keskittyminen.

Samaan aikaan ajattelen kuinka hienoa on tajuta tekevänsä jotain mihinkä kukaan ei ole uskonut tai  antanut tukea. Jokainen meksikolainen ystävämme, sekä perheenjäsen sanoi meidän olevan hulluja ja projektin olevan liian vaarallinen. Vain isäni oli valmis katsomaan asioita toiselta kantilta ja osallistumaan projektiin sekä fyysisellä avulla ,että rahallisella avustuksella.

On mahdotonta auttaa tai tehdä yhteistyöprojekteja jos ei pysty luottamaan ihmisiin. Monet meksikolaisetkin kun pitävät näitä ihmisiä liian villeinä ja vaarallisina tälläisiin hankkeisiin, mikä on tietenkin myös kamalaa yleistystä.
 

Totuus kun  on niin toinen mafia levittää pelkoa ja tekee kamalia asioita. Suurin osa näillä pelätyillä aluilla asuvista on kuitenkin aivan tavallisia ihmisiä, jotka koittavat selviytyä elämässä eteenpäin, niin kuin me kaikki. Inkkari mammani piti isälleni hienot yllätysjuhlat 60 vuotis syntymäpäivän kunniaksi. Vaikka isäni on jo kolunnut suurimman osan meksikon valtioista ,ei vastaan ole tullut yhtä hyväsydämistä porukkaa kuin ticlassa ja sen lähikylissä.

Meksikossa on monia vähämmänkin tulisia alueita joissa on paljon köyhyyttä ja apua voi ja saa antaa. Kaikenlainen tälläinen hieman erilainen lomailu voisi olla monelle hyvää vaihtelua. Myöhemmin kun vein isäni vähemmän työpitoiselle lomalle, ennen suomeen paluuta. Huomasin isäni perpektiivin muuttuneen kovin, supermarketissa täyttäessäni kärryä ruokavuorella, isäni meni valkoiseksi ja tuijotti ruokakasaa, miettien miksi tämä on joillekin näin helppoa? ja miksi niin harvat silti auttavat?

Niin eihän sen avun tarvitse niin kauas mennä ,voihan sitä vaikka aloittaa pienenpienillä ystävyyden teoilla siellä missä on juuri nyt. Aivan samanlailla kun itsekin ajauduin auttamaan michoacanissa puoliksi asuessani siellä, on helppo auttaa aina niillä rajoilla kuin pystyy. Tärkeimpänä oppina omalta kannalta pitäisin sitä ,että osaisi nähdä niin myös ihan missä tahansa, joskus pelkkä ystävällisyys ja ventovieraan kauppakassin kantaminen riittää.Tärkeintä mitä itse ja moni näihin ihmisiin tutustunut on oppinut on varmasti se, että ymmärtää arvostaa niitä ihan tavallisia asioita omassa elämässään.

Esimerkiksi perheen vanhimman tyttären kysyessä onko minun talossa sileä lattia ilman savea? ymmärtää, että ihan varmasti kaikki toivoisi ylös sängystä noustessaan jalan koskettavan puhdasta lattiaa ilman tappavia ötököitä. Taikun hän  kertoo parhaan ystävänsä menneen naimisiin jo 12 vuotiaana, yleisempi ikä on 15 mutta nuorempiakin tapauksia on. Nainen ei voi yhteisön sääntöjen mukaan omistaa maata. Mennessään naimisiin yhteisön ulkopuolelta, nainen ei voi palata asumaan yhteisöön.

Siksi meinaankin vaipua itkupotkuraivarin valtaan, usein meksikolaistenkin kommenteista todella köyhistä maanmiehistän. Esimerkiksi ,että kun ei muusta tiedä, kyllä he tietävät.

Toiveikasta viikon jatkoa <3

 

Share
Ladataan...

Pages