MADLY IN LOVE WITH MADRID

Ladataan...
Susanna Plane

Voi Madrid - siihen kaupunkiin menin kyllä ihastumaan ja lujaa. En tiennyt etukäteen kaupungista oikeastaan mitään, joten sinänsä mulla ei ollut mitään odotuksia. Tiesin vain, että kaikki ystäväni, jotka olivat siellä koskaan käyneet, olivat sitä paljon kehuneet. Aikalailla takki auki mentiin ja annettiin matkaoppaan ohjakset Madridissa asuvalle ystävällemme.

Madrid oli kaupunkina todella mielenkiintoinen. Itse kaupunkihan on todella kompakti - ei tuntunut siltä, että olisimme olleet Espanjan pääkapungissa. Turisteja ei ollut lähimainkaan yhtä paljon kuin Barcelonassa ja meininki oli yleisesti ottaen paljon rennompi. 

Me asuttiin ensin "Madridin omassa Kalliossa" eli Malasanassa, jossa ravintoloita, terasseja, baareja ja pikku putiikkeja riitti. Malasana oli oikein cool. Katuja kävellessä, ihan sama kummalle puolelle päätään käänsi, oli silmien edessä paikka, jonne olisi voinut mennä sisään.

Malasanan lisäksi asuttiin parin päivän ajan myös La Latinan kaupunginosassa, joka on Madridin vanhaa kaupunkia. Kaunista. Sitä siellä oli. La Latinasta löytyi myös cooleimmat espadrillot, jotka sai jonottamalla Casa Hernanzilta. Espanjalaista käsityötä ja vain muutama euron hintaan. Suosittelen, jos haluaa viedä kotiin saakka jotain paikallista. :----)

Viimeisenä iltana me katsottiin ilotulituksia meidän La Latinan vinttihuoneiston ikkunasta. Se sinetöi koko reissun. Madrid on kaupunki, jossa voisi kuvitella asuvansa. Ihana.

Jos menet Madridiin...

-Käy nauttimassa kauppahallin antimista.

-Piipahda ravintola Ojalán alakerrasta löytyvään hiekkabaariin.

-Pidä piknik Retiron puistossa ja käy veneilemässä. 

-Vietä iltaa Mercado de San Ildefonsossa maistellen tapas-tyylisesti erilaisia ruokia ja nautiskellen olutta. Älä jää alakertaan, vaan kipua kerrosta paria ylemmäs ja tähtää sisäpihan terassille.

-La Pescaderia ja Pink Monkey ovat the places to be jos kaipaat makuhermoja hivelevää illallista. Suosittelen ottamaan porukan kesken useampaa ruokalajia ja maistelemaan kaikkea. 

-Makeanhimossa, tee visiitti Chocolateria San Ginesiin ja tilaa annos churroja.

-Jos erikoismeininki kiinnostaa, suuntaa Toni2 baariin. Et varmasti törmää turisteihin, vaan kohtaat paikan, joka on kuin toiselta aikakaudelta. Tilan keskellä on hervottoman kokoinen flyygeli, joka soi yhteislaulu-tyyppisesti koko illan. Ihan loistava kokemus :D

-Ota drinkki Bellas Artesin kattoterassilla, josta näkee aika messevät maisemat kaupungin yli ja aurinkoa voi palvoa lempeästi vettä sumuttavan sprinklerin alla. 

-Katsasta Salmon Guru, jos kaipaat terävää cocktailia.

-Jos satut hullujen helteiden aikaan kaupunkiin (meidän reissun aikana lämpöasteita oli parhaimmillaan 45), vietä yksi pool-päivä. Madridissa niitä on useampiakin.

-Kävele ympäriinsä ja katsele ympärillesi. Nauti.

 

 

BLOGLOVIN, FACEBOOK

Share
Ladataan...

Kommentit

PiiaMarina
aaltoliikkeitä

Mä en oo käynyt Barcelonassa enkä Madridissa, mutta jostakin syystä tää jälkimmäinen kiehtonut aina enemmän. Tämä postaus ei ainakaan vähentänyt matkakuumetta :)

Susanna P
Susanna Plane

Suosittelen erittäin lämpimästi :) Et varmasti tule pettymään!

Kommentoi

Ladataan...