Ladataan...
Susinaine

Tunna Milonoffin ja Riku Rantalan kirjoittamassa MadSuccess Seikkailijan Self-help -kirjassa kerrottiin teinitytöstä, joka oli iskenyt serkkuaan keittiöveitsellä 49 kertaa, koska oli kateellinen serkkunsa tennareista, koulumenestyksestä ja mp3-soittimesta. Oikeudenkäynnissä oli selvinnyt, että tyttö oli raiskattu elämässään useita kertoja. Teksti päättyy yksinkertaiseen toteamukseen: "Näin traumatisoituneessa ja katkeroituneessa mielessä kateus voi suistaa mielen kauheille teille".

Järkytyin tekstistä, lukiessani sen pari vuotta sitten, jolloin en ollut traumatyöskentelyssäni vielä näin pitkällä. Pieni muistutus jostain traumoihin liittyvästä, ja triggeroiduin lukemastani. En kyennyt erottamaan kierteessä mitään tunteita. Lopulta päähän tuli ajatus: Olenko minäkin paha? 

Kerroin ääni väristen ajatuksestani terapiassa. Terapeutti vakuutti, että en ole paha ihminen. Niin, sitä minäkin ihmettelen, kun vihdoin alan ymmärtää, että isäni teot eivät olleet minun syytäni. Että minä en ollutkaan siinä se paha. Samalla ymmärsin, että juuri traumani vuoksi tunsin syyllisyyttä. Lapsena koetun seksuaalisen väkivallan uhrilta viedään tapahtumasta pois kaikki muut tunteet, paitsi syyllisyys ja häpeä. 

Terapeutti haastoi lisää: Mitäs ylipäätään ajattelet seksuaalisen väkivallan uhreista, tapaamistasi vertaisista esimerkiksi? Että onko tällainen käyttäytyminen tyypillistä?

Ei. Koemme syyllisyyttä jo pelkästään siitä, että postista tulee virallisen näköinen kirjekuori tai tuntematon numero soittaa. Ensimmäisenä pelästyy, mihin olen syyllinen? Niin, juurikin itsesyytökset ilman syytä, ovat tyypillisiä seksuaalisen väkivallan uhreille, terapeutti vastasi. 

Raiskatut ovat usein hiljaisia kärsijöitä. Patoavat kärsimyksen sisälle monimutkaisiksi ajatusrakennelmiksi, neuroottisuudeksi, uuvuttaviksi käyttäytymismalleiksi. Kärsivät univaikeuksista, paniikkihäiriöstä, masennuksesta ja ahdistuksesta. Kokevat lamauttavaa pelkoa, jäävät kotinsa vangeiksi. Kantavat sisällään valtavaa syyllisyyttä ja häpeää tapahtuneesta. Sairastavat somaattisesti, eivät puhu tapahtuneesta. Ovat tapaturma-alttiita ja käyttäytyvät itsetuhoisesti.

Miksi vuonna 2008 Yhdysvalloissa tapahtunut oli painettu Madventuresin kirjaan esimerkiksi, vaikka tapaus edustaa poikkeusta raiskausten uhrien keskuudessa? 

Ehkä he eivät tienneet, mitä he tekevät. Missään ei opeteta, miten voisi tunnistaa raiskaustraumoista kärsivän ihmisen. Missään ei kerrota, kuinka pitkällinen ja koko elämään vaikuttava prosessi seksuaalisesta väkivallasta toipuminen on. Yksittäisiä järjestöjä (Suomessa Välitä! Seksuaaliväkivaltatyö, Tukinainen, Suomen Delfins ry ja Naisten Linja) lukuun ottamatta, kukaan ei puhu seksuaalista väkivaltaa kokeneiden puolesta. Vähiten raiskatut itse.

Lopuksi toivon pilkahdus: Kun bussipysäkin mainoksesta minua tuijotti Meeri Koutaniemen kuva 12-vuotiaasta raskaana olevasta tytöstä, jolla oli yllään Paola Suhosen suunnittelema mekko, ajattelin, että vihdoinkin tätä näytetään. Hyvä Plan!

Sitten kun tulee päivä, jolloin Suomessa välittämisen kulisseissa raiskatut lapset ja aikuiset poseeraavat siveysvyöt lukossa bussipysäkkien kyljessä, voin lopettaa blogini kirjoittamisen.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Susinaine

Hei sinä koulukiusaaja, joka koet tarvetta häpäistä muita ihmisiä. Nimittelet, kerrot perättömiä juttuja, ahdistelet, uhkailet, käyt iholle, naurat selän takana, nolaat toista ihmistä. Sen lisäksi, että tuotat tuskaa kiusatulle päivittäin, pilaat itseltäsi onnellisen tulevaisuuden.

Aikuisena et todennäköisesti tule onnistumaan parisuhteissasi. Kiusaamisesi aiheuttama häpeä on niin järkyttävä möykky vastuulliseksi ihmiseksi kasvamisen tiellä. Sen käsittelemisen välttämiseksi et uskalla katsoa parisuhteessa peiliin, valitat kumppanisi muka-vikoja jokaiselle. Elät itsesäälissä. Jos kohdallesi osuu pelastava enkeli, elät pelossa. Pelkäät, milloin tuhoat, kun et kestä toisen puhdasta hyvyyttä. Ylität toisten rajoja.

Jos jostain epäonnistuneesta parisuhteestasi syntyy lapsia, annat mädäntyneeksi kasvaneen möykyn sisälläsi elämänevääksi omille lapsillesi. Kun lapsesi aloittaa päiväkodin ja koulun, pelkäät hänen joutuvan kiusatuksi. Mielessäsi saattaa vilahtaa muistikuvia omista teoista, ehkä tunget ne takaisin kasan alimmaiseksi ja hymyilet vitusti. Tai annat kiusaajan ohjeita siihen asti viattomalle lapsellesi.

Työelämässä voit kyllä onnistua, edetä kyynärpäätaktiikallasi esimieheksi asti. Mutta sinusta kuiskitaan, sinua pelätään, sinua inhotaan. Tunnet sen kaiken selkänahassasi. Ja mitäs sitten, kun työpäivän päätteeksi konttorin valot sammuvat? 

Hyvässä tapauksessa uhrisi on onnistunut saamaan apua, taistellut tiensä vapaaksi aiheuttamastasi tuskasta. Mutta sinä jumitat. Mietit, miksi ahdistaa, miksi olet kiukkuinen, miksi menetät hermosi, miksi olet niin kateellinen toisten onnesta? Koska olet vihainen itsellesi.

Ehkä voit tällä viikolla, koulujen taas alkaessa, muistaa kaiken sen paskan, jonka kaadoit sen tytön niskaan, jolla oli mielestäsi vääränlaiset housut. Voit myöntää itsellesi, voit pyytää anteeksi. Voit alkaa pikkuhiljaa kuorimaan niitä tuhatta kerrosta, jotka olet joutunut itsesi päälle kasaamaan. Ettet paljastuisi. 

Kaikkein alimmaisena on se pieni tyttö tai poika, jolla on ollut paha olla. Ymmärrät, että sen takia olit kiusaaja. Koska äiti tai isä. Tai ei äitiä tai ei isää. Koska liikaa tukahdutettuja tunteita, turvattomuutta, piikittelyä, nahkavyötä tai pahantahtoista naureskelua. Tai sitten liikaa ei mitään. Ei kotiintuloaikaa, ei läksyjen kyselemistä, ei lämmintä ruokaa. Jonkinlainen vaje tai liikavaatimus. Syitä on melkein yhtä monta kuin kiusaajia.

Kun olet löytänyt tämän pienen tyypin ja antanut sille kaiken mitä se tarvitsee, olet tarpeeksi vahva tekemään sen, johon yllättävän harva pystyy: kohtaamaan oman pahuutesi, kiusaajan. Kyllä sinä muistat sen. Sen, joka huomaa viat muissa muttei itsessään. Jolle joku on liikaa tai liian vähän. Joka vaatii itseltään (ja muilta) täydellisyyttä. Tai tuntee, ettei osaa jotain niin hyvin, kuin vääränlaisiin housuihin pukeutunut tyttö. Sen, joka pelkää jäävänsä yksin.

Kun uskaltaa muistaa, mitä se tyyppi on ajatellut, sanonut ja tehnyt, voi alkaa parantua. Voi pelastaa jäljellä olevan elämänsä, voi opettaa lapsillensa, että toisen ihmisen tahallinen ja toistuva nolaaminen on alhaisinta, mitä ihminen voi toiselle tehdä.

Vaikka lapset sen jo tietävät.  

Loppuhuomio: Olen aavistuksen verran pahoillani syyllistävästi kirjoitetusta tekstistä, joka ei kerro tieteellisesti tutkittua totuutta. Se kertoo omista tunteistani, joita asiassa koen. Suurta tuskaa, mutta ennen kaikkea tolkutonta avuttomuutta, tismalleen samaa, kuin luokilla 1-9, kun oli kiusaajia, kiusattuja ja meitä tumput suorassa seisseitä toopeja.

Tehkää kaikki opettajat, duudsonit, räppärit, tubettajat, valmentajat ja erityisesti vanhemmat kaikkenne, että lapsemme voisivat mennä kouluun sitä varten, miksi siellä käydään. Oppimassa maailman suuruudesta ja elämän mahdollisuuksista. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Susinaine

Minut kasvatettiin oikeistolaisen opin mukaisesti ottamaan vastuu itsestäni, tekemään paljon töitä. Perheellämme oli oma yritys, ei yhtään päivää kesälomaa ja töitä tehtiin, vaikka joku perheenjäsenistä makasi sairaalassa koomassa. 

Isäni mukaan oli työttömän oma vika, jos ei saanut töitä. Aina voisi lähteä vaikka metsään risuja kitkemään, kyllä tekevälle töitä löytyy. Työtön oli synonyymi laiskalle sohvalla makaajalle, television katsojalle. 

Työttömyyden pelossa olen aina tehnyt paljon töitä. Lukion ja yliopisto-opintojen ohella olen toiminut mansikanpoimijana, mansikanmyyjänä, postinjakajana, promoottorina ja markkinointihenkilönä, mikäli niillä on jotain eroa. Olen ollut töissä huoltoasemalla, vaatekaupoissa, pikaruokaravintoloissa Suomessa ja Ranskassa. Lisäksi olen ollut puhelinhaastattelijana, toiminut tutkimusavustajana, sosiaalityöntekijänä, toimittajana, viestinnän suunnittelijana, suunnittelijana, markkinointiassistenttina, projektisihteerinä, projektityöntekijänä ja projektikoordinaattorina. 

Luettelin kaikki muistamani työpaikat, koska nyt olen työtön. Toki olen tehnyt yhden lehtijutun, on heti lisättävä, sillä muuten voisit ajatella, että olen laiskottellut lasten kanssa kaikki päivät. Kertomalla työpaikoistani toivon, että voit ajatella, että onhan se töitä tehnyt elämässään, jos nyt on pari kuukautta ansiosidonnaisella, niin ei ole vielä pois minun verorahoistani. 

Häpeä työttömyydestä on iskostettu niin aikaisin ja syvälle systeemiini, että yritän selittää itseäni, saada hyväksyntäsi työttömyydelle. Että voisin itsekin paremmin hyväksyä työttömyyteni.

Työttömänä oleminen on ollut minulle psyykkisen kasvun kannalta mittaamattoman arvokasta. En ole enää hienossa työpaikassa vaan olen vain minä, työtön. Mutta yhtä tärkeä ihminen kuin silloin, kun olin pitämässä esityksiä ministeriöiden kabineteissa (pakko lisätä "saavutuksia" tähän, jotta ajattelisit, etten ole aina ollut ihan luuseri).

Tämä aika on mittaamattoman arvokasta myös siksi, että nyt en aio rynniä seuraavaan työpaikkaan, vaan toteuttaa sydämeni tietä. Olen ollut kohta vuoden kansalaisopiston kirjoituskurssilla ja kirjoittamisesta on tullut yhtä tärkeää kuin hengittämisestä.  Ehkä tämä onkin elämäni suurin saavutus, vihdoinkin teen sitä mitä haluan!

Olen ymmärtänyt, että olen aina halunnut kirjoittajaksi, mutta pelännyt epäonnistumista. Kun hain opiskelemaan, en uskaltanut valita, edes yrittää, kirjoittamista saati äidinkieltä pääaineeksi. Pelkäsin torjutuksi tulemista, pääsykokeita, sitä että joku sanoisi, etten osaakaan kirjoittaa. Pyyhkisi pois kaikki, mistä silloin salaa haaveilin.

Tänään minulla ja lapsilla on viimeinen kesälomapäivä. Menemme Allas Sea Pooliin, jonka sisäänpääsymaksu on puolet halvempi työttömille. Viimeksi maksoin täyden hinnan, en kehdannut alkaa huutelemaan siinä, hienossa paikassa, työttömyyttäni. Mitä muut jonossa seisoskelevat työssäkäyvät, he jotka olivat ansainneet kesälomansa, olisivat ajatelleet? Millä rahalla tuokin täällä ui, menisi mielummin järveen, se on ilmaista. 

Nyt olen tallentanut työttömyystodistukseni puhelimeen valmiiksi. Aion vilauttaa sen nopeasti kassalla. Ja huomenna, kun olen vienyt lapset päiväkotiin, tulen takaisin kotiin kirjoittamaan. Luoja tietää, ehkä makaan hetken sohvalla. Keskellä kirkasta päivää, työttömänä, ihmisenä. 

 

Share
Ladataan...

Pages