Aamupalalla / At the breakfast table

Ladataan...

 

Yhdestä Jamie Oliverin kirjoista löytyy kirsikkafocaccian ohje jossa Jamie mainitsi sen sopivan hyvin aamiaiselle maitokahvin kera. Ding ding! Siltä istumalta minun teki mieli kirsikkafocacciaa eikä mitään muuta. Pelasin kuitenkin varman päälle ja käytin jo ennestään julkaisemaani focacciaa-ohjetta, koska se oli makumaailmaltaan itselleni juuri sopiva. Kesää ja kirsikoita on vielä jäljellä, niihin kannattaa uppoutua - suu edellä.

Muutin taikinaa sen verran, että vaihdoin oliiviöljyyn neutraalimpaan rypsiöljyyn, jätin täysjyväjauhot pois ja voitelin vuoan voilla. Mutta vinkkinä: kannattaa levittää taikina pellille, jolloin tulos on herkullisempi, koska paistopintaa on enemmän ja kirsikoita voi lisätä päälle reilusti. Pieni vuoka (kuten minulla) ei toimi niin hyvin vaikka näyttääkin hauskalta. Kirsikoita kannattaa varata ainakin litra, jotta niistä riittää suuhun napsittavaksi.

Taikinasta tulee siis kolme pientä pyöreää tai yksi pellillinen.

Kirsikkaocaccia

Taikina

Paketti kuivahiivaa + 3,4 dl lämmintä vettä
1,7 dl rypsiljyä
Ripaus suolaa
2 tl sokeria
8,5 -10 dl vehnäjauhoja

 

Sekoita kulhossa lämmin vesi ja hiiva, anna seistä noin 5 minuuttia. Sekoita seokseen suola, sokeri ja öljy. Lisää jauhot muutamassa erässä sekoittaen.

Kippaa taikina kulhosta jauhotetulle alustalle ja vaivaa kunnes taikina tuntuu sileältä ja elastiselta, noin kymmenisen minuuttia. Jos taikina tuntuu liian tahmaiselta, lisää aavistus jauhoja. Muotoile taikinasta pallo ja siirrä se kohoamaan öljyttyyn kulhoon, keittiöliinan alle. Voit kohottaa taikinaa hitaasti jääkaapissa yön yli ja paistaa seuraavana päivänä tai antaa kohota kaksinkertaiseksi, noin tunnin ajan lämpimässä.

Ohjeen mukaan taikina jaetaan kohotuksen jälkeen kolmeksi pieneksi palloksi ja jätetään lepäämään liinan alle noin 30 minuutiksi. Voit jakaa taikinan myös pariksi isommaksi palloksi (mehevämpi ja paksumpi leipä) tai paistaa taikinan perinteisesti isossa nelikulmaisessa vuoassa tai levittää sen uunipellille.

Levitä taikina pellille ja lisää päälle kirsikoita, joista on poistettu kivet ja joihin on sekoitettu aavistus vaniljasokeria. Työntele kirsikoita myös taikinan sisään ja ripottele lopuksi hiukan sokeria päälle. Paista 230 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia tai kunnes focaccia on ruskea.

*

Cherry focaccia for breakfast, served with coffee and some milk.

 

 

Share

Kommentit

Merja, Villa Inkeri (Ei varmistettu) http://www.villainkeri.com

Herkulliselta näyttää!

Olen muuten miettinyt kun käytät aika paljon vaniljasokeria ohjeissasi, että oletko koskaan kokeillut vaniljauutetta? Me olemme tuoneet sitä jenkeistä ja mies välillä Englannistakin, mutta luulen että sitä saanee ainakin Stokkalta. Se toimii meidän mielestämme paljon vaniljasokeria paremmin leivonnaisissa, toki myös vaniljatangot ovat hyviä.

Suvi sur le vif

Käytän yleensä vaniljatankoa jos ohje vaatii oikein vahvaa vaniljan makua mutta muuten menen siitä mistä aita on matalin ja käytän vaniljasokeria ripauksen, koska täytyy tunnustaa että vanilja (missään muodossa) ei oikein ole lempimakujani. Käytän sitä yleensä sen verran, että maku ei tule kunnolla läpi. Mutta uutetta voisi tämä laiskiainen kyllä kokeilla, sitähän taitaa saada tehtyä itsekin jollain keinolla, muistelisin että olen jossain tästä lukenut.

Sansa (Ei varmistettu)

Nyt on ihan pakko kertoa että avasin blogisi aamupala-tagin alta löytyvät postaukset kun HS:n Nyt-liitteen aamutoimi oli sen artikkeliinsa linkannut, ja menetin aivan toivottomasti sydämeni. Reseptisi ovat ihania ja kuvasi vievät kielen mennessään! En myöskään ole mikään erikoinen ruuanlaittaja ja liian hankalat ohjeet karkottavat minut hyvänkin ruuan valmistamisen ääreltä nopeasti, mutta sen verran kun aamupalavinkkejäsi selasin niin en löytänyt mitään, mikä olisi ollut taitotasolleni liian hankalaa toteuttaa. Joten kiitoksia suuresti kun pidät näin hienoa blogia! Seuraan varmasti jatkossa ja laitan saman tien jo poimimani reseptit kokeiluun :)

Suvi sur le vif

Tattista vaan Sansa ja ihan parasta jos ohjeet innostavat tekemään! Olen itse sen verran tunari keittiössä että ihan kauhean vaikeita ohjeita en yleensä jaksa vääntää vaan simppelillä mennään. Parhain lopputulos tulee yleensä kun meikäläisen keittiössä vältytään kirosanoilta..

ingridxxxxxx (Ei varmistettu)

Olen kanssa täällä ensimmäistä kertaa ja mitä ihanuuksia! Sääli että kesän aamiaisvieraat taitaa olla kestitty ja saako kirsikoitakaan enää? Mutta tämä näyttää kerrassaan ihanalle :)

Suvi sur le vif

Torilta ja isommista kaupoista voi vielä löytää kirsikkaa. Ja sitten vaan kirsikoiden tilalle tuoreita mustikoita, luumuja, ensimmäisiä omenoita, päärynöitä, persikkaa tai vaikka vadelmia. Tai karviaisia; nyt löytyy kyllä marjoja. :)

Kommentoi

Ladataan...