Aamupalalla / At the breakfast table

Ladataan...

 

Kiitoksia vielä edellisen aamupalapostauksen kommentoijalle tämän postauksen ideasta, eli suomalaisesta perinneherkusta: viilistä. En ole jostain syystä kokeillut ikinä tehdä kotiviiliä, mutta kaupan viiliä olen kyllä syönyt senkin edestä.

Lapsena meillä oli valmis purkki äidin sekoittamaa kanelisokeria, jota ripoteltiin viilin päälle. Vielä tänäkin päivänä yhdistän viilin ja kanelin voimakkaasti yhteen, niinpä tein viilin seuraksi nopeaa kaneli-kirsikkahilloa. Mustikoiden kypsyttyä meinaan syödä viilini talkkunalla ja mustikoilla ja myös aprikoosit kardemummalla maustettuna pääsevät viilini päälle. Sekä vadelmat ja ruusuvesi. 

Uhmasin hiukan vanhan kansan sanontaa viilinteon ja ukkosenilman ongelmista, nythän on päällä oikein kunnon hautova ilma. Mutta viili onnistui painostavasta ilmasta huolimatta, tai sitten ilmassa ei ole tarpeeksi ukkosta.

Kotitekoinen viili valmistetaan tipauttamalla ruokalusikallinen valmista, sekoitettua viiliä (rasvaprosentti yli 3%) juomalasin, pienen kupin tai jälkiruokakulhon pohjalle, päälle kaadetaan maitoa ja annetaan seoksen tekeytyä noin vuorokausi huoneenlämmössä, vedottomassa paikassa. Viili kannattaa valmistaa luomumaidosta, jota ei ole homogenoitu. Näin viilin pinnalle muodostuu kaunis, samettinen kerros. 

Nopsa kanelinen kirsikkahilloke valmistetaan kippaamalla paksupohjaiseen kattilaan 2,5 dl kypsiä, kivistä perattuja kirsikoita, 1 dl sokeria, 2 kokonaista kanelitankoa kevyesti murskattuna (tai 1 tl kanelijauhetta), 1 rkl sitruunanmehua ja 1/2 dl vettä. Annetaan tulla kiehumispisteeseen, vähennetään lämpöä ja annetaan porista hiljalleen, kunnes neste redusoituu ja paksunee. Lämpötilaa voi tarvittaessa laskea tai nostaa hiukan, mutta vahtien. Valmis hillo jäähdytellään ja syödään viilin kanssa. Muista, että sokeriset hillot ovat valmistaessa tulikuumia, eli ei näppejä tai naamaa suoraan liemeen.

*

Making a traditional finnish Viili with a quick cinnamon cherry jam. Viili is a cultured milk product bit similar to yogurt, but the texture is more gelatinous, almost stretchy and the taste is mild and sour. 

 

 

 

Share

Kommentoi

Ladataan...