Aamupalalla / At the breakfast table

Ladataan...
Suvi sur le vif

 

Supernuhani jatkaa voittokulkuaan ja makuaisti on kadoksissa. Löysin kuitenkin yhden suosikin ylitse kaikkien muiden nuharuokien, ja se on versio jo ennenkin bloggaamastani tyrnikiisselistä. Tällä kertaa en kuitenkaan suurustanut keittoa, vaan jätin sen lirularuksi ja lisäsin mukaan reilusti mausteita. Kyseessä on siis lämmin, melkein glögimäinen mausteinen juoma: ainut asia, jota kaipaan juuri nyt aamulla. Keittoa on myös helppo syödä esimerkiksi aamupuuron kumppanina, tai granolan ja jogurtin kera. 

Voit keitellä tyrnimehua pakastetyrneistä ja vedestä, siivilöidä tuotoksen ja muhitella siinä mausteita. Voit myös ostaa simppelisti kaupasta valmista tyrnimehua ja lisätä siihen mausteet. Jos teet mehukeiton itse, säädä sokeri itsellesi sopivaksi. Jätän itse nuhaisena keiton varsin kirpeäksi, koska kaikki maistuu varsin laimealta suussa. Aloita lisäämällä 1/2 desiä sokeria, maistele ja lisää puolisen desiä kerrallaan, kunnes maku on sopivan makea.

Käytä n. litraan tyrnimehua 3 neilikkaa, 2 kevyesti murskattua kanelitankoa, 2 tähtianista, muutama kokonainen, kevyesti murskattu kardemumman kota ja peukalon kokoinen pala tuoretta inkivääriä siivutettuna ohuiksi viipaleiksi. Lisää mausteet ja mehu kattilaan, lämmitä kiehuvaksi ja vähennä sitten lämpöä minimiin ja anna mehun muhia puolisen tuntia, jotta mausteet uuttuvat liemeen. Juuri ennen nauttimista siivilöi sattumat pois, purista mehun mukaan 1 appelsiinin mehu ja kulauta kurkkuun lämpimänä. 

*

My flu doesn't want to give up yet, so all I want to eat are hot, liquid things. My favorite right now is making a thin, juice soup with sea-buckthorn and seasoning this with spices (3 gloves, 2 cinnamon sticks, 2 star anises, few whole cardamom pods crushed, a thumb sized piece of fresh ginger sliced thinly and juice from 1 orange). The result is a glögg-like warm drink, which is perfect for the mornings; on it's on from a coffee cup or eaten with a porridge.

 

 

Share

Kommentoi

Ladataan...