Elokuun seitsemäs / Zucchini frittata

 

Sain mitä edellisessä bloggauksessa tilasin, eli lämpöä ja värejä. Tänään oli ensimmäinen, kesältä tuntuva aamu kotona ja tunsin olevani paratiisissa, kärpästen lennellessä ja hajuherneiden tuoksuessa. Poimin puutarhasta basilikaa ja pieniä kesäkurpitsoja nopeaan fritattaan, joka maistui ihan elokuulle. 

Myöhemmin illalla hävisimme lehtikaalin kanssa taistelun etanoille ja juoksin hysteerisenä ulos kasvihuoneesta, bongatessani vikkelästi liikkuvan karvaisen takamuksen häntineen kasvihuoneen nurkasta. En edelleenkään tiedä kenelle pylly kuului, mutta lähdin ärsyyntyneenä takaisin sisälle ja join liian lämmintä olutta.

Tarvitset kuvan fritattaan 3 kananmunaa vispattuna, 1-3 pientä kesäkurpitsaa riippuen koosta ja nokareen vuohenjuustoa. Mausta kananmunaseos sitruunankuorella, suolalla ja mustapippurilla.

Paista isompia kesäkurpitsoja hetken miedolla lämmöllä pannulla oliiviöljyssä, kaada joukkoon munakasseos, kiepauttele pariin otteeseen lastalla ja laske lämpötila minimiin.

Ripottele pienet kesäkurpitsat vuohenjuuston kanssa frittatan päälle ja laita pannun päälle hetkeksi kansi - frittata on valmis kun kananmuna on hyytynyt ja mukavasti kohonnut. Lohko päälle muutama kypsä tomaatti ja revi mukaan basilikaa. Ripottele halutessasi sormisuolaa.

*

August on a plate -  a zucchini frittata with goat cheese and fresh tomato salad with basil.

 

 

 

Share

Kommentit

Muun maan Marja (Ei varmistettu)

Onpa taas herkullisen näköinen viritelmä! Saan naapuriltani huipputuoreita kananmunia, joten tässä on varma tilaus ... Mutta näenkö oikein? Onko tuossa myös kesäkurpitsan kukkaa?

Suvi sur le vif

Juu, yhden kesäkurpitsankukan sain pelastettua munakkaan päälle. Olen vähän liian hidas, pohdin pari päivää aina, että repäisisikö irti ja miten käyttäisi ja sitten on aina liian myöhäistä. Nyt tuolla on taas muutama aukeamassa ja frittihommiksi taitaa mennä. 

Kommentoi