Rakkaudesta ruokaan (+ ammattilaisen pizzavinkit)

Ladataan...

 

Aloitin vuoden alussa työskentelyn omalla toiminimellä ja eräs mielenkiintoisimmista töistä tähän asti on ollut päästä dokumentoimaan Pizzariumin tuotteiden valmistuksen eri vaiheita. Pizzariumin artesaanipizzat ovat mielestäni yksi parhaimmista syistä asua Turussa - en ole nimittäin koskaan saanut yhtä hyvää, aitoa italialaista pizzaa Suomessa. Jaksan hehkuttaa heidän tuotteitaan jokaiselle, joka joutuu kuuloetäisyydellä ja nyt tekin saatte oman osanne tästä hehkutuksesta. Mutta täysin ansaitusta sellaisesta!

Pizzariumista saa siis pähkinänkuoressa pizzapaloja mukaan tai paikalla syötäväksi (italiaksi palapizza on pizza al taglio), sekä iltapäivällä ja illalla pyöreitä pizzoja tilauksesta. Pizzarium löytyy Turun Kultatalon 3. kerroksesta, Hansa Food Courtista.

 

 


Omistajat Salla ja Luca ovat huipputyyppejä ja Pizzariumissa valmistetaankin tuotteet rakkaudella, taidolla ja kärsivällisyydellä. Esimerkiksi suuri osa pizzoihin käytettävistä kasviksista haetaan vieressä sijaitsevalta Turun kauppatorilta ja ne valmistellaan huolella pizzojen raaka-aineeksi. Nyt ei siis tosiaan puhuta valmiiksi silputuista, pakastetuista kasvisvalmisteista, pussiin raastetuista pizzajuustoista tai suolakurkusta pizzassa.

Monet raaka-aineista tuodaan suoraan Italiasta, kuten pizzajauhot, leikkeleet, juustot ja oliiviöljy. Pizzojen maut ja yhdistelmät ovat harkittuja ja yksinkertaisia, mutta sitäkin parempia. Kun raaka-aineet ovat laadukkaita ja homma hallussa, pizzan päälle ei tarvitse änkeä lihavuorta, purkkiananasta ja älytöntä kasaa juustoa, jotta saadaan makua. Pizzariumin pizzoista voi löytää täytteinä esimerkiksi itsetehtyä kurpitsapyreetä, italialaista tuoremakkaraa, herkkutatteja, tryffelitahnaa, mozzarella di bufalaa, tuoretta parsaa, gorgonzolaa tai saksanpähkinöitä.

Turusta löytyy myös ihan kelpoa (tosin minusta ei kyllä ihan niin hyvää) pizzaa muualta, mutta ystävällinen ja asiakkaista aidosti kiinnostunut palvelu on Pizzariumissa omasta mielestäni huikean paljon parempaa. Joka kerta pizzaa hakiessa jää hyvä mieli ja se on minulle todella tärkeää. Asiakaspalvelu on taitolaji: jos ruoka on hyvää mutta palvelu ikävää, kokemus jää auttamatta negatiiviseksi.

 

 

 


Oma suosikkini on perinteinen margherita (tomaattikastiketta, basilikaa ja mozzarellaa), vaikka tarjolla on aina monia, toinen toistaan houkuttelevampia makuja. Mutta yksinkertaiset täytteet jättävät tilaa sille parhaimmalle asialle, joka on minusta heidän pizzapohjansa. Pizzariumin pizza valmistetaan taikinajuureen ja taikinaa kohotetaan jopa 70 tuntia, jolloin pohjasta tulee kevyt, rapsakka ja helposti sulava. Ja voi luoja, että se on hyvää! Tarjolla on myös esimerkiksi erinomaista, rapeaa leipää, sekä italialaisia arancineja, eli risotosta valmistettuja, rapeaksi paistettuja pyörylöitä, joissa on sisällä esimerkiksi juustoa ja kinkkua. Meillä mies on erityisen perso arancineille.

 

 


 



Sain Lucalta ja Sallalta (sanoinhan, että he ovat huippuja!) myös jaettavaksi hyviä pizzavinkkejä kotikeittiöön:


5 + 1 vinkkiä parempaan kotipizzaan:

1. Käytä puhtaita, jauhoparanteettomia vehnäjauhoja. Suomessa on paljon laadukkaita luomujauhoja, mutta jos löydät italialaisia 00-jauhoja, ne ovat parhaita. 00-jauhot ovat hienompia ja sisältävät enemmän gluteenia, joten taikinasta tulee elastisempi.

2. Laita taikinaan vain vähän hiivaa ja kohota sitä yön yli jääkaapissa. Sopiva määrä kuivahiivaa on seitsemän grammaa jauhokiloa kohden. Sekoita hiiva ensin pieneen tilkkaan vettä ja jauhoja, lisää suola vasta sitten kun taikina on jo aluillaan. Suola vaikeuttaa hiivan toimintaa, sen takia se tulisi lisätä jälkeenpäin.

3. Käytä vain laadukasta extraneitsytoliiviöljyä koska se antaa makua, väriä ja joustavuutta taikinalle. Rypsiöljy ei maistu miltään.

4. Älä missään nimessä kaulitse valmista taikinaa. Se tappaa kaikki ilmakuplat taikinasta, eikä pizzasta enää tule helposti sulavaa ja kevyttä. Oikea tapa levittää taikina on painella sitä päättäväisesti, mutta hellästi sormenpäillä.

5. Paista pizza uunin alatasolla, mahdollisimman kuumassa lämpötilassa.

++ Jos teet margheritaa, valmista tomaattikastike kokonaisista kuorituista tomaateista (tomaattimurska on liian vetistä) ja käytä vain tuoretta mozzarellaa. Parasta on lisätä tuore mozzarella vasta paistamisen loppuvaiheessa, jotta se ei kastele vielä kypsentyvää taikinaa.


Muista myös, että pizzoja on niin monenlaisia kuin sen tekijöitäkin. Italiassa napolilaiset pizzat ovat tunnettuja korkeista reunoistaan, roomalaiset pizzat taas ohuesta pohjastaan. Pizza al taglio puolestaan on kehitetty leipätaikinan pohjalta, koska sen pitää kestää tuoreena pitkään.

Oma vinkkini: Jos asut Turussa, Pizzariumista saa ostaa italialaisia 00-pizzajauhoja ja he antavat vielä sähköpostitse hyvän pizzaohjeen. Aika loistavaa palvelua sanon minä. Eli menkää ihmeessä pistäytymään, ja muistakaa sanoa terkkuja!

 

 

 

 

Share

Kommentit

SaraRose (Ei varmistettu) http://saranverstas.blogspot.com

Aikamoinen hehkutus! Mutta ihan varmasti hyvää, et olisi varmasti muuten hehkuttanut. Pannaan korvan taakse Turun vierailua suunniteltaessa :)

Suvi sur le vif

Postaushan on tietysti vain bloggaajan henkilökohtainen mielipide, makuja ja mieltymyksiä on monia. :) Mutta itse olen sitä mieltä, että paikka on kaiken hehkutuksen arvoinen.

tiinapetriikka

Täällä toinen Pizzariumin hehkuttaja! :) 

Suvi sur le vif

Jeee! Minusta paikka ei voi yksinkertaisesti saada liikaa hehkutusta. :) 

n85 (Ei varmistettu)

aivan loistavia pizzoja !

Suvi sur le vif

Täällä nyökytellään sanojen tahdissa! 

riik
3h+kasvimaa

enää ei siis tarvitse matkustaa Italiaan saadakseen herkkutattipizzaa! Alankin tässä suunnitella reissua Turkuun :). Mainio postaus ja niin kauniit kuvat, että nälkähän tässä tuli.

Suvi sur le vif

Turku antaa vielä parastaan keväällä ja kesällä, piknikille vaan jokirantaan pizzan kanssa. :) Näin meinaan muuten itse tehdä kesällä.

Mamma Mia (Ei varmistettu)

Olen yhtä innokas Pizzariumin hehkuttaja.
kohtelias ja ystävällinen , aito palvelu yhdistettynä pizzojen herkullisuuteen on täyspsuma. Ruoka sulaa paremmin , kun voi nauttia ystävällisessä ilmapiirissä.

Suvi sur le vif

Niin totta! Tunnelma, seura ja kokemus saavat usein ruoan maistumaan ekstrahyvältä. 

ullakko (Ei varmistettu)

hei, mahtavaa, että olet perustanut toiminimen! tsemppiä yrittäjyyteen, ja odotan näkeväni erittäin hienoja kuviasi jatkossa yhä enemmän :--))

muutin turusta pois väliaikaisesti vähän aikaa sitten, pizzarium on yksi syy lisää odottaa kotiinpaluuta yhä enemmän!

Suvi sur le vif

Kiitos paljon tsemppauksesta, sait hyvän mielen bloggaajalle! Ja tervetuloa takaisin Turkuun sitten kun palaat. :)

maiamaia (Ei varmistettu)

Oo la laa, tuli ikävä Turkuun! :) Ihan mahtava postaus, kiitos pizzavinkeistä! Täällä Jenkkilässä voi helposti tilata 00-jauhoja suoraan kotiovelle, on pitänyt niitä jo ennenkin kokeilla. Onnittelut toiminimestä! Sun kuvat on todella lumoavia!

Suvi sur le vif

Kiitos onnitteluista ja onpas erinomaista palvelua, jos jauhot tuodaan ihan ovelle asti! :)

Morsio
Mennään vaan!

Oooh, miksi oi MIKSI Pizzarium avasi vasta kun me muutimme pois Turusta? snif. Pakko vierailla siis useammin :D

Suvi sur le vif

Mutta sehän on vaan mitä loistavin syy vierailla useammin Turussa, on tää niin mahtava kaupunki. :-)

Täysin samaa mieltä, parasta pitsaa mitä Turusta saa! 
Harmi vaan, että hansa food court ei paikkana ole kovin viihtyisä, minkä vuoksi emme koskaan jää paikan päälle nauttimaan pitsoista. Mutta tärkeintä on varmasti se, että ihmiset löytävät paikan. Salaa silti toivon, että laajennusta tapahtuisi jonkinlaisen tunnelmallisen pizzeriaravintolan suuntaan, jossa voisi juoda lasillisen hyvää viiniä pitsan rinnalla :-)

Suvi sur le vif

Minusta food courtissa on se hyvä puoli, että sinne on helppo vaan pistäytyä syömään pari palaa, koska paikka on niin rento ja välitön. Mutta onhan sellaisessa tunnelmallisessa ravintolassa puolensa juu!

Lumo (Ei varmistettu) http://lumolifestyle.blogspot.fi/

Ostin lauantaina 00-jauhoja. Niillä tuli kyllä erinomaisen elastinen taikina, eron huomasi selvästi.

Suvi sur le vif

Minä testasin myös jauhoja ja kyllä ne vaan käyttäytyvät eri tavalla. Saa venyttää ja vanuttaa rauhassa. Olen kerran ennen yrittänyt tehdä tavallisilla jauhoilla käsin venytystä ja silloin meni hermot ja taikinapolo sai löylytystä.

Kivistön Liisa (Ei varmistettu) Http://Www.kivistossa.com

Allekirjoitan kaikki kehut! Ajettiin viikko sitten viikonloppuna vartavasten Helsingistä Turkuun pizzalle ja kyllä kannatti. Palvelu oli ihan älyttömän hyvää ja pizzat myös. Pitää tehdä retki toistekin.

Suvi sur le vif

Mahtavaa Liisa! Jos (vai kun, olen toiveikas) tulette toistamiseen niin tehdään pizzatreffit. :)

Liivia (Ei varmistettu)

Jos sieltä saa myös pinaatti-ricotta-pizzaa, minäkin olen tulossa! Mistään Suomessa ei tunnu saavan tuota lempipizzaani. Marghareta on sitten seuraava suosikkini minullakin. Rakastan hyvää pizzaa, mutta Tampereelta ei saa hyvää pizzaa mistään joten pizzat on jääneet nykyään vain ulkomaanmatkojen herkuksi.

Suvi sur le vif

En ole muuten ihan varma saako sieltä pinaattipizzaa, listalta ei taida ainakaan löytyä. Mutta saa sellaista margheritaa ricottalla, se on ihan uskomattoman herkullista! Ja ajattelisin, että pitäisit heidän peruna-rosmariinipizzastaan, se on myös yksi omista suosikeistani. Joka tapauksessa Turkuun (ja pizzalle) kannattaa aina tulla:)

_Sini_ (Ei varmistettu) http://myblueandwhitekitchen.com

Hei nyt tiedänkin, missä poijeta ensi viikolla Turun reissun yhteydessä! Kiitos sekä Pizzerium että pizzavinkeistä (ai että sitä pitää painella!).

Suvi sur le vif

No hyvä, että tämä suositus menee heti käyttöön. :) Ja tosiaan olen aina itse kaulinnut pizzataikinani, nyt painelin ja se jäi paljon kuohkeammaksi. Ei tullut sellaista kovaa lituskaa.

paisai (Ei varmistettu)

Kaikki superlatiivit täysin ansaittuja. Tuotteet, maut, innovatiivisuus, palvelu. Ja se pohja!!!

Kommentoi

Ladataan...