Ladataan...

 

Pyörsin sitten pääni instagramin suhteen. Edellisessä blogissa totesin, että en pidä niistä sinertävän kukertavista, filtteröidyistä kuvista joita kyseisestä paikasta lähinnä löytyy. Mutta eteenpäin sekin palvelu on vain mennyt ja nyt siirsin kelkkani varovasti touhuun mukaan ja hankin puhelimen kameralla.

Samalla pitää myöntää että onhan se aika kätevää kun yhdestä pienestä laitteesta pystyy hoitamaan niin monta asiaa. Ja kännykän kuvien laatu on sama kuin perus digipokkarissa. Olen aika innostunut ajatuksesta, että kännykkää tulee kuljetettua melkein kaikkialle ja instagram toimii itselläni muistikirjana ja luonnosteluna, silloin kun en koe tarpeelliseksi kaivaa omaa kameraa esille.

Yritimme tämän viikonlopun tutustua toisiimme; kamera ja minä. Tuloksena oli niin pirusti rakeisia, tärähtäneitä kuvia, huonoa valoa ja rumia kuvakulmia. Mut eiköhän se tästä, en suostu myöntämään tappiotani ja harjoittelu jatkuu. Latasin muutaman kuvan koneelle koska halusin päästä kyttäämään tuloksia ihan pikselitasolle. Söhröä läheltä mutta muuten olin ihan positiivisesti yllättynyt. Ja no, tärähtämiset ja rakeet, ei kai niillä niin väliä. Opetteluun siis rento asenne.

Visual Supplyllä on muuten ihan kivoja filttereitä. Olisi siellä ihan kivoja kuvasuotimiakin kyllä mut emmää semmosia kyl vielä. Tykkään käsityöstä kuvien kanssa. Jos niin voi sanoa.

Ja kukkasia pukkaa nyt näissä ekoissa instagram-kuvissa, jatkossa ne saavat pysyä siellä omassa tilissään. Kuvat nimittäin, ei kukat sentään. Minut löytää instagramista täältä.

*

Lots of babble about instagram. In short: you can find my instagram here. Still practising though, so lot's of shaken up, grainy pictures in head.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...

 

Lähdimme eilen aamupäivällä vanhempieni luokse ja pihalle saavuttaessa haistoin sen heti. Poissa on alkukesän keveys ja raikkaus, tilalle on tullut syvä, makea ja humalluttava tuoksu. Ilmassa tuoksuivat apila, heinät ja muut niittykukat, pionit ja lämmin maa. Heittäydyin ihan höpöromanttiseksi ja vietin melkein koko viikonlopun pää kirjaimellisesti kukkapuskissa. Kuvassa on yksi meidän äidin upeista pioneista. Ja ai niin, löysin uuden suosikin miehen vanhempien pihalta: jasmikkeen! Appelsiininkukkaa ja jasmiinia tuoksultaan muistuttava jasmike on ihan käsittämättömän huumava. Toin yhden oksan yöpöydälle ilostuttamaan.

*

I was mesmerized by all the scents of deep summer; heady, sweet, muscy wiffs of flowers, hay and the ground. There's one of my mom's beautiful peonies in the picture. I am trying to get everything out of this short and lovely period.

 

 

Share

Pages