Tee nämä ennen lapsia

SuviS Lifestyle

Nyt kun meillä on kaksi lasta, tulee välillä mieleen, kuinka erilaista elämä oli ennen lapsia. Lapset ovat tuoneet elämäämme tarkoituksen ja elämä ilman lapsia tuntuisi nyt ihan oudolta ja kauhealta! Ovathan nuo lapset saavutus ja asia, jotka meistä jäävät jäljelle. He tuovat elämään sisällön.

Välillä muistelemme mieheni kanssa, millaista elämä oli ennen lapsia. Olihan se aika helppoa. Ei tarvinnut ajatella muuta kuin itseään. Huolet ja murheet olivat aika pieniä, vaikka ne tuntuivatkin isoilta. Ei välttämättä osannut arvostaa pieniä asioita, mitä nyt arvostaa todella! Nyt lasten kanssa pelko ja huoli on kasvanut isommaksi, olemmehan vastuussa kahdesta elämästä ja esimerkkinä heille. 

Me elimme kahdenkeskistä elämää kokonaiset 12 vuotta! Siinä ajassa on kerennyt oppia tuntemaan toisensa läpikotaisin. Kerkesimme tehdä paljon asioita ja antaa mielestämme tarpeeksi aikaa pelkästään toisillemme. Aika lasten hankkimiselle oli niin oikea kuin vain olisi voinut olla. Ennen kuin aloin odottaa esikoistamme luin monta artikkelia siitä, mitä kannattaisi tehdä ennen lapsia ja mitä tekemätöntä monet katuvat.

Tässäpä minun ajatuksia ja vinkit, mitä kannattaisi tehdä ennen lapsia. 

Nauti pitkistä aamuista sängyssä.

Olen aina ollut aamuvirkku, joten tämä ei päde täydellisesti minuun. Kuitenkin olihan se ihana nauttia pitkistä kiireettömistä aamuista vapaapäivinä, vaikka sitten sängyssä loikoillen, lehtiä lueskellen tai TV:tä katsellen. Nyt joinakin aamuina loikoilemisesta voi nauttia poikien kanssa, mutta usein kaksi vuotias haluaa jo aamupalaa tai haluaa lähteä leikkimään. 

Nauti hiljaisuudesta.

Varsinkin meidän esikoinen on niin kovaääninen, että hiljaisuus on meidän kodissa aika harvinainen asia. Työni on sosiaalista, joten olen aina nauttinut hiljaisuudesta kotona. Kun työpäivän päätteeksi on sammuttanut radion, ei musiikkia yksinkertaisesti ole enää illalla tehnyt mieli kuunnella. Nyt iltaisin lasten mentyä nukkumaan hiljaisuus on ihanaa.

Tee extempore juttuja.

Aikuisten kesken on helppo lähteä extempore esimerkiksi syömään, kaupungille viettämään iltaa tai vaikkapa ottaa äkkilähtö lämpimään kun siltä tuntuu. Lasten kanssa kaikki vaatii hieman enemmän  suunnittelua. Esimerkiksi ulkomaille ei niin vaan lähdetä. Lasten kanssa jo hankintalista reissuun on niin pitkä, että kivempi suunnitella matkaa pidempään. Me ei olla oikeastaan koskaan oltu kauhean meneviä. Onneksemme kerkesimme ihan tarpeeksi viettää iltoja aikuisporukalla, nyt on ihana olla lasten kanssa ja viettää rauhallisia koti-iltoja.

Harrasta mieleisiä juttuja.

Lasten myötä itselläni on jäänyt oikeastaan kaikki harrastukset. Tuntuu, ettei aikaa raski käyttää liiemmin itseensä. Toiseksi aina löytyy muitakin rahanreikiä. Harrastukset ovat itselläni nykyään lähinnä sellaisia missä lapset ovat mukana. Lenkkeily, jossa lapset kulkevat mukana rattaissa sekä uinti, jossa mennään lasten ehdoilla.

Toteuta haaveita.

Meillä on ollut paljon haaveita, joita kerkesimme toteuttaa ennen lapsia. Ja onneksi haaveita voi edelleen toteuttaa, myös lasten kanssa. Kaikkein hurjimmat haaveet kuitenkin ovat hankalampia toteuttaa lasten kanssa. Me kerkesimme matkustella aika paljon sellaisiin paikkoihin minne vaan lasten kanssa ei niin helppo ole mennä. Eksoottiset kohteet, pitkät lennot, monet lentojen vaihdot sekä vaihdot paikasta toiseen kohteessa ei ole niin helppoa lasten kanssa. Myös uuvuttavat kaupunkilomat on mielestäni kivempi tehdä aikuisten kesken. 

Saimme rakennettua oman talon ja tehtyä kodin valmiiksi ennen lapsia. 

Satsaa itseesi.

Olen monta kertaa miettinyt, että onneksi ennen lapsia panostin itseeni, ostin itselleni monia juttuja, mistä nyt voisi vain haaveilla. Tuntuu, että nykyään kaikki rahat tulee käytettyä lapsiin. Aina kun lähtee ostoksille, huomaa katselleensa vaatteita yms. vain lapsille. Lapset kasvavat koko ajan ja heille täytyy ostella vaatekertoja useasti, näin ostohalut saa hyvästi kuitattua. 

Tee ylipäätään sellaisia asioita, mitkä lasten kanssa on hankalampaa.

Elämä lasten kanssa on ihanaa ja olemme päättäneet, ettei lapset estä meitä tekemästä asioita, ne vain tehdään heidän kanssa. Monesti sitä vaan tulee tehtyä asiat helpoiten ja mentyä sieltä mistä aita on matalin. Niin vaan on kaikille paras. Kun lapset kasvavat, taas tulee aika meille kahdelle ja silloin elämää pienten lasten kanssa varmasti tulee kaipaamaan. Nautitaan täysillä nyt näistä hetkistä!

Suvi

Kommentit

LoviisaS
KOTISMI

Komppaan! <3 

Lapsi ei ole este mihinkään tai millekkään, mutta todettava on, että jälkikasvun pamahdettua talouteen heittää moni asia kuperkeikkaa. Ja asiat hieman monimutkaistuvat. Äitiyttä helpottaa kovasti, kun on saanut elää elämää sata lasissa ennen lasta eikä ole tunne, että jää jostain paitsi. 

-KOTISMI-

SuviS Lifestyle

Tää on kyllä niin totta. Ihana, että löytyy muitakin saman asian äärellä olevia :)

Suvi 

Saranda
Tyhjä ajatus

Ihan mahtava lista. Ja sun lempeä suhtautuminen perhe-elämään paistaa jokaisesta postauksesta läpi. :) Etenkin toi viimeinen kappale, ihana. <3

SuviS Lifestyle

Voi kiitos ihanasta kommentista <3 elämä lapsien kanssa on kyllä tosi ihanaa, vaikka välillä vähän raskasta onkin.

Suvi :)

Vierailija (Ei varmistettu)

"Lily.fi, taatusti huono blogikirjoitus." Pätee tähänkin täydellisesti.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.