Jos sanoisikin ei

Sydän huokaa
Miksi on niin vaikea sanoa ei?

En aina ole uskaltanut toimia oman parhaani mukaan. Olen asettanut itseni toissijaiseksi liiasta empaattisuudesta, koska en halua että minua tituleerataan hankalaksi ihmiseksi. En haluaisi tuottaa pahaa mieltä kellekään. Olen päätynyt joustamaan, ettei kenellekään tulisi mielipahaa. Jos sanookin "ei" siksi, että myöntyminen olisi oman tahdon vastaista, mutta toiselle tulee siitä paha mieli, tuntuu kuin olisin syyllinen tähän pahaan oloon ja olisi kohdellut toista kaltoin. 

Toisen puolesta pahan mielen tunteminen on kuin kirous.

En haluaisi aiheuttaa kenellekään pahaa. Olen niin herkkä, että aistin muiden mielialat enkä halua tuottaa kurjaa oloa muille, koska sitten minullekin tulee kurja olo. Siksi on helpompi myöntyä kun tietää, että edes toiselle kahdesta tulee hyvä mieli. 

Pitäisi vaan aina muistaa, että muiden tunteista ei ole vastuussa.

Voi kun se olisikin niin helppoa. Minut on opetettu, että kun on hyvä muille niin muutkin ovat hyviä minulle. Ohjenuorana on ollut, että kohtele ihmisiä kuten haluat itseäsi kohdeltavan. Minun kanssa on helppo tulla toimeen ja minua on monesti taivuteltu taipumaan, vaikka olisin aluksi kieltäytynyt. Tämä johtaa helposti hyväksikäyttöön ja tietämättään altistaa itseään toisten pompoteltavaksi. On helppo myöntyä, että kieltämisestä ei seuraisi mitään pahaa. Se paha voisi olla pahempaa kuin suostuminen. Vaikuttaa harmittomammalta vaihtoehdolta. Edelleen odottelen koska alan saada sitä samaa hyvää takaisin mitä itse olen antanut. Tämä odottelu voi joskus turhauttaa ja osaan tilanteen mukaan olla myös melko tökerö, enkä aina osaa asetella sanojani oikein. VArsinkin niissä tilanteissa kun saan tarpeekseni.

Kuka on elämäsi tärkein henkilö?

Olen alkanut miettimään tätä ihan eri näkökulmasta mitä en ennen tajunnut. Millainen ihminen se sellainen on, joka ei koe syyllisyyttä siitä, että käyttää tätä hyväksi? Millainen ihminen saa itselleen hyvän mielen, kun toinen suostuu vasten tahtoaan? Haluanko tosiaan sanoa tällaiselle ihmiselle "kyllä".  En tosiaan halua. Aloin kyseenalaistaa miksi kieltäytymiseni ei saisi olla vaihtoehtoinen toimintamalli. Ihminen joka hyväksyy sanan ei hylkäämättä, on sellainen jota arvostan. Sellaiselle haluaa myös antaa apunsa ja tukensa pyytämättä. Olisi mukava pystyä pitämään puoliaan, ilman että tarvitsee pelätä mitä siitä seuraa. Täytyy opetella olemaan itselle se tärkein. Olemaan päähenkilö eikä sivuroolissa. Joskus vaan on tuotettava muille pettymyksiä. 

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.