Kissan kanssa muuttaminen

Sydän huokaa

 

Olen saanut sen kuvan, että kissat yleisesti ottaen eivät pidä muutoksista. Pienetkin ympäristön muutokset voi tehdä kissan hyvin stressaantuneeksi. 

Minulla on siinä mielessä käynyt tuuri, että kissani ovat sopeutuneet aina uuteen kotiin ilman oireiluja. Minulla on kaksi kollia, joiden kanssa olen tehnyt useita muuttoja ja meillä on nyt neljäs uusi koti. 

Toiselle itse muuttopäivä oli hyvin vaikea kissa kyhjötti vessanpöntön takana kun muuttoväki kantoi tavaroita. Toinen taas oli hengessä mukana ja olisi tullut vaikka rappukäytävään asti muuttoapulaisten mukana jos ei olisi vahdittu, että pysyy kotona. 

Vaihtoehtoisesti muuton voi suorittaa niin, että kissat vie uuteen asuntoon tyhjään huoneeseen ja laittaa oven kiinni muuton ajaksi. Tietysti vessa ja vesikuppi mukana. Siellä kissat saavat olla muuton ajan rauhassa. Meille tämä oli mahdoton ajatus kun tavaraa oli niin paljon, että yhtään huonetta ei pystynyt jättämään kissoille tyhjäksi muuton ajaksi.

Olen myös saanut vinkkiä feliway feromonihaihduttimesta, joka laitetaan pistorasiaan. Se auttaa kissaa rauhoittumaan. Itse harkitsin tätä yöksi, kun edellisessä asunnossa kissat availi yöllä rullaverhoja ja herätteli. Muutettuamme olemme kuitenkin saaneet nukkua yömme rauhassa kun kissojen rallirata ei enää kulje makuuhuoneen läpi.

Kuljetin muutossa kissat viimeisenä ja he olivat heti kun kotonaan. Minkäänlaista oireilua muutoksesta ei tullut ja kissat ovat olleet hyvin tyytyväisiä uuteen kotiin. 

Miten teillä elukat on suhtautuneet muuttoon?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.