Lintsarit jää sairaslomalle

Sydän huokaa
Tiedättekö ne ihmiset jotka eivän mene lääkäriin ennen kuin pää on kainalossa ja toinen jalka haudassa? Ne ketkä menevät kuumeessa ja flunssassa töihin. 

Nämä henkilöt monesti kylvävät syyllisyyttä ihmisissä, jotka haluavat pitää terveydestään huolta. Se on asenne joka vähättelee ihmisen tärkeyttä ja priorisoi työnantajan rahat tärkeämmäksi kuin ihmisen terveys. Jos ei mene keuhkokuumeessa ja keuhkoputken tulehdusessa töihin haukutaan selän takana työmoraalittomaksi säädyttömäksi lintsariksi. Toki sairaslomalle jäännin syyllisyyttä lisää se, että työelämässä arvostetaan vain aina terveitä työntekijöitä, jotka joustavat työajoissa ja tekevät ylityöt ilmaiseksi.
 
Olen aina tuntenut pahaa oloa sairaslomasta. Kuin olisi minun syytä, että jätän työnantan yhdenäkin pulaan. Kai sitä kuvittelee olevansa niin korvaamaton, vaikka tuskin firma sairasloman aikana ehtii konkurssia hakea. Syyllisyyttään sitä vaan ajatukset laukkaa ja alkaa liioitella. Siksi yritän sinnitellä pysyäkseni mukana. Niin kuin ainoa oikea tapa olisi vain niellä ja kärsiä puolikuntoisena. Kun ei tähän pystykään, tulee epäonnistunut olo.
 
Vielä pahempi olo sairasloman hausta tulee työttömänä ollessa, kun ei ole työkykyinen. Tunnen tekeväni väärin työnantajia kohtaan, jos hakien sairaana töitä, ottaisin työn vastaan työkyvyttömänä ja olisin sairaslomalla heti työsuhteen alusta asti. 
 
Fyysisissä sairauksissa hakeudutaan niin heikosti sairaslomalle ja mennään tartuttamaan työkaveritkin silläkin uhalla, että ei antaisi laiskaa kuvaa itsestään muille. Siinä alkaa psyykkistä sairautta sairastavalla tulla häpeä omasta sairaudesta, koska se ei näy päällepäin. Vaikka ei ole työkuntoinen, monet kuitenkin pitävät työkuntoisena. 
 
Lääkäriin meno pelottaa, jos ei otetakaan tosissaan. Mielessä pyörivät vain pahimmat skenaariot torjutuksi tulemisesta. Minulle lääkäriin meno on ollut vaikeaa sen jälkeen, kun taannoin eräs lääkäri ei olisi millään uusinut mielialalääke reseptiä kun olin syönyt sitä vain vuoden. Hän vaan tokaisi;  "Et sinä voi niitä lopun ikäsi syödä!", ikään kuin parantuminen olisi aikataulutettu. Yritin sitten lopetella lääkettä, mutta oireet palasivat. Lääkäri meni vaihtoon.
 

Pitäisi ryömiä tiellä kuin zombi ja kaivautua ojaan, ennen kuin ympärillä oleville masennus olisi totta.

 
Excusez-moi kun haluan käyttää vähäiset virtapiikkini kaupassakäyntiin ja joskus ystävien seuraan, enkä teatraaliseen stereotyyppisen hullun potilaan esittämiseen ja kylähulluilemiseen.
 
Kun vihdoin on suostunut myöntämään itselleen, että ei ole työkuntoinen ja saanut sairaslomaa, haasteeksi tulee parantuminen. Eniten tunteita ja ahdistusta herättää, kun ihmiset ympärillä asettaa deadlinen parantumiselle. Kun joutuukin pettämään nämä odotukset, pettyy samalla itseensä. 
 
Vaikeaksi osoittautuu sairasloman jatkaminen. Syyllisyys siitä, että sairaus ei parantunutkaan vielä. Lääkkeet olivatkin vääränlaiset, tehottomat tai niistä tuli sivuvaikutuksia joiden kanssa ei pysty elämään. Sairastelu ottaa takapakkia ja koko sairasloma menee möykky rintaa puristaen kuin krooninen syyllisyys. Olo pahenee mitä lähempänä sairasloman loppu häämöttää, kun tietää paranemisen olevan vielä kesken ja työkunto on olematon. Olin jännittänyt kontrollikäyntiä niin paljon, että meinasi tulla paniikkikohtaus lääkärissä. Tunnistin kuitenkin tilanteen ja sain tilanteen rauhoittumaan. Sairasloma jatkuu edelleen.
 
Osittain tämä kiero asenne sairaslomalaisia kohtaan johtuu varmasti lapsuudesta, jolloin meitä ei ole otettu tosissaan ollessamme kipeitä. Nämä reagointimallit sitten periytyvät sukupolvelta toiselle ja pidetään tätä käytöstä yllä ihan normaalina reagointitapana. 
 

Miten lukijat kokevat sairaslomalle jäämisen? Podetko syyllisyyttä sairastelusta?

 

Kommentit

Torey
Näissä neliöissä

On riippunut ihan pomosta! Joidenkin kanssa olen tuntenut, että on ok olla poissa siinä nuhakuumeessa ja sit on ollut sellaisiakin, jotka on heti toisen sairasloman jälkeen ilmoittaneet, että jatkossa pitää aina olla sairaslomatodistus. Mistä työterveys sitten kysyi, että minkä hemmetin takia, ja marmatti miten kivaa on kun sellaisten pomojen takia heillä on koko paikka täysi, vaikka ois lupa olla se pari päivää poissa ilman todistusta... :D 

Sydän huokaa

Juu paljon vaikuttaa asiaan se miten syyllistävä ilmapiiri töissä on. 

Yhtä sirkusta!

Mä oon just tuo, et oon aina töissä, mut johtunee siitä kun en ole koskaan kipeä! No tai noin 13v sitten olin töistä päivän poissa, kun olin oksennustaudissa, joka kiersi koko perheen kestäen jokaisella vain vuorokauden. Mä tunnen itseni huonoksi, jos olen poissa, mikä on kummallista. Liittyykö se siihen, että haluaa olla hyväksytty, olla lähes täydellinen? Ihan hullu ajatusmaailma. Tosin en arvostele ketään kuka on poissa usein, se on hänen oma asiansa. Meillä saa olla 3 ovat poissa omalla ilmoituksella, silti olen aina poissaolosta toimittanut lääkärintodistuksen, kun lapsetkin oli kipeitä pienenä. Toimitin myös tuosta yhden päivän poissaolostakin..

Sydän huokaa

Minäkin tunnen itseni huonoksi sairastamisesta, mutta en silti arvostele ketään muuta huonoksi joka sairastaa. On vaikea olla itselle yhtä armollinen kuin muille.

miiajohanna
miiajohanna

Tunnistan.

Ja itselleen on vaikeaa olla armollinen. Sitä alkaa heti ajatuspyörät pyörii päässä ihan ihme rallia.

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.