Yhteishuoltajuus

Sydän huokaa

Viime vuosina on ollut paljon keskustelua yhteishuoltajuudesta ja miksipä ei olisi kun se kovaa vauhtia on yleistymässä.

Olen huomannut miten monella kaverilla ja tutulla eron tultua on yhteishuoltajuus astunut kehiin. Niin  myös meillä ja tämä on toiminut hyvin jo reilu kaksi vuotta. 

Meille oli selvää, että yhteishuoltajuus on meille ainoa oikea ratkaisu eikä muita vaihtoehtoja tarvinnut edes miettiä. Tottakai ydinperhe on varmasti paras, mutta eron jälkeen se ei ole mahdollista. Kuka nyt haluaisi kasvattaa lapsensa riitelevien ja ahdistuneiden vanhempien keskellä näyttäen epätervettä parisuhde mallia. Myöskään yksinhuolto ei missään nimessä tullut kyseeseen sillä lapsella on oikeus kumpaankin vanhempaan ja yksinhuolto ei varsinaisesti vahvista suhdetta etävanhempaan. 

Tästä tuntuu olevan ihmiset montaa mieltä. Ihmisten asenteet yhteishuoltajuutta kohtaan vaihtelevat. Jotkut ajattelee, että lapsen ainoa paikka on ero jälkeen äidin luona ja asettavat lapsen uhri  asemaan joka joutuu muuttamaan kahden kodin välillä. Ymmärrän, että on isiä tai äitejä jotka eivät ole kiinnostuneita ottamaan omaa rooliaan lapsen elämässä tai syystä tai toisesta kykene siihen, mutta ne jotka haluavat olla mukana lapsen elämässä, ei heiltä saa sitä riistää. Eikä lapselta saa riistää lämpimiä välejä toiseen vanhempaan. Se on omituista miten yksinhuoltaja tapauksissa kukaan ei koskaan ihmettele, ettei lapsi näe isäänsä kuin joka toinen viikko jos silloinkaan, mutta auta armias jos lapsi ja äiti on vain viikon erossa toisistaan.  

Meillä on asialliset välit ipanan isän kanssa ja on aina pystytty vetämään yhtä köyttä kasvatusasioista. Ipanalla on kaksi turvallista kotia lähekkäin mihin juurtua. Lapsen ei tarvitse muuttaa kahden kodin välillä vaan lapsella on kummassakin kodissa oma huone ja omat tavarat, joten lapsi ei ole kenkään luona vieraana vuodesohvalla matkalaisena niin kuin yksinhuolta tapauksissa jossa reissataan toisen vanhemman luona kylässä. Jos lapsi haluaa kuljettaa jotain rakasta lelua tai lempivaatetta mukana niin kuljettakoon. Meillä soitetaan joka ilta videopuhelu ja jutellaan kuulumiset. Joskus saatetaan jopa lähteä porukalla luistelemaan tai sisäleikkipaikkaan niin, että äiti ja isä on kummatkin paikalla. Vaikka asuminen on sovittu viikko-viikko systeemillä, ei se silti ole kiveen hakattu. Osataan joustaa ja jos lapsella tulee ikävä voidaan nähdä toisiamme vaikka keskellä viikkoa. Lapsen kaksi kotia on lähekkäin, joten välimatka ei ole haasteena. Kaverit ja päiväkoti pysyy samana. Tätä on yhteishuoltajuus parhaimmillaan.

Uskon, että lapsesta kasvaa hyvän itsetunnon ja terveen psyykkeen omaava, muut huomioonottattava nuorukainen joka on saanut hyvän kasvatuksen kahdessa rakastavassa kodissa. Haluan vielä painottaa, että kyseessähän on aikuisten ero. Lapsi ei ole eroamassa kenestäkään. Siksi olen yhteishuoltajuuden puolesta.