Ladataan...
Sydän huokaa

Olitiin lippalakki ostoksilla ja natsimamana hankin omavalintaisen lippiksen. Ipana ei päässyt toteuttamaan itseään pukeutumisella vaikka hän haltioitui pinkistä lippalakista jossa oli otsalla muutama tähti. Jotenkin jäi mieltä kaihertamaan, että tukahdutin niin pojan oman tahdon. On mentävä kauppaan takaisin ja ostettava vielä toiseksi lippalakiksi se pinkki.  

Keväällä oli kumisaapasostosten aika ja poikani ihastui räikeän pinkkeihin kunisaappaisiin. Me vamhemmat päädyttiin kuitenkin sukupuolineutraalimpaan värivaihtoehtoon. Oltiin jo talvella hankittu vuorelliset saappaat ja poika olisi jo silloin halunnut ne samat pinkit saappaat mitä on ihastellut pitkään. Tuntui pahalta ostoksen jälkeen pojan puolesta kun ei ostettu pinkkejä saappaita. 

Tuli meinaan ihan oma lapsuus mieleen kun en yläasteikäisenäkään saanut omista vaatteista päättää jä häpesin itseäni kun ylläni oli äitini päättämät nöyryyttävät lastenvaateosastolta ostetut vaatteet. Itsemääräämisoikeuteni oli viety ja itsetuntoni oli olematon. 

En halua tehdä samaa lapselleni mitä minulle tehtiin. Tähän asti olen antanut lapsen valita parista vaihtoehdosta mitä haluaa pukea. Lapsi on kuitenkin vasta kolme vuotias. Olen kuitenkin miettinyt, että lapsi kuitenkin osaa osoittaa jo hyvin nuorena omaa tahtoa mitä haluaa pukea enkä halua olla se tukahduttva äiti joka vie lapselta itsemääräämisoikeuden ja samalla omanarvontunnon.

Mietin tässä mikä kamala natsimutsi olen ollut ja miten tähän on tultava muutos. Joissain asioissa annan hyvinkin valtaa valita itse, mutta on muutama asia missä määrään joustamattomasti. Ne ovat nukkumaanmeno, syöminen ja vessassa käynti. Perustarpeet jotka vaan on tehtävä ilman, että ipana saa vedellä narusta kuin pässiä. Mitä enemmän olen antanut ipanan tehdä itse ja valita, sen vähemmän uhmaa on ollut ja arki sujuu leppoisasti. Minusta on ihanaa ,että ipanasta on kasvanut hyvin omatoiminen reipas lapsi eikä ihan kaikessa tarvitse kokoajan auttaa.

Ladataan...
Sydän huokaa

 

Minulla on tunnollisuuttani tapana tuntea syyllisyyttä virheistäni ja jäädä vatuloimaan pahaa oloa mitä tuotin itselleni tai muille epähuomiossani. Vaikka myönnän virheeni ja pahoittelen aina ei saa virheitään anteeksi ja se jää painamaan mieltä. Olisi ihanaa jos toiset antaisivat virheille tilaa ja olisi mahdollisuus oppia virheistä. Usein virheeni johtuvat siitä, että ajattelen sydämmellä enkä rationaalisesti. Esim. kaksi ihmistä pyytää jotain jonka vain toinen voi saada. En osaa sanoa kummallekaan ei ja lupaan sen epähuomiossa kummalekin, jolloin tajuan jälkeenpäipän, että toinen joutuu pettymään. Siitä seuraa kamala sotku ja haukut päälle.

 

Toinen skenaario on varmasti myös monelle tuttu tilanne. Tiedän rajani mihin pystyn ja tiedän epämukavuusalueeni missä mokia sattuu vaikka kaikkensa tekee, mutta haluan silti kokeilla ja oppia. Toisen painostuksesta joutuu sitten tekemään jotain, vaikka olen sanonut, ettei se ole vahvin alani. Sen seurauksena teen virheitä ja saan syyt niskoilleni ja moitintaa. Jos mokaan en vaan osaa unohtaa virhettä vaikka tapahtuneesta olisi jo vuosia.

 

Riippuu paljon miten kukin suhtasuhtautuu virheisiin. Lähiaikoina tapahtui yksi kömmähdys joka hoidettiin todella sujuvasti ja kannustavasti. Vaikka nolotti ja podin pahaa oloa virheestäni minulle sanottiin, että "Ei se haittaa, sellaista sattuu kaikille." 

Huoleton äänen sävy ja hyvin hoidettu kannustava tilanne auttoi minua siinä, että en jäänyt vatvomaan asiaa omassa mielessäni.

 

Alkaa olla aika opetella hyväksymään virheellisyys, miettiä asiaa uudesta näkökulmasta ja nähdä tilaisuus mahdollisuutena eikä uhkana. Koitan olla armollisempi itselleni ja sallia virheet. En toki niitä tahalleen tee. Eihän mitään uutta ja innovatiivista tapahdu jos pysyttäytyy pelkässä omassa turvallisessa osaamisalueella ja pyrkii täydellisyyteen siinä. Mitä jos uskaltaisikin kokeilla, jotain mistä on kiinnostunut, mutta ei ole uskaltanut kokeilla koska pelkää virheitä ja epäonnistumista. Tiedän, että itsensä soimaaminen on typerää ja virheitä on iha ok tehdä, jos ne pystyy korjaamaan ja niistä oppii. Ehkä se onkin rohkeutta kokeilla uutta ja oppia siitä, asettaa itsensä epämukavuusalueelle ja uskaltaa tehdä parhaansa vaikka se ei aina tuottaisikaan heti hedelmää. Välillä saattaa erehtyä, mutta sen huomattua voi yrittää uudelleen tai vaihtaa suuntaa tarvittaessa. Onnistumisen ilo on jotain uskomatonta kun ylittää itsensä.

 

Ladataan...
Sydän huokaa


 

Meillä oli 3,5v ipanan kanssa keskustelu lohduttamisesta. Hän muisteli illalla päivän tapahtumia ja kertoi miten oli tippunut sohvalta ja äiti lohdutti. Sitten tuli lause joka sai niskakarvani nousemaan pystyyn.

"Mutta isi ei ota syliin. Isin luona ei pääse syliin ennen kun on lauhoittunut."

 

Lapsi tarvitsee syliä rauhoittuakseen. Oli kyseessä uhmakiukku tai suru, syli on meillä aina avoinna. Lapsi ei yksin kykene käsittelemään negatiivisia tunteita vaan tarvitsee siihen aikuisen apua.

Jos lapsi laitetaan yksin jäähylle rauhoittumaan raivon vallassa, se ei opi siitä mitään. Päin vastoi hän kokee hylkäämisen tunteen ja lapsi oppii, että rakkaudelle on asetettu rajat ja häntä rakastetaan vain kun hän on hyvällä tuulella. Hän ei opi tunnistamaan tunteita saati saa keinoja niiden käsityelyyn. Tämä on todella surullista ja luo turvattomuutta.

 

Vaikka vanhemmat varmasti erottavat mikä on surullista itkua ja mikä uhmaa. Ei lapsi tätä erota. Niin kuin keskustelustamme ipanan kanssa selvisi, että kyse on tilanteesta, jossa lohdutetaan lapsen säikähdykseen kaatumisesta. Lapsi veti johtopäätöksen, että isä ei olisi lohduttanut, sillä hän sotkee tilanteen vastaaviin uhmatilanteisiin, jossa hän ei ole saanut syliä ennen rauhoittumista. lapsi kyllä saa isältäänkin lohdutusta.

 

Mielestäni lapsen täytyy saada tuntea olonsa rakastetuksi ja hyväksytykai kaikkine puolineen. Ei se sylin tarve siitä vähene oli olo iloinen tai kiukkuinen. Mielestäni syli ja lohdutus tuo lapselle turvallisen paikan ja olon purkaa tunteita tai opetella tunteiden käsittelyä. Tämä ei poissulje rajojen asettamista.

 

Lapsen kehitykselle on vain haittaa jos lapselle annetaan ymmärtää, että tunteet on väärin ja pahasta. Pienelle lapselle kun nämä tunteiden ilmaisukeinot vielä ovat niin tuntemattomia. Vanhemman tehtävä on selittää lapselle se tunne. Se on otettava vastaan, eikä hyljättävä lasta nurkkaan rauhoittumaan ja palattava asiaan sitten kun tilanne on jo mennyt ohi. Rauhoittumisen jälkeen voi sitten kertoa keinoja lapselle miten voisi toimia. Raivon vallassa kun lapsi ei välttämättä kykene kuuntelemaan. Tärkeintä olisi ettei jätetä yksin tunnemyeskyn kanssa ilman mitään selitystä.

 

En käsitä miksi sylistä ja sylittömyydestä puhutaan palkintona tai rangaistuksena. Syli ja lohdutus ei liity tähän mitenkään. Ikään kuin lapsen pitäisi itsestään ilman minkäänlaista ymmärrystä pystyä rauhoittumaan yksin. Kuulostaa kohtuuttomalta ja sitä se on. Lapsen kun ei ole mitään pikkuaikuisia. He eivät osaa säädellä tunteita. Lapsi ei kasva kieroon kosketuksesta ja rakkaudesta. Sitä ei voi antaa liikaa. Kerron pienelle ihmeelleni joka päivä miten kallisarvoinen ja tärkeä hän on ja miten paljon häntä rakastan.

 

 

Pages