Ladataan...
Sydän huokaa

Olin tänä aamuna tulossa kaupasta kotiin ja kävellessäni verkkaiseen tahtiin joku tuli takaa taluttaen pyörää ja kyseli suuntaohjeita pyydellen runsaasti anteeksi. Neuvoin oikean suunnan ja reitin. Hän vielä kiitteli ja pahoitteli.  Sanoin, että saahan sitä kysyä. Hän vielä pahoitteli, että tuli siihen pyörän kanssa häiritsemään ja talutti vierellä. 


Tunnistin tästä itseni aivan täysin. Olen tuntenut paljon syyllisyyttä siitä, että olen ihmisille taakaksi. Varsinkin jos joutuu pyytämään apua. Tulee olo, etten ole ansainnut apua. Edellisessä suhteessa oli paljon tilanteita, joista tunsin syyllisyyttä toisen kommentoidessa ankaraan sävyyn ja tuntui kuin en olisi osannut tehdä mitään oikein. Monesti löysin itseni pyytelemästä anteeksi. 

Huomasin pyöräilijän painivan samojen ongelmien kanssa ja hän jäi hetkeksi juttelemaan. Kuten olin arvellut, hänelläkin oli mielenterveyden kanssa ongelmia. Olimme samassa veneessä. Lähtiessään jatkamaan matkaa hän vielä pahoitteli vuolaasti. Totesin, ettei hänellä ole mitään anteeksipyydettävää ja rohkaisin pitämään puolensa. Toivottavasti hänelle tuli edes hieman arvokkaampi olo. 
 
Keräsin matkalla kotiin kukkia maljakkoon ja mietiskelin miten hämmentävää oli olla anteeksipyytelyjen kohteena. Olen aina ollut se joka pyytelee anteeksi. Olen pyydellyt anteeksi varmuuden vuoksi jo ennen kuin ihminen ehtii loukkaantua. Tämä kohtaaminen avasi silmiä paljon. Mietin olenko pyytänyt turhista asioista anteeksi suotta. En kokenut pyöräilijää millään lailla taakaksi tai häiriöksi. Ehkä minunkaan ei pitäisi tuntea niin suurta arvottomuutta kaikesta ja olettaa ihmisten loukkaantuvan.  Jospa koittaisin olla viljelemättä anteeksi sanaa niin paljon. 
 
 

Ladataan...
Sydän huokaa

Ajattelin laittaa uuden blogihaasteen kiertämään. 

Haasteen säännöt ovat yksinkertaiset. Kerro emojeilla itsestäsi.

Tämä ystäväkirja tyylinen emojihaaste on omiaan kertomaan hymiöin omasta elämästä. Voit halutessasi keksiä omat kysymykset ja jättää vastaamatta niihin, mihin et tahdo. Haastakaa ahkerasti muitakin bloggaajia, joita seuraatte.

Toteutin tämän puhelimen muistiolla, mutta toki kaikenlaiset viestikentät sopii tämän tekemiseen.

Haastan Toreynn blogista Näissä neliöissä, Jonnan blogista Keyword love, Sinin blogista Hallamaa, EJOJM blogista Entä jos olisin joku muu, AnnLottanen blogista en pelkäisi mitään pahaa, Minnean blogista Minnean muruja, Iida blogista Iidan matkassa sekä Tosca blogista Tosca^2

Ladataan...
Sydän huokaa
Mietin pitkään anonyymiyttäni ja sitä rohkenenko kirjoittamaan oma naamavärkki edustamassa blogitekstien takana.

On haastavaa puhua julkisesti vaikeista ja aroista aiheista kuten mielenterveys, henkinen kasvu tai oma äitiys. Negatiivisten kommenttien vastaanottaminen vaatii tietynlaista luonteen lujuutta, jonka puutteen tiedostan itsekin. 

Kuitenkin olisi hienoa jos mielenterveydestä puhuminen olisi muillekin tavanomaista ilman paheksuntaa, eikä näistä asioista tarvitsisi vaieta. Julkisesti asioista puhuminen on hyväksi tabujen rikkomiselle. Minun on turha yrittää olla rikkomatta muiden normeja, sillä teen niin jokatapauksessa. Olen kuitenkin monien muotissa elävien ihmisten mielestä se, jonka mielipiteet ovat vääriä. Halusi muut tai ei. 

Toki on ihmisiä kellä ei ole mitään käryä mielenterveyshäiriöistä ja media suoltaa stereotyyppistä hullun hahmoa saippuasarjoissa. Moni ei erota masennusta, traumaperöisäiäistä stressihöiriötä, ahdistuneisuutta, psykoosia ja skitrofreniaa toisistaan vaan pitää niitä yhtenä ja samana asiana. Eihän syöpää ja flunssaakaan mielletä samaksi sairaudeksi, mutta psyykkisiinsairauksiin suhtaudutaan eritavalla.

Vanhemmalla väestöllä tuntuu olevan enemmän aihetta ihmettelyyn ja hyssyttelyyn, kuten olen saanut kokea. Nuoremmille mielenterveysasioista puhuminen alkaa jo muuttua luonnollisemmaksi. 

Bloggaamisen tarkoitus ei ole itsensä asettamista arvosteltavaksi, toisinkuin monet kuvittelevat.

Se on vertaistukea ja vaikuttamista. Toivon myös lukijoiden kunnioittavan tätä. Jos blogi ei miellytä tai herättää negatiivisia tunteita, suosittelen lukemisen lopettamista kommenttiboxiin spämmäämisen sijasta. En halua olla kenenkää muun tulkinta hyvästä tai huonosta ihmisestä. Jos blogini on ristiriidassa sinun näkemystsi kanssa on selvää, että et kuulu kohderyhmään. 

Bloggaajat eivät ole mitään vapaata riistaa ja blogit eivät ole mielikuvitus todellisuutta toisessa ulottuvuudessa. Niiden takana on oikeita ihmisiä. Myös elämässä jälkeeni jättämät myrkylliset ihmissuhteet voivat kaunan katkeroittamina arvostella blogiani, mutta yritän ymmärtää, että he peilaavat kommenteissa lähinnä itseään eikä minun totuutta. 

Tämä jää nyt toistaiseksi arvoitukseksi itsellenikin viitsinkö alkaa kuvittamaan blogiani omalla kuvalla. Voi olla parasta laittaa vain luontokuvia.

Pages