Ladataan...
Sydän huokaa
On vaikea hymyillä kun ihmiset kyseenalaistavat sairauden.

Joku omituinen vääristynyt stereotypia kertoo huhua, että masentuneet ei omista huumorin tajua. Big shocking new's: minäkin osaan hassutella. Ei masennukseen sairastumunen tarkoita, että luonne muuttuu. Huumorintajuni on mauton ja musta. Minulla on joskus myös hyviä päiviä kun jaksan jopa osallistua johonkin tapahtumaan tai nähdä ystävää. Se ei poista sitä tosiasiaa, että niistä palautuminen vetää sängynpohjalle ja hampaiden pesu, suihkussa käynti ja jääkaapilla käyminen on kuin monimutkainen operaatio johon ei voimattomuuttaan jaksaisi millään ryhtyä.
 
Se vaikka jaksaisi käydä ostamassa ruokaa ei tarkoita, että olisi työkykyinen. Ääripäänä olen myös ollut syömättä mitään järkevää ja havahtunut neljän päivän jälkeen sängystä, että jääkaapista on hävinnyt vain litran jugurttipurkki. En kertakaikkiaan ole löytänyt syytä nousta sängystä ylös ja elää, eikä löydy yhtään hyvää ajatusta motivoimaan minkäänlaiseen toimintaan.

On myös hetkiä jolloin voin näyttää läsnäolevalta ja iloiselta.

Miten masentunut voi muka vaikuttaa tältä? Tunnen niin syyllistä oloa pahasta olosta, että tunnollisuuttaan sitä haluaa antaa itsestään parasta. En halua käyttää ystäviä minään sylkykuppina ja kuormittaa omalla pahalla ololla. Tottakai menen kylään silloin kun jaksan ja olen hyvällä tuulella. Eihän sitä kukaan jaksa kuunnella kuolemantoiveita ja masentavia puheita, oli sitten miten hyvä kaveri tahansa. Ehkä sitä alkaa itsekin vähättelemään omaa sairautta vitsillä, ennen kuin kukaan muu ehtii vähättelemään. Haluan mielummin piristyä ystävien seurasta ja hetkellisesti se onkin piristävää kun saa nauraa. Yksin ollessa palaakin sitten todellisuuteen. Itkut voin itkeä kotona. 
 
Myös pelosta ymmärtämättömyyttä kohtaan on helpompi yrittää reipasta naamaa, ettei tarvitse olla haukkujen kohteena miten laiska, saamaton ja hyödytön olen kun en ota itseäni niskasta kiinni. Arvostelua ei vaan jaksa kuunnella eikä kykene ottamaan vastaan, kun on jo valmiiksi huono olo. Sitä ei halua yhtään kurjemmaksi.  Varmasti parisuhteeni ovat vaikuttaneet tähän pelkoon, kun nämä elämäni miehet eivät ole missäänvaiheessa osoittaneet ymmärryksen hitustakaan. Tästä päästäänkin suureen ihmetykseni aiheeseen; miksi mielenterveysongelmiin suhtaudutaan eri tavalla kuin fyysisiin? 

Aina ei kuitenkaan tarvitse "yrittää" näyttää iloiselta, koska masentunutkin pystyy olemaan välillä iloisella tuulella.

Tapaan ihmisiä vain silloin kun tiedän siihen pystyväni. Miksi lähtisin ystävien seuraan juuri niinä hetkinä kun olen pohjalla? Ei silloin kykene sellaiseen. Enkä halua osakseni mitään sääliä tai toisesta ääripäästä painostistausta aktiivisemmaksi. Toisekseen en halua olla kenellekään negatiivinen äreä kyrvänsyylä. Enhän itsekään kestä sellaisien ihmisten läsnäoloa ja tulen sellaisista ihmisistä vaan pahalle tuulelle. Ihan kohteliasta pysyä silloin kotona yksin kun tietää, että ei kykene olemaan sosiaalinen ja läsnä. Juurikin tämän takia on tullut pidettyä vähemmän yhteyttä ihmisiin. Se ei tarkoita, että en olisi kiinnostunut kuulumisista ja haluaisi olla tekemisissä. Nyt vaan on masennuskausi, eikä kykene. On vaan ne läheisimmät joiden kanssa on yhteydessä.
 
Tämä hetkellinen iloisuus saattaa helposti antaa mielikuvan, että kaikki on hyvin. Eihän kukaan ole näkemässä minua silloin kun olen pohjalla. Itselleen on vaikea antaa lupaa romahtaa, jos ei ole omassa rauhassa. Kyllä varmasti vaikea masennus alkaa näkyäkin ulospäin. Omasta kokemuksesta keskivaikeaamasennusta sairastavana voin puhua omasta puolestani näin lyhykäisyydessään, että minäkin hymyilen ja nauran. Se ei poissulje sairastamista. Tämä aihe on nimenomaan yksi syy miksi monet ei tunnista masennusta itsestään. Koska kuvitellaan, että masentuneen kuuluu näyttää surumieliseltä ja eihän minulla voi olla masennusta kun kaikki on periaatteessa hyvin. Mikäli masentunut on joskus hyvällä tuulella, se on täysin normaalia. Sen ei pitäisi olla ihmetyksen aihe.

 

Ladataan...
Sydän huokaa

 

Pohdiskelin blogin aiheiden rajaamista. Haluaisin postata myös kevyistä aiheista esim kauneudenhoidosta, mutta monet voi kokea, että tälle pitäisi perustaa oma bloginsa. Näen asian kuitenkin liian monimutkaisena, jos blogeja pitäisi ylläpitää useampaa. Minulle on helpompi, että kaikki postaukset ovat yhdessä blogissa. Lukija voi sitten itse skipata postauksen mikäli kokee, että eivät kuulu kohderyhmään. Välillä sydän huokaa suuresta painosta, välillä keveydestä. Miksipä ne kummatkin eivät mahtuisi samaan blogiin.

 

Laitetaan tähän väliin vähän kevyempää postausta kesähaasteen merkeissä.

 

1. Lippis vai lierihattu?

Lierihattu. Minulle ei sovi lippis ollenkaan. Lierihatussa tunnen oloni kotoisammaksi.

 

2. Pehmis vai jäätelöpallo?

Pehmis. Saatan litrajäätelöä ostaessakin mössätä jäätelön pehmikseksi.

 

3. Herneet vai mansikat?

Mansikat. Olen herneille lievästi allerginen, mutta ovat ne silti hyviä. Mansikoita voi syödä ilman kutinan tunnetta kurkunpäässä.

 

4. Palju vai järvivesi?

Järvi. Olen vaan kerran ollut paljussa ja siitäkin seurasi vain silmätulehdus ja ihottumaa.

 

5. Grilliherkut vai kesäkeitto?

Grilliherkkuset. Maissia, uusia perunoita, parsaa, makkaraa, pihviä, ananasta, tomaattia ja kylkeen joku kylmä juoma. Ai että, ai ettien että.

 

6. Mökki vai teltta?

Mökki. Telttailusta kuten paljusta on vähän huonoja kokemuksia. Mukavuuden haluisena kuitenkin pysyn mielummin kaupungissa hyttysten ulottumattomissa.

 

7. Varjo vai auringonpaiste?

Sekä, että. Aurinkoa on muutenkin niin vähän vuo0dessa, että siitä mielellään nauttii sen vähän aikaa kun pystyy. Tulee aika syylllinen olo jos tulee maattua kotona eikä kykene ulos vaikka olisi kaunis ilma.

8. Kesäsade vai kesätuuli?

Tuuli. Tuntuuhan se hyvältä helteellä kun tuuli vähän puhaltaa ja viilentää oloa.

 

9.Lavatanssit vai festarit?

Festarit. Keikoilla käyminen ja tapahtumat on ihana irtiotto arjesta.

 

10. Roadtrip vai riippukeinu?

Riippumatto. En ole kovin kiinnostunut reissaamisesta. On muutama paikka minne olisi kiva matkustaa, mutta sinne haluan mennä lentämällä, en autolla.

 

11. Hiirenkorvat vai syreenin tuoksu?

Hajusteyliherkkänä ja allergisena sanon, että pois nuo minusta. Siitepöly, heinät ym kasvillisuus aiheuttaa oireita, jota ei toivoisi kenelekään. Onneksi olen löytänyt hyvän lääkityksen, että näiden allergioiden kanssa pystyy elämään.

 

12. Mato-onki vai golfmailat?

Mato- onki. Ennen en välittänyt onkimisesta ja kalastamisesta. Koin sen pitkäveteiseksi ja tylsäksi. Nyt tekisin mitä vaan, että pääsisi yksin rauhassa soutelemaan ja ongelle. Sitä voi sanoa rentoutumiseksi. Niin se mieli muuttuu.

 

Mukavaa kesää kaikille ja ihanaa lomaa niille keillä se vielä on edessä.

Ladataan...
Sydän huokaa
Miksi on niin vaikea sanoa ei?

En aina ole uskaltanut toimia oman parhaani mukaan. Olen asettanut itseni toissijaiseksi liiasta empaattisuudesta, koska en halua että minua tituleerataan hankalaksi ihmiseksi. En haluaisi tuottaa pahaa mieltä kellekään. Olen päätynyt joustamaan, ettei kenellekään tulisi mielipahaa. Jos sanookin "ei" siksi, että myöntyminen olisi oman tahdon vastaista, mutta toiselle tulee siitä paha mieli, tuntuu kuin olisin syyllinen tähän pahaan oloon ja olisi kohdellut toista kaltoin. 

Toisen puolesta pahan mielen tunteminen on kuin kirous.

En haluaisi aiheuttaa kenellekään pahaa. Olen niin herkkä, että aistin muiden mielialat enkä halua tuottaa kurjaa oloa muille, koska sitten minullekin tulee kurja olo. Siksi on helpompi myöntyä kun tietää, että edes toiselle kahdesta tulee hyvä mieli. 

Pitäisi vaan aina muistaa, että muiden tunteista ei ole vastuussa.

Voi kun se olisikin niin helppoa. Minut on opetettu, että kun on hyvä muille niin muutkin ovat hyviä minulle. Ohjenuorana on ollut, että kohtele ihmisiä kuten haluat itseäsi kohdeltavan. Minun kanssa on helppo tulla toimeen ja minua on monesti taivuteltu taipumaan, vaikka olisin aluksi kieltäytynyt. Tämä johtaa helposti hyväksikäyttöön ja tietämättään altistaa itseään toisten pompoteltavaksi. On helppo myöntyä, että kieltämisestä ei seuraisi mitään pahaa. Se paha voisi olla pahempaa kuin suostuminen. Vaikuttaa harmittomammalta vaihtoehdolta. Edelleen odottelen koska alan saada sitä samaa hyvää takaisin mitä itse olen antanut. Tämä odottelu voi joskus turhauttaa ja osaan tilanteen mukaan olla myös melko tökerö, enkä aina osaa asetella sanojani oikein. VArsinkin niissä tilanteissa kun saan tarpeekseni.

Kuka on elämäsi tärkein henkilö?

Olen alkanut miettimään tätä ihan eri näkökulmasta mitä en ennen tajunnut. Millainen ihminen se sellainen on, joka ei koe syyllisyyttä siitä, että käyttää tätä hyväksi? Millainen ihminen saa itselleen hyvän mielen, kun toinen suostuu vasten tahtoaan? Haluanko tosiaan sanoa tällaiselle ihmiselle "kyllä".  En tosiaan halua. Aloin kyseenalaistaa miksi kieltäytymiseni ei saisi olla vaihtoehtoinen toimintamalli. Ihminen joka hyväksyy sanan ei hylkäämättä, on sellainen jota arvostan. Sellaiselle haluaa myös antaa apunsa ja tukensa pyytämättä. Olisi mukava pystyä pitämään puoliaan, ilman että tarvitsee pelätä mitä siitä seuraa. Täytyy opetella olemaan itselle se tärkein. Olemaan päähenkilö eikä sivuroolissa. Joskus vaan on tuotettava muille pettymyksiä. 

Pages