Ladataan...
Sydän huokaa

EROSSA ON MONIA TUNTEITA JA YSTÄVÄNI LOHDUTUSTA LAINATEN, KAIKILLE NIILLE PITÄÄ ANTAA LUPA TULLA

 

Exä on kovasti yrittänyt pitää yhteyttä, mutta olen pyytänyt antamaan tilaa, koska haluan päästä irti surun ja syyllisyyden tunteistani. 

 

Yksi tunteista on pelko pärjääkö yksin. Olen miettinyt mitkä asiat parisuhteessa todella ovat niitä mitä tarvitsen ja mitä ilman ei pysty elämään. Vai tarvitsenko todellisiudessa mitään. Tulenko toimeen ilman. En voi antaa parisuhteen määritellä onnellisuuttani.

 

Asioita mitä olen jäänyt kaipaamaan on päivittäinen kommunikointi. Erossa menettää parhaan ystävänsä, joka puoliso monelle on. Sitä se oli ainakin minulle. Ei ole sitä kenelle kertoo päivän tapahtumat. 

 

Läheisyys on toinen. Sitä kaipaa, mutta ilman sitä pystyy oppia olemaan. Kenestäpä ei olisi mukava käpertyä lusikkaan ja hipsutella. Kuitenkaan kaikissa parisuhteissakaan tätä ei ole, joten ei pidä olettaa, että sinkkuna olisi yhtään sen yksinäisempi. Olen kokenut suhteissanikin yksinäisyyttä. 

Yksin pärjäämiseekin liittyy myös ajatus surujen kestämisestä yksin. Kun ei ole sitä toista tukemassa. Jos parisuhde ei ole terve, ei tätä tukemista saa. Tässäkään tapauksessa ei eroa tilanteestani sinkkuna millään lailla. 

 

Taitaa tosiaan olla niin, että ei ole mitään perustetta ettenkö pärjäisi yksin. En koe jääväni paitsi mistään mistä en olisi jäänyt paitsi jo suhteen aikana.

Ladataan...
Sydän huokaa

VAATIIKO MUUT LIIKAA TÄYDELLISYYTTÄ, JOTTA VOIVAT HYVÄKSYÄ VAI RIITTÄÄKÖ KESKENERÄISYYS? 

Minussa on asunut pelko koko ikäni. Pelko toteuttaa itseäni. Epäonnistumisen pelko. Hylätyksi tulemisen pelko. Riittämätön olo. Olen pelännyt asettaa itseni haavoittuvaksi. Uskonut, että oma tahtoni on humpuukkia ja itsekästä. Minuun on juurtunut toisten ihmisten totuudet, joissa en halua enää elää. Nyt kun saan jäsenneltyä ajatukseni ja ymmärrän tämän, mietin miksi olen antanut näin käydä itselleni. Ehkä minussa sitten on, jotain masokistisia piirteitä. Olen tottunut niihin lapsuuden aikaiseen tuttuun ja turvalliseen huonoon kohteluun, että niitä imee puoleensa vieläkin, koska erilainen tuntuisi niin vieraalta. Kyllähän sen tunnistan itsestäni, että keuja ei osaa ottaa vastaan. Se on niin poikkeavaa normaalsita, ettei siihen usko. En tietenkään ole tahtonut itselleni mitään huonoja kokemuksia. Jotenkin ihmeellisesti tuntuu kuin joku magneettinen voima vaan olisi vetänyt kaiken puoleeni. Nyt kun kirjoitan tätä tajusin, että kyseessä on selkeästikin tunnelukko, koska minuun on aina vaikuttanut pitävätkö muut minusta vai ei. 

Vai olenko se sittenkin minä joka luulee muiden vaativan, ja siksi muuntautuu muiden odotuksiin. On kova tarve saada tuntea hyväksytyksi tulemisen kokemuksia. Tämä irtaannuttaa vaan kauemmaksi omasta itsestään, jos hyväksyntää haetaan miellyttämällä muita. Kaipuu on kova, koska sitä en ole saanut lapsuudessa silloin kun sitä olisi tarvinnut. Hyvä itsetunto syntyy hyväksytyksi tulemisen tunteesta. Hyväksytyksi tuleminen olisi erityisen tärkeää, että voisi kehittyä terve mieli ja ehyt itsetunto. Joskus mietin onko hyväksynnän haluaminen liikaa vaadittu.

Voiko täyttä hyväksyntää edes saada?

Yksikään mies ei ole kestänyt minua sellaisena kuin olen. Kaikki ovat yrittäneet muuttaa minua. Ei ole ketään kuka olisi kestänyt minua pahimmillani. Tukenut alamäissä. Miehet ovat aina halunneet minusta valmiin paketin ja ruusuilla tanssivan narussa vedettävän naisen. Kun en olekaan ollut tätä, olen saanut osakseni henkistä väkivaltaa. Perhesuhteissa olen myös kokenut pelkästään alistamista, jossa päätöksiäni koitetaan hallita. Jos olen erehtynyt ajattelemaan omilla aivoilla, ideoideni tilalle on aina istutettu uusia, koska omani ovat itsekkäitä ja epärealistisia. Kaikki ketkä elämässäni ovat olleet suurina vaikuttajina ovat ilmaisseet paheksuntaa halustani tuntea täyttymystä omien mielenkiinnon johdattamista saavutuksista. Sitä ei meidän suvussa suoda kenellekään. Meillä kunnioitetaan vaan marttyyrejä. Harmi kun omaa sukua ei voi valita. Tuntuu kuin olisi perheetön eikä kuuluisi minnekään.

Kuvittelin saavuttavani tavoitteet keskittämällä tekoni, arvoni, olemukseni yhteiskunnan arvostamiin asioihin. Luulin ehkä itsekin, että ne olivat mitä minä halusin, vaikka todellisuudessa muut halusivat sitä minusta. Muut ovat aina määritelleet miten tulisi elää, jottai voisin olla onnellinen. Miksi sitten en kykene tuntemaan täyttymystä mistään? Ei tällä muiden onnen eteen rehkimisellä kuitenkaan ajeta omia etuja. Omat tavoitteet on saattaneet muokkautua ympäristön painostuksesta ja asetettu niin mitä muut odottavat minusta. Koska en ole halunnut niitä tarpeeksi, en ole menestynyt. Pitää haluta koko sydämmestä jos haluaa asioiden toteutuvan. 

Hyväksytyksi tulemisen tarve rajoittaa elämää omien toiveiden ja mielipiteiden esittämisen pelossa.

En haluaisi kenenkään muun määrittelevän minun arvoani. Yritän siksi kovasti päästä eroon hyväksynnän kaipuusta. Haluan olla itselleni täysin rehellinen ja miettiä mitä asioita haluan lähteä tavoittelemaan niin, että miellyttäisin vain ja ainoastaan itseäni. Haluaisin pikkuhiljaa alkaa hyväksymään omia piirteitä ja unelmia, mutta todellisuudessa häpeän niitä. Itseinho on niin suuri, että en usko edes ansaitsevani mitäåän. Liian pitkään olen luopunut omasta, että voisin sopeutua elämään muiden joukossa. Olen ymmärtänyt, että raskaampaa on elää valheessa kun olla erillainen ja yksin. Tällä kertaa haluaisin kokeilla olla yksin ja tehdä omia asioita. Jos vielä matkan varrelle sattuu astumaan henkilöitä, jotka tämän hyväksyvät, se on vain odottamaton yllätys. Haluan löytää kadottamani ihmisen sisältäni. Haluan tuntea itseni paremmin. Haluan luoda omaa elämää ilman kenenkään odotuksia ja vaatimuksia. 

Miten ihmeessä saisi muut hyväksymään haaveeni kun itsekin häpeän niitä? Aina on joku joka asettuu haaveiden tielle ja kertoo mistä minun pitäisi haaveilla. Ehkä itsevarmuutta saisi hemmottelemalla itseään ja hankkii niitä asioita ja välineitä, millä voi kehittää omia piirteitä ja osaamista, sekä omia piirteitä. Itsensä hemmotteleminen on vaan niin vaikeaa, koska se syyllistää minua ja joku piru takaraivossa kuiskii miten itsekäs ihminen olen eikä kukaan arvosta minua. Tämä piru kylvää minuun sanomaa miten ihmisien arvostuksen saa vain kun tekee mitä muut käskee. On vaikea olla tuomitsematta itse omia tarpeita ja tunteita, kun muutkin ne tuomitsevat. Olisi kuitenkin mukava oppia hyväksymään oma tahto ilman syyllisyyttä, jotta voisin tuntea turvallista oloa yksin, nauttia omasta seurasta ja kohottaa itsetuntoa. 

 

Ladataan...
Sydän huokaa
Aluksi en huomannut vihjeitä erosta. Jälkeenpäin ajateltuna sitä mietti väistämättömänä. 

Ensin tuli shokki ja aloin vaistomaisesti takertua toiseen elätellen toiveita jatkosta. Tämän jälkeen kielsin asian, koska en halunnut erota ja suhde jatkui hetken huonona. Sitä jatkaa yrittämistä siitä huolimatta, että jättäjä olisi halunnut lähteä jo ajat sitten, vaikka ei tätä välttämättä olisi ottanut tosissaan puheeksi. Tässä vaiheessa alkaa itsekin hahmottaa, että näin ei voi jatkua. Tämä kieltämisen aika auttaa sulattelemaan asiaa ja kypsyttämään eropäätöstä. Lopulliseen eropäätökseen edetessä tilanne alkoi konkretisoitua ja ymmärsin miten elämä on kriisissä. Eroa alkoi suremaan lohduttomasti ja ero tuntui maailmanlopulta. Silloin tälöin se maailmanlopun fiilikset saattavat vierailla ajatuksissani, mutta ei enää niin paljon. Kumppani joka jo pitkään suhteen aikana oli uhitellut erolla puoliksi vitsillä jossa piilee totuuden jyvä, on todellisuudessa tiennyt eron tapahtuvan ja on edennyt itse jo pidemmälle sen käsittelyssä. Kun ero on jo astunut voimaan ja kummallakin on oma elämä ja omat kodit, sitä miettii olisiko voinut välttää sen jotenkin. Sitä syyllistää itseään mitä typerimmistä asioista. Olisinko voinut tehdä jotenkin toisin.

Nyt ymmärrän miksi koen tämän eron niin eritavalla kuin edellisen. Edellisessä olin jättäjä ja jätetyllä kesti kaksi vuotta päästää minut lähtemään, ennen kuin uskoi, etten rakasta häntä enää. Minuun takerruttiin hyvin epäterveellä tavalla, vaikka halusin jo elää omaa elämääni. Kodinkin olisin saanut, mutta ei päästetty lähtemään. Voin vasta nyt ymmärtää miten paljon uusinta kumppania saattoikaan ahdistaa olla viimeiset kuukaudet kanssani, kun oli jo sulatellut eroajatuksia pidempään. Tämä on juuri se ahdistus mitä koin edellisen kanssa paljon pidempään ja se oli elämäni ahdistavinta ja kamalinta aikaa kun rakkaus oli jo loppunut. Tällä kertaa olin jätetty ja se oli tuore expuolisoni, jolta loppui rakkaus. Minulla sitä olisi vielä riittänyt.

Jokainen ero on erilainen ja niistä oppii

Olin oppinut edellisestä erosta, että ei pidä jäädä asumaan toisen kanssa seuraavaksi kahdeksi vuodeksi vain siks, että toinen haluaa käsitellä eron vaiheita saman katon alla. Se vaan pitkittää kieltämisvaihetta, eikä eroa todella pääse käsittelemään tästä edemmäs. Onneksi tuorein kumppanini ymmärsi tämän eikä antanut minun jäädä jumittamaan epärealistisiin ajatuksiin, että meillä olisi vielä jotain toivoa yrittää. Tämä on ensimmäinen kerta kun voin rehellisesti sanoa, että tässä kyseisessä tilanteessa kunnioitin hänen empatiakyvyn puutetta. Hän toi järjen äänen, mitä en tunteiltani pystynyt ajattelemaan. Samaa en voi sanoa ensimmäisestä erosta. Liika empaattisuuteni antoi syyn manipuloida minut jäämään vasten tahtoani. Jos ihan rehellisiä ollaan, minua kiristettiin jäämään sillä uhalla, etten näkisi enää lastani koskaan ja minut vietäisiin väkisin hullujenhuoneelle ja "kerrottaisiin totuus"(valehdeltaisiin), että olen hullu(synnytyksen jälkeinen masennus). Kun narsisti hallitsee tosita, stiä alkaa itsekin uskoa hänen puheita ja luulee olevansa hullu, eikä tulisi pärjäämään yksin.

Koen tämän jälkimmäisen eron paljon asiallisemmin ja siistimmin hoidetuksi. Juuri niin hienovataisesti, mutta jämptisti kun kaksi aikuista ihmistä voi eron hoitaa. Täyttyy kunnioittaa tästä tuoretta exääni, vaikka enne eroa olikin provosointia ja tahallista ärsyttämistä. 

Miten erosta selviää?

Ehkä tämän itseni syyllistämisen ja suremisen myötä voin keskittyä niihin asioihin, minkä takia en halunnut jatkaa suhdetta. Niihin pahoihin piirteisiin ja siihen, miten persoonamme eivät sopineet yhteen. Lopettaa hyvien hetkien haikailu ja keskittyä tuntemaan inhoa, joka auttaa minua säilyttämään tarvitsemani etäisyyden, vaikka exä yrittäisikin ottaa yhteyttä. Tämän jälkeen pystyn ajattelemaan exän asiana, joka ei enää herätä minkäänlaisia tunteita. Ainoa tunne mikä jää  jäljelle on välinpitämättömyys. Tämä matka erosta eheäksi varmasti auttaa minua hyväksymään asiat ja jättämään tapahtumat taakseni. Sen jälkeen joko jatkamme ystävinä tai emme. Tulevaisuus näyttää.

Pages