Morjens vaan taas lukijat, mahdollisesti jopa suosikki-ihmiskoe-eläimenne täällä taas hei.

Alun perin erään suosikkiblogini Facebook-feedistä saamani tiedon mukaan Lilyn suuri uudistus tapahtuu huomenna. Ainakin mikäli olen ymmärtänyt oikein, suositeltujen blogien ympärillä pyörivä uusi etusivu on sen erään tietyn sormen ojennus meille suosittelemattomille bloggareille. Itse en tietenkään ole mitään kunniamainintoja tai Aussie Blog Awards -kutsuja odottanutkaan, viimeistään tämän hengentuotteeni aiheiston ja tyylin vakiinnuttua salonki- ja markkinointikäyttökelvottomiksi, ja varsinkin kun on ollut tämä tauko, puhumattakaan tietysti siitä että aivan hirveän laitteistoni ja vielä kukkaan puhkeamattomien huippuvalokuvaajaominaisuuksieni takia tuotokseni kuvallinen anti jää tasoltaan vielä sisällöllisenkin alapuolelle. (Tietysti tässä välissä voisin viitata viime aikoina velloneeseen keskusteluun blogien oikeakielisyyden merkityksestä ja siihen, että ei nättikuvainen ja kirjoitusvirheellinen blogi ole sen täydellisempi kuin huonokuvainen ja kunnollisella suomella kirjoitettukaan. Jos nimittäin jonkun positiivisen määreen haluan liitettävän omaan tuotokseeni niin oikein sentään kirjoitan, pirskatti.)

Joka tapauksessa minä ja varmasti moni muukin aloitteleva bloggari valitsi Lilyn lähes ellei täysin pelkästään siksi, että etusivun feedin kautta tuntemattomankin kirjoittajan jutut pääsevät osallisiksi monien lukijoiden huomiosta. Vuosi sitten kirjoitukseni vilahtelivat jopa Lilyn Facebook-mainoksissa, ja kaiken kaikkiaan Lilyn panostus uusiin bloggareihinsa oli aivan mahtavaa. Olenkin ehdottomasti kiitollinen tästä mahdollisuudesta altistaa internettiä selaileva yleisö luovuuteni hedelmille. Tiedostan myös, etteivät seikkailuni tuo tuhatmäärin asiakkaita, mutta kuitenkin jokaisen postaukseni myötä sadoista pariin tuhanteen ihmistä katsastaa paitsi päivän epistolani, myös Lilyn kalliilla rahalla myymät mainokset, ja näin kilauttaa rahaa Lilyn taskuun. Tässä vanhassa mallissa kysessä on tietysti ehdottomasti voitto-voitto -skenaario, varsinkin minulle. En kuitenkaan voi täysin nillittämättä hyväksyä näinkin suurta muutosta tähän, itselleni toki hyvin edulliseen, status quoon.

Minunkin kohtaloni on nyt ilmeisesti hautautua mappi Ö:hön. Mikäli haluatte nauttia tarjoilustani vielä jatkossakin, helpoiten kannoilla pysyy Tyttiksen Facebook-sivun kautta (postailen sinne kaikkea muutakin mukamas hauskaa kuin blogipäivityksiä). Blogilista ja Bloglovin' ovat myös ihan kelpo pelejä, ja tietysti voitte lisätä Tyttiksen täällä Lilyssä seurattujen blogien joukkoon. Ja ennen kaikkea haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olette seuranneet edesottamuksiani. Olette ihan parhaita ja tykkään teistä hirmuisesti.

<3

Olen jo joskus penskana käyttänyt oliiviöljyä ihan sellaisenaan hiusten esihoitoon ennen shampoopesua. Olin selvästikin taas aikaani edellä, sillä asiantuntijalähteeni mukaan erilaiset öljyt ovat hiusten hoidossa kuuminta hottia. Paitsi esihoitona, öljyjä voi sekoittaa tavalliseen tai hiuksiin jätettävään hoitoaineeseen, ja ne kuulema tekevät varsinkin paksulle ja kuivalle tukalle ihmeen jos toisenkin. Olin juuri sattumalta ostanyt Lidlistä noin kahdella eurolla litran pullon ilmeisesti hiusten hoitoon loistavasti soveltuvaa auringonkukkaöljyä. Kun kerran fancypants -tason hiustenhoitoeliksiirien vaikuttavaa ainetta saa pilkkahintaan ruokakaupasta, miksi maksaa itse tuotteista? Laitoin siis öljyn testiin.

Nyt koeistin öljyä sekoitettuna hoitoaineeseen ja silikoniseen latvasuojaan. Shampoon jälkeen käytettävään hoitoaineeseen hyvä resepti on noin kolme tippaa öljyä ruokalusikalliseen hoitoainetta. Tällä seoksella hiuksista tulee raskaat ja sileät, joten erityisen hyvin tämä sopii pörröiselle, luonnonkiharalle tukalle. Sekoitettuna teelusikalliseen latvasuojaa (itselläni oli käytössä Glissin erityisen kuivien hiusten latvasuoja) 2-3 tippaa öljyä tekee hiuksista selvästi kiiltävämmät. Kummallakin näistä metodeista on erittäin tärkeää, että öljyseosta ei levitetä hiusten juureen, tai hiuksista tulee likaisen näköiset. Auringonkukkaöljy ei tuntunut imeytyvät hiuksiin yhtä hyvin kuin suosikkini tähän hommaan, kylmäpuristettu oliiviöljy.

On se parempi kuin ennen. Mutta miten mulla on taas oranssi naama? Eeeei!

Hiusten esihoitona olen tosiaan käyttänyt öljyjä jo ties milloin. Tällöin siis kuiviin, pesemättömiin hiuksiin levitetään reilusti öljyä, annetaan vaikuttaa maun mukaan, ja lopuksi pestään ja hoidetaan hiukset kuten normaalistikin. Tämä on sopii hyvin karheille, kuiville hiuksille. Samaa metodia voi käyttää myös liian tummaksi päässeen hiusvärin vaalenteluun. Hiuksiaan kirkkaanpunaisiksi värjäävät voisivat lurauttaa tuonne öljyn joukkoon leivontaan tarkoitettua elintarvikeväriä noin neljänneksen ja antaa vaikuttaa tunnin: halpa ja myrkytön keino virkistää väriä ja kyllä muuten pysyy.

Vielä paremmat tehot esihoidosta saa irti kun öljyyn sekoittaa hoitoainetta tai hiusnaamiota. Hiusvärin haalistumista pelkäämättömät voivat lisätä vielä sitruunamehua joka happamana sulkee hiuksen pintaa. Hyvä sekoitus on esimerkiksi noin pingispallon kokoinen köntsä hoitoainetta,  reilu ruokalusikallinen öljyä ja ruokalusikallinen sitruunamehua. Sitruuna saattaa tosin sävyttää hyvin vaaleiksi valkaistuja hiuksia hieman keltaiseen päin, joten ihan platinablondeille en välttämättä sitruunalisää suosittele. Ja tosiaan, vaikkapa puolisen tuntia päässä, pesu ja hoito.

Olen vieraillut Google Analyticsissä (en tietenkään käy siellä joka päivä kyttäämässä ja ihmettelmässä lukijamääriä, enpä en), ja huomannut, että nyt viimeisen viikon aikana olen saanut kiitettävissä määrin uusia lukijoita. Varsinkin heitä/teitä ajatellen klikkasin esille kaikkien juttujeni kävijämäärät ja kokosin kattauksen suosituimmista vanhoista jutuista. Tässä siis postaustaukoa edeltävän ajan parhaat/luetuimmat:

1. Oodi ohennussaksille eli näin leikkaat itse hiuksesi
Sinäkin pystyt siihen omassa vess... kotikampaamossasi.
Versio 1: Epämääräinen polkka, Versio 2: Selkeä polkka

2. Hiusten värjääminen Kool Aidilla
Trendikkään pastellisävyn saa hiukseen myös käyttämällä ameriikkalaista tiivistemehujauhetta. Lue kootut kämmäilyt, väistä pahimmat sudenkuopat.
Osa 1: Värjäysprosessi, Osa 2: Lopputulos

3. Testissä Elivo Kirkas Iho -kapselit
Ihmeaine laktoferriinin pitäisi olla pelastus rasvaiselle ja epäpuhtaalle iholle mutta kuinkas sitten kävikään?

4. Niksi-Tyttis: Apua, hiusväristä tuli liian voimakas/tumma
Ei hätää, tähänkin ongelmaan löytyy (potentiaalisia) ratkaisu(ja).

5. Helppo keijukampaus
Kuka tahansa osaa tehdä helposti tällaisen:

Woah.

6. Kiharat helposti ilman välineitä
...tai näpsäkät kiharat. Hiusmuotoilu kuuluu kaikille!

7. Suuri BB-voidevertailu
Kattaa kokonaista kolme BB-voidetta. Mutta hei, mä joudun oikeesti ostamaan kaiken mitä testaan!

8. Oho, värjäsin hiukseni vihreiksi
Ja siis en silleen superhienolla Concoction-Sofia -tyylillä vaan juuri sillä toisella tyylillä.
Osa 1: Hupsan Osa 2: Jälkipyykki

9. Ripsien ja kulmien kestovärjääminen
Ole itse oma kosmetologisi, taas.

10. Meikitön päivä on perseestä
Pätee myös tietyin osin Alaston totuus -kampanjaan.

Ostin jo viime kesänä Garnierin perusmallin BB-voiteen. Voide oli muuten ihan kelpo kamaa, mutta aivan liian rasvainen sekaiholleni. Garnier lanseerasi hiljattain samasta voiteesta seka- ja rasvoittuvan ihon version, ja kun se vielä on saanut kehuja ainakin Sannilta, odottelin tämän testaamista mielenkiinnolla. Tiistaina koululla jaettiin jostain kumman syystä mystisiä paperipusseja täynnä erilaista promomateriaalia, ja kun löysin sieltä tämän voiteen testerin, laitoin sen koeistukseen.

Voide on huomattavasti normaaliversiota tummempaa ja omituisen kellertävää vaikka sävy on pakkauksen mukaan sama. Tämä myös tummuu vielä lisää täysin puhtaillekin kasvoille levityksen jälkeen. Voide jättää aika lailla meikatun näköisen pinnan, ja tuoksuu kevyesti desinfiointiaineelta. Aivan mattaiseksi tälläkään ei tietenkään kiiltävää ihoa saa, mutta naama kestää ihan siistin näköisenä yllättävän kauan. Kuivuessaan voide tuntuu hieman kiristävältä naamalla, joten voi olla että pidempiaikainen käyttö johtaisi ihon kuivumiseen. Kuitenkin voiteesta kesäkäyttöön sopivan tekevä SPF 20 pelastaa paljon: kuumalla säällä iho kaipaa vähemmän kosteutusta (ainakin minun naamani pukkaa talia kuin viimeistä päivää joten kuivumisvaaraa ei ole) ja tämä tumma sävy sopii ruskettuneelle iholle.

Tuomio: reilusti päivettyneelle sekä rasvaiselle iholle, jolla ei ole paljoa peitettävää, ihan kelpo tuote. Minulle liian tumma eikä tällä säällä tarpeeksi kosteuttava.

Yh, liian tumma pohjameikki. Ohessa myös salainen kikkani turvonneen ja riippuvan yläluomen kanssa toimintaan: tummaa mattaluomiväriä roikkuvaan kohtaan ja raivoisa häivytys.

Nythän on niin että nykyään kaikki coolit tyypit treenaa: A. Sinivaara, Saara Sarvas, tiiti... Itse olen kuitenkin tyytynyt muutaman vuoden ajan lähinnä hätätilanteessa vetämään vatsaa sisään ja heittelemään poikaystävälle "Jotkut tykkää muhkummasta, vai mitä, kulta?" -tyyppisiä vitsihuumoripaloja epävarmuuden yllättäessä. Mutta nyt, noin vuoden harkinnan jälkeen, olen elvyttänyt vanhan kunnon voimailuharrastukseni. Koska olen köyhä, laiska ja ulkomailla en kykene käymään missään salilla, joten olen kehittänyt itselleni aloittelijan helpon, välineettömän ja matalakynnyksisen ohjelman, kutsuttakoon sitä nimellä TyttFit. Homma tuntuu etenevän ihan tehokkaasti, joten ajattelin jakaa tämän kanssanne ynnä samalla taltioida sen jälkipolville (eli itselleni että voin jälkeenpäin pilkata säälittävää treeniäni).

Ensin sananen itsestäni liikkujana. Lapsena tanssin balettia, joka sitten murrosiän alettua jäi. Parin vuoden sohvalla makaamisen jälkeen aloin varovasti heilua käsipainojen kanssa, ja muutamassa vuodessa tämä eskaloitui vähintään viisi kertaa viikossa treenaamiseen ja kaikin puolin hyvään kuntoon. Tätä jatkui muutaman vuoden, kunnes kaksikymppisenä suoritin erään pitkän liikuntapitoisen suorituksen, jonka jälkeen liikuntakiintiöni olikin aivan ääriään myöten täynnä. Samalla kun olin huomannut ettei sikspäkki tuo onnea ja elämässäkin oli kaikenlaista pääsykokeisiin lukua ja hässäkkää, alkoi kausittaisen liikunnan katkoma passiivinen kausi joka on jatkunut näihin päiviin asti.

Monesti liikuntaharrastukseni on lopahtanut siihen, että koska taipumuksenani on treenata joko joka päivä tai ei ollenkaan, aika ja voimavarat eivät vaan ole riittäneet. TyttFitin kantava ajatus onkin se, että vitutus-tehokkuus -suhde optimoidaan, eli mahdollisimman vähän teen semmoista josta en tykkää, jolloin kokonaisrasittavuus jää pieneksi ja energiaa toivottavasti muuhunkin. Tingin siis paljon mieluummin maksimigainsseista kuin tympäännyn. Oleskelen täällä vieraalla maalla vielä kaksi kuukautta, ja sitten palaan Suomeen töihin (jolloin yllättäen rahatilannekin paranee) ja näinollen tätä kotona voimistelua tulee vajaa kolme kuukautta ennen kuin menen salille/vast.

Tuloksista sen verran että toistoja on tullut lisää ja tunnen jopa pientä kehitystä kropassa näin kolmen viikon jälkeen, voi olla kyllä että on vaan lihakset turvoksissa treenistä ja tietty onhan nollasta helppo edistyä. Tuntuu kyllä että liikuntaihmisten termistöä lainatakseni lihas ottaa erittäin hyvin treeniä vastaan, voiko olla että kropalla on jossain mystisessä muistissa se nuoruuden puntti-intoilu ja se näinollen tietää heti, mistä on kyse?

Teen koko systeemin lyhyillä vedenjuonti- tai ravistelutauoilla joka toinen päivä. Ensin hyppelen että vähän lämpiän. Sitten seuraa itse urheilu:

*20 askelkyykkyä per jalka, vuoron perään oikealla ja vasemmalla jalalla.

*20 "mäkihyppääjähyppyä" eli suht kapeasta kyykystä ponnistus jalat suoraksi etuviistoon, jos olette nähneet mäkihyppääjän lämmittelevän niin tiedätte mitä tarkoitan

*20 jalan sivunostoa kylkimakuulta

Liikettä havainnollistaa anatomisesti epämuodostunut tikku-ukko

*15 etunojapunnerrusta polvet maassa (Tämä sattuu niin paljon egoon kun olin nuorena niin kova punnertamaan.)

*istumaannousuja niin paljon kuin menee ennen kuin menee hermot + 10 kiertävää istumaannousua kummallekin sivulle

*minuutin vatsalankku (Polvet ilmassa! Ilmeisesti dataaminen käy syviin vatsalihaksiin.)

*20 selkää per puoli vatsaltaan aina vuoron perin vastakkaista kättä ja jalkaa nostaen niin, että kaikki käsivarret ja reidet on koko ajan ilmassa

Siis tuossa ollaan mahallaan

(*vielä toiset 15 punnerrusta jos siltä tuntuu)

* 3 x 15 seisaalteen yhden käden punnerrusta per käsi, eli seinää kohden seisten käsivarsi suorana kämmen seinään ja kyynärpäätä taivuttaen nojaus koko painolla käteen, kosketus nenällä seinään ja takaisin alkuasentoon

Nyt on varmasti kaikille kaikki harvinaisen selvää.

* lyhyt palauttava venyttely (etureidet, pakarat, jalan takaosa, rinta + käsivarret)

Ja ihan tahallaan en tee montaa sarjaa koska inhoan sitä. Parempi vähän ja usein kuin paljon ja silloin tällöin. Lihaksissa ainakin tuntuu sellainen sopiva jäykkyys että jotain tulee tehtyä, joten toistaiseksi mä pidän tän.

Teen päivittäin muutakin kuin väärinkäytän elintarvikkeita ja pohdiskelen kauneudenhoitoasioita. Koska minulla on nyt taas tällainen foorumi ajatusteni jakamiseen ja ainakin Paskat merkkiteokset -postauksen joku joskus lukikin, kirjoittelen välillä myös populaarikulttuurista. Aloitan tällä aiheella, ensinnäkin siksi että se on pa-ras ja toiseksi siksi, että siitä riittää juttua yksikseen helposti yhden postauksen verran.

Asiaan. Jos joku (muukin, itse löysin nämä n. kolme viikkoa sitten) ei vielä tiedä, A Song of Ice and Fire on George R. R. Martin -nimisen tyypin kirjoittama fantasiakirjasarja, ja Game of Thrones paitsi sen ensimmäisen kirjan nimi, myös HBO:n suuren suosion saavuttanut kirjoihin perustuva TV-sarja. HBO:han on tunnettu mm. Sinkkuelämää:n kanavana, joten eipä ole yllätys että sarjassa on kohtuullisen paljon ns. fyysistä rakkautta sekä lisäksi väkivaltaa. Sarjaa on tästä arvosteltu, ja onpahan joku viisas ollut sitäkin mieltä, ettei sarja tule naiskatsojia saamaan. Kuitenkin ottaen huomioon, että sarjan tapahtumaympäristö perustuu keskiajan Eurooppaan, ja kirjatkaan eivät ole ihan varsinaisesti lapsille sopivia, on kovat otteet – rento meno -tyyppinen kuvaus luonnollinen valinta. Siihen aikaan elämä oli kovaa ja lähes kenen tahansa henki löyhässä, ja kun brutaalin ympäristön kuvaa brutaalisti, niin sehän on oikein. Lisäksi sarja on ensisijaisesti draama, henkilöt monitahoisia, tapahtumat yllättäviä ja hei, siihen kun ymppää ylihienon keskiaikahenkisen puvustuksen ja jumankekka lohikäärmeitä, niin täällä on nörtti ihan tohkeissaan.

Olin todella yllättynyt että pidän toistaiseksi kirjoista vähemmän kuin sarjasta. Muun muassa se, että George on käyttänyt ihan hullusti tarmoa keksiessään henkilöille ja asioille nimiä, joiden kirjoitusasu poikkeaa huomattavasti normaalista, mutta jotka lausutaan aivan samoin kuin englannin tyypilliset sanat (esim. Marjorie->Margaery, sir->ser), tuntuu ärsyttävältä kikkailulta eikä mielestäni tuo mitään lisäarvoa. Lopullista tuomiota en kyllä anna ennen kuin pääsen kirjoissa TV-sarjan edelle, onhan aina jo tiedossa olevista tapahtumista lukeminen tylsempää kuin uusista. Ja joo, olen tahallaan pyrkinyt suitsimaan lukemistani, sillä jos tavoilleni ominaisesti lukisin kaiken heti putkeen, olisin poissa minkään muun parista aika pitkään (viiden yli 700-sivuisen kirjan lukemisessa kuitenkin hetkinen vierähtää).

Olin tosiaan jotenkin mystisesti jälkijunassa ja löysin nämä vasta hiljattain. Luin nuorempana paitsi älyttömästi kaikkea, myös älyttömästi fantasiaa, ja jotenkin nyt oletin, että kun en ole A Sonf of Ice and Firea lukenut, niin siihen on varmasti joku syy, ja en sitten katsonut telkkusarjaakaan. Ilmeisesti syytä ei kuitenkaan ole, sillä tykkään näistä kirjoista yhtä paljon kuin TSH:sta, ja sarjasta siis vielä enemmän. Jos siis tykkäsit TSH:sta, lue ja katso ihmeessä nämä. Jos et tykännyt TSH:sta, mitä ihmettä? Niin ja siis TSH = Taru Sormusten Herrasta.

Ja vaikka olisi nähnyt telkkasarjan niin kirjat kannattaa silti lukea. Kirjoissa on älyttömän paljon kaikkea, mitä sarjassa ei ole, ja osa tapahtumista on sarjassa esitetty kirjasta poiketen ja niin, että hahmot toimivat luonteensa vastaisesti tai muuten epäloogisesti. Lisäksi esimerkiksi Starkin perheen sisäinen dynamiikka on esitetty ihan vaillinaisesti ja ja... Comic Book Girl 19 esittelee joitakin näistä eroista ansiokkaasti oheisessa videossa. Lisäksi täytyy muuten suositella saman youtubekanavan Game of Thrones: Epic History -sarjaa, jossa selvitetään puujalkavitsihauskasti ja hyvin tiivistetysti eri sukujen historia.

Varoitus: sisältää spoilereita

Yksi parhaista ostoksistani täällä onkin ollut kaikki nuo julkaistut A Song of Ice and Fire -kirjat paperikantisina edullisessa paketissa. Omani ostin Saksan Amazonista, ja ainakin CDon.com näyttää myyvän samaa pakettia Suomeen samaan hintaan. Tietysti kirjastostahan nuo saa lainattua ilmaiseksikin.

Näin lainkuuliaisena kansalaisena etsiskelin Ylen sivuilta telkkusarjan Suomen esitysaikoja (ei esitetä tällä hetkellä) ja törmäsin jaksojen kuvauksien suomenkielisiin käännöksiin. Winterfell on käännetty Talvivaaraksi (mites se kaivos?), Jon Snow on Jon Nietos, ainoa mikä puuttuu on että Cersei Lannister olisi väännetty Läntisen Sirpaksi. Ihmiset, jos vaan yhtään englanti taipuu niin lukekaa noi kirjat alkuperäiskielellä. Ja katsokaa se telkkusarja jotenkin. Eeppistä menoa. Olen ihan pähkinöinä täällä.

Jos ette muualta löydä niin tässä tärkeimmät. Ja kuka on Rodney Dangerfield?

Hei muuten onko siellä muita GoT-faneja? (Olen siis niin posthipster näitten lyhenteideni kanssa.) Kuka on teidän lempihahmo? Kenen veikkaatte olevan Jon Snow:n äiti?

Mun lempihahmo on sarjasta ehdottomasti Jon Snow, varsinkin kun musta on ihan parasta kun Kit Haringtonilla on pieni kaljamaha ja kaksoisleuka (varsinkin 1. ja 2. kaudella ja promoeventeissä otetuissa kuvissa kanssa) ja se näyttää koko ajan siltä kuin kärsisi ummetuksesta (mutta silleen hottiksella tavalla). Kirjoissa ehkä kuitenkin mun suosikki on Tyrion kun toistaiseksi Jon vaan murjottaa ja palelee.

Kirjoissa aika selvästi pedataan Jonin äiti olemaan Lyanna Stark. Näin ollen olen samaa mieltä kuin "kaikki," että Jonin isä ei sitten olisikaan Ned Stark (ei niinkään sisaruuden vuoksi, kts. Jaime ja Cersei, vaan koska Lyanna oli Jonin syntymää edeltävät kaksi vuotta kidnapattuna). Ned olisi luvannut kuolinvuoteellaan makaavalle siskolleen huolehtia siskon pojasta, jonka mm. poliittisista syistä noin about kaikki haluaa hengiltä, kuin omastaan, ja väittää että poika on Nedin oma äpärälapsi. Jonin isä olisi siten kidnappaaja-raiskari Rhaegar Targaryen. Näin ollen Jon olisi tosin oikea perillinen kruunulle, jee! (No kyllä ja ei, riippuen nyt siitä katsotaanko Robertin olleen oikeutettu hallitsija ja onko sitten Stannis ja mitenkäs ja näin.)