Ladataan...
tähtisumua

Olen välillä hieman epäsosiaalinen äiti. Majailen mieluiten kotona lapsen kanssa, ja parasta on, kun leikkipuistossa ei ole muita kuin me kaksi. Loppukeväällä olinkin aivan järkyttynyt siitä lapsien määrästä, mitä leikkipuistoissa oli ennen lounasaikaa. Äidit moikkasivat minua kuin vanhaa tuttua, ja itse mutisin jotain hämmentynyttä siansaksaa vastaukseksi. Leikin lapseni kanssa, joka kävi luvatta viemässä toisten hiekkaleluja. Koitin suostutella Myytä leikkimään omilla leluilla samalla kun hain katseellani ihmistä, jolta voisin pyytää luvan vieraiden lelujen lainaamiseen. Lapiossa lukee Jere. Kuka näistä on Jeren äiti? Apua?

Kieltämättä lapsen kasvaessa ja itsekin reipastuneena on leikkipuistoihin meneminen nykyään jo rennompaa. Mielummin kuitenkin treffaan tuttuja kavereita ja heidän lapsiaan.

Tässä kuitenkin on pikku hiljaa herännyt ajatus siitä, että ehkä me voisimme sittenkin irrota kotoa maailmalle. Pirkanmaalla järjestetään useassa eri paikassa ilmaisia perhekerhoja arkisin aamupäivällä. Olen selannut niitä netistä jo varmaan vuoden, mutta en ole uskaltanut käydä yhdessäkään! Lapsi olisi siellä varmasti kuin kala vedessä, mutta äiti saattaisi olla jäässä.

Tällä viikolla me sitten repäistiin. Koska olen tämmöinen nössykkä, pyysin mukaan toista perhekerhoneitsyt-äitiä ja hänen lastaan, joiden kanssa meillä juttua riittää. Päätimme päivän ja reippaina menimme ensimmäiseen perhekerhoon! Myy ja ystäväni lapsi E upposivat joukkoon kuin kuuma veitsi voihin. Itse tyydyin tarkkailemaan sivusta, mutta lopulta uskalsin jo hieman ottaa kontaktia muihinkin äiteihin. Myyn hiukset ovat usein hyvä keskustelunaloitus, ja siitä onkin helppo jatkaa smalltalkia.

Kävimme katsastamassa kaksi perhekerhoa tällä viikolla. Toinen oli MLL:n järjestämä ja toinen seurakunnan. Seurakunnan kerho mietitytti minua, sillä emme ole uskovia, mutta uskonnollinen osuus kerhossa oli erittäin maltillinen.

Kerhoissa pääpaino oli leikkimisessä, mutta pääsimme myös pop up myyjäisiin ja askartelutuokioon. Ja jotenkin oli mukavaa syödä vähän eväitä leikin lomassa. Joka kerralla meillä oli omia eväitä mukana, mutta myös kerhot tarjosivat pikkupurtavaa rahaa vastaan.

Ensimmäisen kerhon hoitotädin kommentti oli jotenkin lohduttava: usein esikoisen kanssa uskalletaan irtautua kotoa vasta, kun lapsi on noin 1,5-vuotias. Myyllä tuli 1,5-vuotta virallisesti täyteen vastikään, joten edustamme vahvasti keskiarvoa tässä suhteessa. 

Tämä epäsosiaalinen äiti tarvitsee ehkä vielä pari tarkkailukertaa päästäkseen vauhtiin, mutta ehdottomasti perhekerhoilu kutsuu meitä uudelleen. Tästä viisastuneena uskallamme irrota kotoa toistekin!

- Janika

Share

Ladataan...
tähtisumua

Voi hitto vieköön. Tiedättekö sen tunteen, kun on unohtanut tehdä jotain tosi oleellista?

Itse tajusin juuri, etten ole muistanut kertoa meidän 1,5-vuotiaalle, että kerrostalon hiljaisuus alkaa klo 22. Aion taatusti tehdä sen heti huomenna. Ehkä Myy ottaa onkeensa, ja lopettaa yöhuudot siihen. Tai huutaa edes vähän hiljempaa.

Meillä on huudettu nyt ainakin kuusi yötä putkeen, ehkä enemmänkin. Kaiken alku ja juuri oli isänpäivän kuumeilut. Ne kuitenkin ovat jo mennyttä elämää, ja nyt syy on varmaankin yhtä aikaa ikenen läpi puskevat yläposkihampaat ja yläkulmahampaat (4 hammasta!). Olemme käyneet lääkärissä, Myyn korvat on tarkastettu ja terveiksi todettu, eli tämä ei voi olla korvatulehdusta. Myy kirkuu välillä kuin pieni demoni, eikä siihen auta sylit, särkylääkkeet tai uhrilahjat kaikkien uskontojen jumalille. Olemme murun kanssa aika voimattomia, eikä auta muu, kuin hyssytellä ja antaa syliä. Itse kärsin päälle nukahtamisvaikeuksista, ja tälläkin hetkellä kello 4:15 Myy ja muru nukkuvat molemmat, mutta itse olen täysin hereillä.

Jotta saisin veren kiertämään ja muutenkin alhaisen verenpaineeni terveelle tasolle, oli pakko googlettaa voiko naapurit hankkia meille häädön huutavan lapsen takia. Omat naapurimme ovat aivan ihania ja ymmärtäväisiä, mutta väkisin tässä alkaa jo huolestuttaa – ehkä meitä jo pian aletaan pommittaa valituslappusilla?

Lukemissani keskusteluissa kaikki naapurit eivät olleet ihan niin ihania, ja jokaisessa keskustelussa ainakin yhdeltä ei herunut ymmärrystä lapsen itkulle. Toisaalta ymmärrän; enhän minäkään tätä jaksaisi kuunnella enää yhtäkään yötä, enkä minä käy edes töissä. Kommentit mm. lapsiperheiden ylijumaluudesta oli kuitenkin aika naurettavia. Ilmeisesti jotkut ajattelevat lapsiperheiden kokevan yöhäirinnän oikeudekseen. Kysellään, että miksi ette tee mitään? Miksi ette hiljennä huutavaa lasta?

Halusin blogiini antaa yhteisen vastauksen näille kaikille ihmettelijöille: täällähän minä teen aivan kaikkeni! Sen lisäksi, että haluaisin suoda sikeät unet naapurilleni, haluaisin suoda ne myös lapselleni ja jopa itselleni. Olen vienyt lääkäriin, olen lääkinnyt. Olen sylitellyt, suukotellut, pitänyt kainalossa, antanut olla omassa sängyssä, tarjonnut tuttia ja uniriepua, nukkunut lapsen jalka suussani ja pää pääni päällä, jotta olisimme poski vasten poskea ikuisesti. Olen seissyt päälläni, tanssinut sambaa, paskonut glitteriä ja puhunut kielillä. Olen koittanut tulkita tähtien asennoista oikeaa hetkeä, jolloin voin laskea lapsen omaan sänkyyn ilman jäätävää demonikirkumista. Olen koittanut tuulennopeudesta laskea, että onko Myy jo tarpeeksi syvässä unessa, ettei se herää kun käännän kylkeä. Jesarilla lapsen suun teippaaminen kiinni on pahoinpitelyä, ja vaikka ei olisi, niin en sitä kuunapäivänä edes naapurisovun eteen tekisi.

Että näin. Jäljellä on enää yksi keino: taaperon informoiminen kerrostalon järjestyssäännöistä.

Ehjiä, unentäyteisiä öitä odotellessa.

- Janika

 

Share

Ladataan...
tähtisumua

Eilen oli isänpäivä.

Meidän perheessä juhlitaan isiä ja äitiä, mutta erityisesti tämmöiset merkkipäivät ovat mielestämme tarkoitettu siihen, että vietämme aikaa yhdessä perheenä. Ostamme myös lahjat aina merkkipäivän "sankarille", sillä lapsemme on liian nuori lahjomaan – ja toisaalta haluamme kiittää lahjalla toisiamme hyvin sujuvasta vanhemmuudesta. Lahja ei kuitenkaan ole mitään spesiaalia ja kallista, jotain pientä vaan.

Isänpäivän aamu alkoi nahkeissa tunnelmissa, sillä emme juuri nukkuneet koko yönä. Myy oli erittäin itkuinen ja kaipasi viereen. Aamun tullen nousin Myyn kanssa ylös. Muru sai jäädä nukkumaan.

Myy oli edelleen väsynyt, ja katselimme aamupiirettyjä sylikkäin. Totesin, että minun olisi laitettava hänet Tulaan, jotta saisin valmistaa isänpäivän kruunun: aamiaisen. Siinä hääriessäni tunsin yhtäkkiä painon vasten yläselkääni, ja kännykällä kurkatessani huomasin, että neiti Kokki Kolmonen oli nukahtanut kyytiin.

Nukahtaminen moisen yön jäljiltä ei ollut mikään ihme. Sain rauhassa valmistella aamiaisen loppuun. Aamiainen sänkyyn on mielestäni ihana aloitus päivälle, ja olemmekin ottaneet sen osaksi juhlatraditiotamme.

Mietin pitkään, että mitä aamupalaa tekisin. Ja jostain takaraivosta se kumpusi: ruishampurilainen. Otin Murun lempparileipää, tummaa ruisleipää, ja paistoin viipaleet voissa pannulla. Lisäksi väliin paistoin kananmunaa ja jauhelihapihvin. Pihvin päälle vielä kruunuksi cheddarjuustoa sulamaan! Kaiken päälle laitoin vielä salaattia ja kurkkumajoneesia. Kakkua en alkanut leipomaan, mutta sen sijaan Muru sai kulhollisen Fanipaloja, lempikeksejään. Lisäksi tiesin, että Muru himoitsee kahviakin enemmän kokista, erityisesti lasipullossa, joten sitä hän sai.

Lahjaksi Muru sai itsetehtyä partavaahtoa. Bongasin reseptin Pinterestistä.

  • 1dl sheavoita
  • 1dl kookosöljyä
  • (pari rkl oliiviöljyä)
  • (essentiaalista öljyä oman maun mukaan)

Sulatin sheavoin ja kookosöljyn vesihauteen päällä, kunnes ne olivat muuttuneet nestemäiseksi. Sitten laitoin seoksen jääkaappiin n. tunniksi; kun seos ei ole enää nestemäinen vaan muistuttaa enemmänkin pehmeää voita, se on valmista käsiteltäväksi. Vatkasin seosta sähkövatkaimella kunnes se oli vaahtomaista (huom. vaatii aikaa!). Vaahtoa tuli arviolta 3dl. Itse en lisännyt essentiaalista öljyä vaahtoon, mutta jos tahtoo, niin se lisätään vaahdotusvaiheessa. Säilytys ilmatiiviissä purkissa huoneenlämmössä!

Meillä oli suuret suunnitelmat päivälle, sillä isänpäivän lisäksi juhlimme meidän seitsemättä kihlapäiväämme. Suunnittelimme, että välipalaksi tekisimme vohveleita tai pannaria. Illalla olisimme lähteneet viemään haudalle kynttilän ja siitä menneet syömään Viikinkiravintola Haraldiin. 

Myy oli kuitenkin ihmeen itkuinen, jonka laitoimme väsymyksen piikkiin aluksi. Lounasaikaan Myy alkoi myös tuntua lämpimältä käteen, ja kuumemittari näyttikin, että kuume alkoi nousta. Onneksi kuume ei noussut korkeaksi, ja laski hyvin lääkkeellä. Tämän takia peruimme kuitenkin päivän suunnitelmat, ja huilasimme vain kotona. Se tuli varmaan ihan tarpeeseen, sillä olimme valvotun yön takia todella väsyneitä.

Kävin vielä ystäväni kanssa ilta-ajelun ohessa viemässä kynttilät oman isäni haudalle. Isäni kuoli alkuvuodesta 2016, joten tämä oli toinen isänpäivä ilman häntä. Tietysti päivän mittaan häntä muistelin jonkinverran, mutta keskityin enimmäkseen juhlistamaan Murua ja kihlapäiväämme.

Tänään koitti taas paluu arkeen. Myy vaikuttaa parempivointiselta, vaikka ruoka ei maistukaan. Vietämme silti päivän sisällä, ja toivomme, että pääsisimme huomenna juhlistamaan mamman synttäreitä!

- Janika

Share

Ladataan...
tähtisumua

Olen ollut todella tyytymätön itseeni ja kehooni jo pidemmän aikaa. Voin huonosti: ylipainoa löytyy, sekä myös liitännäisterveysriskejä, kuten diabeteksen esiaste. En voisi kuvitellakaan vaikkapa tulevani uudelleen raskaaksi tämän kokoisena! Jotain on siis pakko tehdä, vaikka raskautuminen on haaveissa vasta hamassa tulevaisuudessa.

Ajatus aloittaa elämäntaparemontti lähti yhden äitiystäväni aloitteesta, ja nyt meitä on WhatsAppin puolella 15 naista tsemppaamassa toisiaan tavoitteiden saavuttamisessa. Viime viikko sujuikin herkuille hyvästejä jättäessä. Vähän pelkäsin siinä possuillessani, että maanantain tullen en kuitenkaan jaksaisi alkaa panostamaan, ja jatkaisin mättämistä entiseen tahtiin.

Viikonloppu sisälsi pahimpia herkkukoukuttajiani: suklaata, Coca Cola Zeroa, pikaruokaa, popcornia, alkoholia. Teimme jopa niin, että Myy meni mammalle hoitoon, ja minä ja muru saatiin parisuhdeaikaa. Kävimme katsomassa Tuntemattoman sotilaan, joka oli leffakokemuksena ahdistavuudestaan huolimatta huikea!

Maanantai koitti. Olin valmistautunut hamstraamalla kaapit täyteen kasviksia ja hedelmiä. Olin ladannut kännykkääni kalorilaskurin, sekä treeni- ja joogasovelluksen. Olin valmis, mutta huomasin epäröiväni. Entä jos luovutan ensimmäisen mieliteon tullen? Entä jos sorrun iltaisin ahmimaan, koska kaloritavoitteeni on täynnä ja silti teen nälkäkuolemaa? Päätin, että pakko on yrittää. En voi jatkaa samalla tavalla kuin tähän asti.

Laihdutuskuurit alkavat aina huomenna tai maanantaina, ja siksi päätin, että minun päätökseni syödä hyvin ei ole mikään kuuri. Nyt tarvitaan itsekuria, taistelutahtoa ja järkeviä valintoja. En tee tätä näyttääkseni hyvältä, vaan puhtaasti terveydellisistä syistä. Tämän takia herkutkin ovat satunnaisuudellaan sallittuja. Harva ihminen pystyy vakituisesti totaalikieltäytymään herkuttelusta, eikä se ainakaan minulle ole realistinen tavoite.

Tänään on keskiviikko, joten olen vielä aika alussa tällä matkalla. Mutta vielä jaksaa! 

Toistaiseksi vaativaksi olen kokenut...  

  • ruuan kaloreiden laskemisen, sillä punnitsemiseen menee yllättävän paljon aikaa
  • ... varsinkin jos yrität samalla tarjoilla ruokaa taaperolle
  • lenkkeilyn, koska en jaksaisi lähteä ulos, siellä on mälsää
  • kaloritavoitteessa pysyminen

Helppoa taas on ollut...

  •  herkuttomuus
  • veden juominen, vaikka ensimmäinen päivä tökkikin
  • tasaisissa annosväleissä pysyminen, sillä ajoitan ruokailut Myyn tahtiin
  • jooga, josta Myykin tuntuu olevan samaa mieltä:

Tavoitteeni on vähentää herkkuja ja voida hyvin. Olen tyytyväinen itseeni, jos saan edes 5kg pudotettua tällä asenteella. Hieman jännittää ensimmäinen herkkuhetki, ja että pysynkö ruodussa sen jälkeen. Se jää nähtäväksi!

Nyt herättämään Myy päiväunilta ja välipalalle.

- Janika

Share

Pages